Choy Lee Fut

-_-

Kommentteja lajista?

Oma mielipide on,että aika haastava laji kaikkine aseineen ja kalliiksikin tulee.
Mutta mikäpä täällä ilmaista olisi...

7

2459

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olihan se

      Monipuolinen ja kiehtova laji. Mutta. Opetus ei oman kokemukseni ole kovin hyvin järjestetty Suomessa. Kaikki liikesarjat opetettiin ainakin omana harjoitteluaikanani (reilut kolme vuotta harrastin) kuten sanottu kalliilla leireillä. Eikä niitä usein edes oppinut leireillä, edes sen verran että olisi muistanut kaikki liikkeet. Hung Sing Kwoon (?) harjoittelu olisi vaatinut vielä enemmän eli mielestäni aivan liikaa rahallista panostusta. Oma kehittyminen oli treenien vetäjinä toimineiden oman paikkakunnan oppilaiden taitojen ja harrastuneisuuden varassa, ja kyllähän he taitavia olivat, mutta eivät luonnollisesti tienneet kaikkea vain jokusen vuoden kauemmin harjoiteltuaan. Tarkoitan että se että osaa jonkin liikesarjan, joitakin sovelluksia ja omaa hyvän tekniikan, ei vielä tarkoita että omaa myös kovin syvällistä tai kokonaisvaltaista ymmärtämystä lajista ja sen periaatteista. Tällaisen erittäin asiantuntevan ja vuosikaudet treenanneen sifun puuttuminen laimensi harjoittelumotivaatiota ja touhu alkoi tuntua vähän ns. päämäärättömältä.

      Nykyään harrastan lajeja, joissa opetus on ihan eri tavoin järjestetty ja pääperiaate ei ole leireillä rahastaminen. Esimerkkinä niin ikään kiinalaisperäinen pehmeä laji taiji (ei aamuvoimistelu vaan perinteinen kamppailu-taiji) kaikki liikesarjat hiotaan huolella läpi tavallisissa harjoituksissa ja leireillä vain entisestään syvennetään taitoja. Myös ns kovia/ulkoisia lajeja on tullut harrasteltua taas viime aikoina. Kaikesta huolimatta kyllä olen huomannut että CLF aika paljon antoikin, erityisesti tietoisuus monipuolisista erilaisista tekniikoista, harjoitteluinto vain lopahti itselläni jossain vaiheessa kun lajissa kehittyminen vaikutti liian työläältä (en tarkoita itse harjoittelua vaan harjoittelumahdollisuuden järjestämistä).

      • go`

        En usko että kukaan CLF.ää treenannut voi kumota perustelusi kyseisen lajin hinnoista, millään tavoin taloudellinen laji se ole ei, ja kyllä siihen onkin kulutettu monet hetket mietiskellen millä hinnat on perusteltu, ja miten niiden luullaan edesauttavan seuran kasvua.

        Silti haluaisin hieman miettiä sanojasi vetäjistä ja heidän taidoista...ja voisiko sanoa pätemättömyydestä.
        CLF on kuitenkin laji joka on tänne pohjoiselle pallonpuoliskolle on rantautunut vasta hetki sitten. Tekstistäsi sai kuvan että treeniajoistasi on jo jonkun aikaa. Valitettavasti ei siihen voi sanoa oikeen muuta, kun että ajoitus oli ehkä huono jos vaadit vuosikymmenien omaa kokemusta omistavaa valmentajaa =/ . Toki ymmärrän mitä sanot, mutta tässä tilanteessa valmennustasoa on mahdoton verrata pohjoisessa jo pienen ikuisuuden tunneittuihin ja taidettuihin lajeihin, kuten karate, taekwondo, ym.

        Pojoisessahan on vain yhdet päävalmentajat, Sipilän veljekset, jotka toivat CLF:n suomeen ja jotka taas saavat oppinsa suoraan SuurMestarilta, joka vaikuttaa Australiassa. Sifut siirtää sitä mukaan oppeja eteenpäin, kun he itse sitä saavat.
        Motivaation puutteeseen en ole koskaan joutunut tässä lajissa törmään, koska mainitsemillasi leireillä saan eteeni Sifun, jonka tauoton tsemppaus ja esimerkki siitä mitä CLF voi olla, kaikuu vielä pitkään mielessä ja verkkokalvoilla. Siinä vaiheessa kun saa tavata SuurMestarin, puhutaankin jo aivan uusista ulottuvuuksista lajin parissa, se on mielettömän hieno ja antava kokemus joka kerta uudelleen, eikä sen jälkeen jäljelle jää mitään muuta kun huutava tarve saada itsestään irti sitä samaa asennetta ja luontaista liikkumista. Se haave kantaa treeniä pitkään ja pidemmälle =) .

        Nykyään paikkakuntien omat vetäjät ovat myös jo niin harjaantuneita, että nyt aloittava uskoakseni olisi aivan yhtä tyytyväinen opetukseen, kun minkä tahansa lajin parissa. Vetäjät on kehittynyt järjettömissä mittasuhteissa, ja tottakai se näkyy kaikissa osa-alueissa. Nyt tällä hetkellä lajista saa mielestäni paljon enemmän irti kun esimerkiksi pari vuotta sitten.


    • kyllähän sen harrastaminen aika kalliiksi tulee varsinkin jos aikoo edetä vöissä eteenpäin, kun aseet ja kuenit maksavat pienen omaisuuden.. Itse jouduin lopettamaan kun seura lopetti paikkakunnallani..."...#"

    • -_-

      mitä olen huomannut niin suuri osa porukoista lopettaa alkeiskurssin aikana tai jälkeen.Moni vaihtaa tietysti lajia johonkin nopeammin omaksuttavaan.
      Taitaa olla että CLF sopisi parhaiten ihmisille jotka ovat jo reenanneet jotain lajia,etteivät ihan pystymetsästä lähde liikkeelle...

      • Rairai

        Minkähän verran mahtaa alkeis kurssit ja leirit jatkossa maksaa?? Olis mukava vertailla hintoja..


      • köyhä
        Rairai kirjoitti:

        Minkähän verran mahtaa alkeis kurssit ja leirit jatkossa maksaa?? Olis mukava vertailla hintoja..

        Niin se alkeiskurssi on 92 euroa.
        Sen jälkeen voi maksaa joko 3kk (tämän hinnasta en oo ihan varma, 70-90 euroa) tai puolvuotta, reilut 160 euroa tai vuoden, joka maksoi niin paljon etten pysty muistamaan niin suuria summia, ehkä noin 260euroa. Leirien hinnat olivat viimeinen niitti mun harrastukselle, oranssiin vyöhön vaadittavan liikesarjan opetusleiri maksoi 70euroa (kestää noin 4 tuntia) ja ei sitä kerralla opi joten oranssivyö tulee jumalattoman kalliiksi.

        Olen sitä mieltä että Sipilät ovat ahnetta, joskin mukavaa väkeä.


      • lajin ehkä aloittava
        köyhä kirjoitti:

        Niin se alkeiskurssi on 92 euroa.
        Sen jälkeen voi maksaa joko 3kk (tämän hinnasta en oo ihan varma, 70-90 euroa) tai puolvuotta, reilut 160 euroa tai vuoden, joka maksoi niin paljon etten pysty muistamaan niin suuria summia, ehkä noin 260euroa. Leirien hinnat olivat viimeinen niitti mun harrastukselle, oranssiin vyöhön vaadittavan liikesarjan opetusleiri maksoi 70euroa (kestää noin 4 tuntia) ja ei sitä kerralla opi joten oranssivyö tulee jumalattoman kalliiksi.

        Olen sitä mieltä että Sipilät ovat ahnetta, joskin mukavaa väkeä.

        No ei toi nyt ihan älytön toi vuosimaksu oo, mut jos lisätään noi leirit niin sit voi tulla vähän kalliiks varsinkin jos noit leirejä on monia kertoja vuodessa... Mut ei se mitään oon silti päättänyt aloittaa lajin Helsingissä ja kysyisin millaista meno siellä on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1213
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      945
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      898
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe