Kyllä jokaisen palkansaajan pitäisi menä itseensä..
Tämä lakko auttaa jokaista palkansaajaa - kyseessähän on työnantajien yritys murtaa ammattiliittoja ja sitä kautta palkansaajien etuja, joista on tapeltu iät ajat.
Kyllä kai jokainen työnantaja haluaisi taakseen työntekijäreservin, jonka voi soittaa paikalle tarpeen vaatiessa - teettää muutaman tunnin työtä ja lähettää takaisin kotiin odottamaan seuraavaa soittoa. Unohdetaan sairasloma-ajan korvaukset ( eihän niitä tarvitse keikkalaisille maksaa, kun ei etukäteen ole työvuoroja määrätty), ei tarvitse maksaa ns. pekkaspäiviä,kesäloma-ajaksi ei tarvitse hommata tuuraajia ( sillä eiväthän keikkalaiset kesälomaa pidä), saadaan työntekijät kilpailemaan keskenään ja pudotuspeli olisi valtavaa ihan työntekijöiden keskuudessa, työnseisauksista ja lakoista ei enää olisi tietoakaan ja palkkaakin voisi aina sopivassa tilanteessa pudottaa, sillä tulijoitahan olisi mielin määrin.Isot miehet tekvät muutaman tunnin töitä ja hakevat sitten toimeentulotukea, koska muuten ei voi elää..
Tuttavapariskunta, joka ajaa työkseen Connexilla bussia Tanskassa kertoi jo tuossa kesällä, että yhtiö aikoo karsia kovalla kädellä työpaikkoja ja olivat kovastikin huolissaan miten käy.
Tämä kaikki on ollut jo kymmenisen vuotta totta esim ravintola-alalla ja trendi näkyy leviävän vähän joka suuntaan.
Eli sinäkin, joka kiroat ettet tahdo päästä töihin tai pelkäät, että se kiinankaali jää ensi viikolla saamatta - muista, että olet todennäköisesti seuraavana pätkätyöläisten ja keikkalaisten joukossa ellet nyt ajattele nokkaasi pidemmälle.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä lakko auttaa kylläkin hajottamaan koko AY-liikkeen nykyisenlaisen toimintamallin. Ei suomalainen yhteiskunta tule sallimaan LAITTOMAN toiminnan aiheuttamaa haavoittumista!
Asiat pitää pystyä sopimaan ja laatimaan lait ja asetukset oikein.
Rettelöinnillä ei hyvinvointia rakenneta.
jotta saadaan tämä hullu meno loppumaan.
Nykymeno johtaa vain omistajien palkkapussien lihomiseen ja työkansan kurjistumiseen.
siis tsemppiä AKT !
KTV:stä,niinkuin minäkin tein parivuotta sitten
enkä ole katunut,päin vastoin,suomen huonoimmassa
liitossa ei kannattaisi olla edes ilmaiseksi.
Jollei KTV:tä olisi,niin todennäköisesti kunta-
työntekijöiden palkat olisivat paremmat.
Sääli,että näitä AKT:n tyyppisiä liittoja ei enää
ole kuin paperiliitto.
Lakko on todettu neljästi laittomaksi. En yhtään ihmettele työnantajan suhtautumista siihen. Kun laittomassa lakossa ollaan ja laittomia tukilakkoja laajennetaan, niin turhapa siinä on ruveta neuvottelemaan.
Kunhan lakko saadaan lopetettua, niin silloin voidaan esim. tupo-pöydässä alkaa puhumaan varsinaisesta asiastakin.
Veikkaukseni on, että mitään ei tapahdu ennenkuin lakko loppuu...
Miksi ette noudata itse sopimianne työehto- ja rauhasopimuksia. Lakko on laiton jo 4 kertaa oikeudessa tuomittu. Yksityishenkilö olisi jo vankilassa pois terrorisoimasta yhteiskuntaa. Suomessa si ay liikkeen tarvitse noudattaa lakeja näköjään. Me Suomalaiset emme hyväksy laitonta toimintaa. Työehdoista sovitaan työehtoneuvotteluissa ja tupo neuvotteluissa, ei laittomilla lakoilla kesken sopimuskauden. Noudattaakaa lakeja tai sitten hyväksytään yhteiskunnan suistuminen yksilön mielivaltaan ja kaaokseen. Koitahan ajatella!!!!
Kuules kun mietitään noita työehto sopimusten noudattamisia niin kyllä mie luulen että työnantaja puolella on enemmän sopimuksen rikkojia kúin työtekijä puolella ennen kuin AKT meni ees lakkoon omien etujensa vuoksi oletko ajatellut että meidänkin täytyy saada leipä pöytään miksi me muuten töissä kävisimme....
Ja kun katotaan historiaa taakse päin mitä me ollaan saatu aikaan ILMAN lakkoja kyllä teidät työnanatajat täytyy aina herättää jollain tavalla muuten poljetta meiät ihan totaalisesti maanrakoon olisit itte tollanen tavallinen duunari duunarin palkoilla ja työehto sopimuksilla jonnin aikaa töissä niin katotaan kelpaisko kohtelu....
Työntekijäpuolella pitäsisi mennä hiukan itseensä ja miettiä asioita uudelleen. Eli lakko todettu monta kertaa laittomaksi, eli rikotaan työehtosopimusta. Miten voidaan jatkossa olettaa, että työnantaja pitää kiinni työehtosopimuksista, kun kerran työntekijäpuolikaan ei pidä. Kyllä minun mielestäni tässä työntekijäpuoli kaivaa maata omien jalkojensa alta.
On se vaan kumma, kun jotkut ihmiset luulevat, että yhteiskunta tai joku toinen ihminen on velvollinen ottamaan yrittämisen riski ja tarjottava töitä jollekin muulle. Jos ei omat hommat nappaa, ryhdy vaikka yrittäjäksi. Silloin saat itse valita palkan ja työajat.
Kuinkas voitollisia ja taloudellisesti tehokkaita nuo bussiyhtiöt olivatkaan. Eikös senkin pitäisi olla kannattavaa likketoimintaa??