Lomalla...

Tiia

Olen pienen pojan kiltti kotiäiti (25vee). Elän onnellisesti avioliitossa rakastamani miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä jo kuusivuotta joten seksielämämme on alkanut hiipua. Mieheni on joskus herkällä hetkellä puhunut kuinka vieras kalu tekisi hyvää minulle ja hänen päässä on pyörinyt parinvaihtokin.
Viime keväänä kun mieheni kertoili innostuneena lähtevänsä kavereiden kanssa leville kelkkailemaan. Kertoili että ovat vuokranneet luxus-mökin kolmen kaverinsa kanssa torstaista sunnuntaihin. Ajattelin, että joka kevätkö he jaksavat aina samanlaisen reissun tehdä.

Sitten eräänä iltana ennen lähtöä olimme mieheni kanssa harrastelemassa vähän jo niin perinteisen tuntuista vakiopanoa, tulin kysyneeksi mieheltäni että voisinko tulla mukaanne mökille? Mieheni heti siihen että mikä ettei jos et ujostele poikia vaan nukut samalla siskonpeti laverilla.. kostuin välittömästi ajatellessani miltä neljän miehen seurassa voisi tuntua…

Lähtöä edeltävänä tiistaina mieheni tuli kotiin töistä murtuneena. Pomo oli soittanut ja hänen on pakko lähteä työkomennukselle viikonlopun yli. heti. kaadoin mieheni sohvalle ja aloin hyväillä häntä ja lohduttaa… kysyin mieheltäni hänen ollessa suihinotosta sekaisin että saanhan minä lähteä kun kerran lapsillekin on sovittu mummolaan siksi aikaa hoitopaikka..Hän tuumasi hetken ja lupasi. Enempiä emme ehtineet keskustella vaan mieheni lähti työkomennukselle…

Pakkasin laukkuni torstaita vasten valmiiksi. Valitsin laukkuuni kaikista ihanimmat alusvaatteet ja silkkiset yö vaatteet ja kaikkea muuta.. tunsin kuinka kostuin joka kerta kun ajattelin, että miltä tuntuu istua saunassa kolmen vieraanmiehen seurassa.

Torstai aamuna pihaamme ajoi auto ja perässään isotraileri jossa oli moottorikelkat. kuljettaja Pekka nousi autosta ja käveli ovellemme. Kysyi Mikkoa! Kauhistuin heti että eikö mieheni ollut ollenkaan ilmoittanut että ei pääse tulemaan. Keksin siihen nopeasti hätävaleen ja kerroin että mieheni pyysi minut teidän mukaan ja tulee itse illalla mökille kun on töissä kuuleman kiirettä. Huokasin että onneksi mieheni oli ilmoitellut minun tulevan mukaan.. sillä heti kun kohtasimme Pekan katse jäi hetkeksi kiinni rintoihini jotka kauniisti pullottivat avarasta kaula-aukosta.

Istuimme autossa Pekka ajoi.. Lauri ja Ville heti alkumatkasta alkoivat ottamaan eväitä kasseistaan ja kas kummaa löytyi minullekin siideriä muiden nauttiessa olutta. Ilmapiiri vapautui kummasti ja miehet alkoivat jo pikkuhiljaa ehdotella joihin tietysti punastuin ja oloni oli niin kuin pikkutytöllä!
Lopulta Lauri pamautti että mieheni oli kertonut minun olevan varsin kiimainen pakkaus ja oli kertonut tyydyttävän helposti neljä miestä yhtä aikaa! tunsin kuinka puna laajeni poskillani! huh huh… yritin miettiä että miten saisin kerrottua ettei mieheni tule ollenkaan paikalle ja olen lähtenyt ihan lutka-fiiliksellä miesten mukaan vaihtelua hakemaan kotiäidin elämään.

Saapuessamme perille ihastelimme kauniita maisemia ja komeaa mökkiä jossa tuli paloi takassa ja kynttilät valaisivat pihalla.. todella hienoa ja tunnelmallista!
Tuli ilta ja pyörin hermostuksissani miettien miten kertoisin miehille retkeni tarkoituksen.. ja samalla sisareni soitti puhelimeeni.. puhelin hetkenaikaa hänen kanssaan.. ja sain loistavan idean! Kerroin heti miehille että Mikko soitti ja kertoi joutuvan jäämään töihin viikonlopun yli.. ja oli kysellyt pitävätkö miehet minusta hyvää huolta.. kaikkien meidän neljän kaveruksen katseet kohtasivat ja huomasin kuinka kiimaiset katseet sain ehdotuksestani! Ajattelin laittaa heti vettä myllyyn… kävelin sohvan luo missä Lauri ja Ville tyytyväisinä istuivat ja katselivat televisiota.. istahdin suoraan Villen syliin ja nostin jalkani Laurin syliin.. pyysin hieromaan ennen saunaan menoa. sillä Pekka oli juuri sytyttelemässä tulta saunaan. tunsin kuinka neljä lämmintä kättä vaeltelevat ihanasti vartalollani.. suljin silmäni ja rentouduin. huomasin sen olevan mahdotonta. tuli sisälläni kasvoi. Samalla ovi kolahti ja rikkoi hiljaisuuden kun Pekka asteli sohvan luo. En uskaltanut aukaista silmiäni. Tunsin kuinka minua nostettiin ja vaatteita alettiin riisua… avitin hieman ja tunsin kuinka haarojani levitettiin.. ja lämmin kieli alapäässäni sai minut värisemään.. kaivoin laurin peniksen housuista ja liikutin sievästi edes takasin.. tuntien neljä sivelevää kättä vartalollani… Aloin voihkia.. Sopersin miehille että saatte mökillä ollessamme naidan niin paljonkuin jaksatte ja jakaa minut keskenänne… suljin jalkani ja pudottauduin sohvalta laurin tukevasti seisovan peniksen eteen ja otin sen niin syvälle suuhuni kuin sain..
samalla tunsin kuinka Villen paksu elin hakeutui haaroihini takaa ja upottautui hitaasti ja kiduttavasti pieneen vittuuni.. Pekan istuessa sohvalla pitkä ja hoikka penis pystyssä odottaen kiltisti vuoroa. ojensin käden pekan peniksen ympärille ja aloin vatkata voimakkaasti.. samalla tunsin kuinka Lauri oli saamassa ja tunsin kuinka lämmintä spermaa virtasi suuhuni laurin huohottaessa.. sitä tuli ja tuli enkä saanut kaikkea nieltyä vaan spermaa valui pitkin leukaani.. samalla Villen paksu penis sai minut räjähtämään.. en ollut muistanutkaan miten ihanalta tuntui… ja jalkani valahtivat veteliksi.. Ville piteli lantiostani tiukasti kaksin käsin ja kovensi tahtia… hamusin Pekan peniksen suuhuni ja imin voimakkaasti. Samalla Villen lämmintä spermaa purkautui sisälleni ja villen poistuttua alkoi valua pitkin reisiä. nousin huterasti ylös ja istahdin pekan kivikovan peniksen päälle ratsastamaan. asetin pitkän peniksen spermaa valuville häpyhuulille ja hitaasti laskeuduin alas. Pekka otti heti rintani käsittelyyn ja tunsin pistävää kipua pillussani kun en ollut tottunut niin pitkään ja kovaan penikseen mitä pekalla oli.. lisäsin tahtia ja pekkan ilme muuttui… suutelin ahnaasti pekkaa ja tunsin taas lämpimän sperman pillussani.. hetken päästä lepäsin alastomana ja raukeana kolmen miehen sylissä sohvalla. Olin muuttunut kiltistä kotiäidistä naiselliseksi. olin onnellinen miehelleni.

Hetken kuluttua sauna oli valmis kylvettäväksi ja siirryimme löylyihin. Istuin miesten väliin. Villellä oli sauna hunajaa tuubillinen mukana ja hän ehdotti hierontaa… ja hetken päästä kuusi isoa kämmentä hieroi vartaloa ihanasti makeaan hunajaan. Kiusasin miesten puoli jäykkiä peniksiä ja nautin raukeudesta.
Väliin kävimme vilvoittelemassa ulkona ja joimme siideriä sekä olutta. Huomasin olevani herrasmiesten seurassa kun suihkussa minut pestiin ja kuivattiin taas kolmen miehen voimin. saunan jälkeen asettauduin makoilemaan taljalle takan ääreen. Olin pukenut päälleni viininpunaisen silkkisen lyhyen yöpaidan ja mustat stay-up sukat.. sekä tietysti mustat stringit ja samaa sarjaa olevat rintaliivit.

Taas puhelimeni soi, nyt soittajana oli Mikko, kuulin heti pientä mustasukkaisuutta äänestä. Mikko kyseli miten matka sujui ja joko pojat ovat pääseet kelkkailemaan. Kertoilin että matka meni hyvin ja ensimmäiset ajot on otettu! Ihmettelin ettei Mikko kysellyt enempää vaan kysyi onko videokamera mukana ja olenko muistanut kuvata.

Kun olin ruuanlaittajaksi lähtenyt ajattelin että alan nyt laittamaan illallista miehille. vaan pojatpas olivat eri mieltä asiasta ja käskivät mennä sijaamaan vuoteet valmiiksi. kiipesin parvelle ja asettelin joustin sängyt kaikki vierekkäin yhteensä kuusi. Laitoin silkkiset lakanat paikoilleen ja peitot..

Illalliset punaviineineen oli nautittu ja oli aika lähteä nukkumaan.. miehillä näytti olevan enemmän kiire ja vitkuttelin tahallani ollen viimeinen joka kiipesi parvelle. sammutin valot ja kopeloin pimeässä vuoteeseen.. tunsin lämpimän ihon ja suutelin ihoa keveästi. Pekka veti minut heti syliini… ja tunsin alastoman miehen vartalon kosketuksen… suutelin vuoroin pekkaa vuoroin lauria ja villeä. nautin kuudesta kädestä vartalollani.. avasin jalkani ja tunsin heti käden vaihtuvan kieleksi.. nostin lantiotani jotta tuntisin enemmän… kunnes vasemmalta ville työnsi kovan elimen suuhuni ja aloin imeä niin taidokkaasti kuin osasin.. imin väliin kiveksiä.
Olin tulla hulluksi laurin kielen käsittelyssä ja komensin panemaan… lauri työntyi sisääni voimakkaasti ja samalla pidätyksestä huolimatta sain AAH IIH… maailman isoimman orgasmin.. lauri oli myös herkkää poikaa ja laski nopeasti spermani mahalleni.. ja komensin villen panemaan. Ville asettautui harojeni väliin ja lipsutteli spermaisessa vaossani terskaansa.. ja tunnustelin kireätä persereikääni.. ilmoitin heti että olen neitsyt enkä halua taakse.. vaan silloin tunsin kuusi kättä jotka käänsivät minut mahalleen haroin vastaan mutta turhaan.. tunsin kerran villen paksun peniksen vitussani ja sitten spermaisena peppuaukollani.. hitaasti venyttäen kivuliaasti sisään.. sentti sentiltä… tuntui että ratkean.. yritin huutaa mutta Pekka suuteli minua ahnaasti ja työnsi ison peniksensä suoraan suuhuni… hetken kuluttua ville oli porautunut minuun pohjia myöten.. ja aloin tuntea mielihyvää… ville ei kestänyt tiukassa neitsyt pepussani kauaa vaan purkautui ihanasti sykkien sisääni. huokasin hetken ja nousin ratsastamaan pekan päälle. Keinuin rauhallisesti edestakasin pekan pitkän peniksen päällä ja tunsin miten sperma oli herkistänyt pimperoni tuntemaan jokaisen suomun pekan pitkästä kalusta. näykin sievästi pekan rintaa ja lauri tuli takaa hieromaan kovia nännejäni suloisesti… tunsin laurin kovuuden peppussani ja hitaasti lauri yritti työntyä yhtä aikaa pekan kalun ollessa vitussani sisään peppuuni… tunsin taas polttavaa kipua.. kunnes lauri suorastaan työntyi liukkaaseen peppuun… Olin haljeta… yritin olla mahdollisimman liikkumatta. pekka nosti tahtia ja lauri säesti… kiimani nousi huippuuni ja kirkuen ja huutaen sain maailman suurimman orgasmin… näin tähtiä ja tunsin heikkoa nytkettä molemmin puolin….

Aamulla heräsin varhain.. olin nukahtanut laurin ja villen väliin… alapääni oli tulessa.. spermaa oli jaettu reilusti illalla enkä ollut enään kolmannen panokierroksen jälkeen jaksanut tai pystynyt käveleen… otin voiden purkin ja sivelin ohuesti voidetta itseeni… katselin kuinka kolme raavasta miestä nukkui ympärilläni..
Hieronko hereille.. ja nautin aamuseisokit yksitellen?

kommentoikaa…

5

14280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaisa

      tää oli tosi loistava tarina, ei voi muuta sanoo!

    • Nam

      jees...tosi hyvä!!

    • Pete

      Todella mahtavaa tekstiä. Kyllä rupes kalu koveneen tota lukiessa!
      Kiitos.
      Lisää tälläista. Olet hyvä kirjoittaja.

    • odottelija...

      ois kiva saada lisää!!

    • huh huijakkaa..

      ois kiva saada lisää!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3846
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3300
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      108
      3110
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2434
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1562
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      27
      1460
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1195
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1089
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1033
    Aihe