vaikka tatuoisin otsaani, että tykkään susta.
Et kai sä taida sitä koskaan tajuta,
T+13
6188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei, se pitää kertoa henk. koht. ääneen.
sen ensin tajuttomaksi, ettei se ehdi mua loukkaamaan, ennen kuin olen liuennut paikalta?
kertoa se suoraan.
Koska en ymmärrä tatuoinneista muutenkaan.
Suurin osa on niistä tosi rumia.
Täsmälleen samaa mieltä. Onneksi tuo kamala trendi on ollut jo jonkin aikaa hiipumassa. Mahtaa montaa nuorta viituttaa kun on pilannut ihonsa surkeilla töherryksillä. Tatuoinnit sopivat mielestäni vain n. 1% kantajistaan.
Joku heppu halus tatuoida otsaansa "tykkään susta", no minähän tein työtä käskettyä. Asiakas palasi kuukauden päästä valittamaan että kaikki neitoset juoksevat hänen perässään. Ohjasin herran viereiseen hattukauppaan karvalakkia ostamaan, ja ohjeistin samalla, että menee karvalakki kourassa sitten sen yhden ja oikean luo.
Nyt se herra kulkee kesät talvet karvalakki korvilla. Oisko ollu helpompaa vain avata suunsa oikeessa paikassa.