Kaupungin yllätyslahja torvensoittajalle!

Huom!

Tämä on jo neroutta, sillä mikä voisikaan olla parempi huomionosoitus muusikolle kuin kutsua hänet omaan konserttiinsa! Todennäköisesti tuollainen lahja on ikimuistoinen.


Torvensoittaja sai kaupungilta lahjaksi kutsun omaan konserttiinsa
Joensuun kaupunginorkesterin pitkäaikainen soittaja Pertti Vattulainen sai kaupungilta kitokseksi kutsun kuuntelemaan konserttia. Soittajaa huvittaa se, että kyseisessä konsertissa hän on itse lavalla soittamassa.

Pertti Vattulainen on soittanyt käyrätorvea Joensuun kaupunginorkesterissa vuodesta 1979 asti. Pitkästä työrupeamasta kaupunki kiittää antamalla konkareille kutsun tulla kuuntelemaan konserttia.

Vattulaisen kohdalla lahja tuottaa hieman päänvaivaa, sillä hän itse on esiintymässä tuossa konsertissa.

– Huumorillahan tähän pitää suhtautua, Vattulainen nauraa.

Sama kutsu tuli useammallekin kaupunginorkesterin pitkäaikaiselle soittajalle. Vattulainen aikoo mennä konserttiin kaksoisroolissa.

– Yleisö on tärkein. Siispä ensin soitan äänenjohtajana konsertissa ja sitten konsertin jälkeen nautiskelen kiitoskahvit, Vattulainen suunnittelee.


http://yle.fi/uutiset/torvensoittaja...tiinsa/7698100

6

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimiä julki.

      Kyllähän noin hyvän lahjan keksineiden nimet olisi saatava kaikkien nähtäville.
      Voi olla että muutakin fiksua on vuosien mittaan tullut kehiteltyä samojen tekijöiden ansiosta.

    • fiksufekotin

      Tälle torvensoittajalle varattanee soitto ja kuuntelupaikka lavan eteen, jotta hän voi kuulla orkesterin soiton liki täydellisenä.

    • Pinssi kuulua asiaan

      Olisivat antaneet edes pinssin. Pinssi pitkästä palveluksesta on paikoillaan.

    • Tosiasioita

      Pertti soitteli jo paljon aikaisemminkin, Joensuun Orkesteriyhdistyksessä, silloin kun Esko Laakkonen kumppanit olivat järjestämässä!

      Miksi muuten Esko Laakkonen on täysin unohdettu?
      Ilman häntä ei olisi olemassa Joensuun Kaupunginorkesteria!

      Esko oli todellinen uranuurtaja!
      Hauska ja humoristinen mies, sydän paikallaan!

      Sitten rupesivat kummat tuulet puhaltelemaan…
      Potkittiin tiettyjä, ruvettiin ”uudelleenjärjestelemään”, tuli uusi ”puheenjohtaja”, nimi alkaa M:llä…

      Pertti soitteli tunnollisesti, - kaikki kiitos hänelle!
      Mutta älkää unohtako Esko Laakkosta, joka oli todellinen Joensuun Kaupunginorkesterin ISÄ!

      • No mutta..

        aika vähän löytyy internetistä tietoa Esko Laakkosesta!
        En tunne miestä mutta mielenkiintoista olisi kuitenkin lukea herrasta.


    • Arkistoihin!

      Käy kurkkailemassa pöytäkirjoja! Löytynee orkesterin arkistoista (jos ei ole hävitetty… on muistissa kylläkin)

      Tämä Esko Laakkonen oli hän, joka sai aikaiseksi Joensuun Kaupunginorkesterin, oikeastaan.
      En ymmärrä miksi historiaa on pimitetty!

      M:nin aikana käännettiin kaikki ylösalaisin ja unohdettiin todelliset uranuurtajat!
      Tuli nääs ”uudet johtajat/ttaret ruoriin”, junnattiin vuosikokouksessa nurin ”eräitten” johdolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2753
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2340
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2090
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1854
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 100
      1656
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe