voiko olla syyhypunkki?

Pari viikkoa sitten rintaan ja mahaan tuli ensin pari kutiavaa näppylää. Sitten ensin ne lisääntyi rinnassa ja siitä levisivät vähän ajan päästä myös kaulaan, niskaan, muutama päänahkaan, vatsaan ja selkään. Ihan pari on tullut myös jalkoihin ja käsivarsiin, mutta ei sormien väleihin tai kämmeniin.

Paukamat eivät ole nokkosihottumaa, eivät siis aivan yhtä isoja ja eivät häviä välillä. Kutina on pahinta illalla ja heti aamulla. Näppyjä on ainakin 100 kpl. Arvauskeskuksen lääkäri määräsi jotain sieniä tuhoavia tabletteja mutta sillä ei ollut aavistustakaan mut nämä mahtaisivat olla ja taisi Googlesta katsoa ekan vastaantulevan diagnoosin, ja ymmärtääkseni sienet näkyvät iholla enemmän semmoisina lauttoina. Kortisonikaan ei auta.

Mieheni ei ole saanut tartuntaa vaikka nukumme samassa sängyssä.

Minulla on ollut syyhypunkki 8 vuotta sitten ja silloin ainakin sormenvälit oli rakkuloilla mutta en muista muuten että millaisia paukamia aiheutti.

Allergioitakaan ei ole enkä ole mielestäni tehnyt mitään erikoista mistä olisi allergisen reaktion voinut saada.

Alan olla jo epätoivoinen kun kutina on kova ja kroppa näyttää ihan kamalalta...
1161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kutinahan voi johtua ihan mistä vaan.. Kannattaa käydä mahd pian ihotautilääkärillä, hänen jos kenen pitäisi mahdollinen syyhypunkki löytää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kutkatus kirjoitti:

Pari viikkoa sitten rintaan ja mahaan tuli ensin pari kutiavaa näppylää. Sitten ensin ne lisääntyi rinnassa ja siitä levisivät vähän ajan päästä myös kaulaan, niskaan, muutama päänahkaan, vatsaan ja selkään. Ihan pari on tullut myös jalkoihin ja käsivarsiin, mutta ei sormien väleihin tai kämmeniin.

Paukamat eivät ole nokkosihottumaa, eivät siis aivan yhtä isoja ja eivät häviä välillä. Kutina on pahinta illalla ja heti aamulla. Näppyjä on ainakin 100 kpl. Arvauskeskuksen lääkäri määräsi jotain sieniä tuhoavia tabletteja mutta sillä ei ollut aavistustakaan mut nämä mahtaisivat olla ja taisi Googlesta katsoa ekan vastaantulevan diagnoosin, ja ymmärtääkseni sienet näkyvät iholla enemmän semmoisina lauttoina. Kortisonikaan ei auta.

Mieheni ei ole saanut tartuntaa vaikka nukumme samassa sängyssä.

Minulla on ollut syyhypunkki 8 vuotta sitten ja silloin ainakin sormenvälit oli rakkuloilla mutta en muista muuten että millaisia paukamia aiheutti.

Allergioitakaan ei ole enkä ole mielestäni tehnyt mitään erikoista mistä olisi allergisen reaktion voinut saada.

Alan olla jo epätoivoinen kun kutina on kova ja kroppa näyttää ihan kamalalta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu