Jouluna juopotellaan

Lonely man

Aika surullista mutta mitä muuta sitä yksin tekis kun on kotona ja juo olutta.
Kävin jo alkossa ja ostin viinaa ja olutta. Pitäis jaksaa ainakin kolme päivää juoda.

14

493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syrjäytynytnuori

      Itelläki joulu menee juodessa kun ei sitä parempakaa tekemistä ole.

    • diskreet

      No, sitä voisi käydä esim kuntosalilla tai katsella hyviä elokuvia, lukea hyvää kirjaa, pelata, ja niin edelleen. Näin minä aion tämän(kin) jouluni viettää, lainasin kirjastosta leffoja koko liudan.

      Että luulenpa juopon juopottelevan oli sitten joulu tai juhannus, oli yksin tahi ei. Jos haluatte maksanne pilata, niin siitä vain, eihän se minulta pois ole.

      • Ei noi ole

        toisiaan poissulkevia. Itse ajattelin aattona eka katsoa telkusta beatles-ohjelmat 10-15.30, sit parin tunnin lenkki ja palarina kinkkupide ja viiniä. Illalla Titanic-dokkari ja Woody Allenin leffa. Kirja loppui, pitää hakea kirjastosta pyhiksi muutama tilalle.

        Luulen, että aika monella on sekä "hyveitä" että "paheita".


    • Jo kaksipäivää olutta..ei viikon putkia tai 9p ..ei jaksa ja jos viinaa juo..tulee sellaset pelot. Baarin vieressä porttikongissa yks puolituttu tarjos pullosta kossua jota otin kolme kulausta..tuli rentoutunut olo. Nyt taas kaljaa ja ei oo rentoutunut olo. Yksikin päivä on liikaa mutta tää on tottumus ja tapa nuoruudesta lähtien. Miten eroon ja mitä tilalle??? Harrastuksia kyllä riittää.

    • Keissa

      Pahalta tuntuu puolestasi, jos ei ole muuta keinoa helpottaa elämää. Kun olen joskus jakamassa ruoka-avustusta seurakunnassa, nähdä päihteiden ja alkoholin riuduttamia ihmisiä. Leimansa se heittää ja ihminen vanheneekin ennen aikojaan; kasvojen iho punottaa, paksuuntuu, tukka repsottaa ym.
      Kyllä sydämestäni toivoisin sinulle muuta sisältöä elämään, vaikka et töitä jaksaiskaan tehdä.
      Hyvää joulua sinulle, nuori.

    • juha260

      Kannattaa vaan laittaa ne viinakset pois niin suuremmat mahdollisuudet saada kavereita/tyttöystävä, mutta niidenkin eteen pitää tehdä töitä. eivät he kotiin asti tule

    • Pakanalle joulu on (teko)syy syöpötellä ja juopotella. Pitää vain vähän rajoittaa, kun joulupäivänä pitäisi mennä sukulaisiin joulupäivälliselle. Viime vuonna oli niin karmea jysäri että koko päivällinen piti jättää väliin muka flunssaan vedoten.

    • hyvää joulua!!

      Korvaa jouluviinat jouluherkuilla. Tässä esimerkkejä:

      mokkapalat, toscapullat, itsetehty pizza, pringles-sipsit, salsakastike, valkosipulidippi, palan painikkeeksi kanasalaatti, cokista, kaakaota kermavaahdolla, ja tietenkin suklaata

      Ei tule krapulaa ja masennusta näistä toisin kuin viinaksista. Tee elokuvien katselussa genremaratoneja, esim. yhtenä päivänä katsot netistä putkeen vain sotaelokuvia, ja toisena päivänä vain kauhuelokuvia jne. Näiden lomassa mahryät edellä lueteltuja herkkuja.

      Neljän tunnin välein vähintään puolen tunnin mittainen reipas kävelylenkki ulkona, niin nautinto ei muutu tunkkaiseksi nuutuneisuudeksi.

      • 100päivää

        Matti Nykänen kertoo, että on kokenut itsensä yksinäiseksi ja pelännyt ihmisiä. Näitä tunteita hänon lääkinnyt alkoholilla. ”Urheilu-uran aikanakin olin aika yksinäinen, jos ei lasketa äitiä ja isää. Mulla on ollut hirvee pelko lähteä ihmisten ilmoille, mutta alkoholin voimalla sitä pystyi olemaan kuin muutkin - vaikka ei sitä ollutkaan kuin muut.” http://bit.ly/1xDg65y
        Liity mukaan ja kannusta Mattia -> yle.fi/100päivää


    • perseauki

      olispa vaa massia ottaa joulu oluet, ei auta ku puurolla näkkileivällä mennä, PERKELE!!!

      • omallatunnollako

        Perseauki täälläkin.. tili nollilla ei paljoa juhlita. Ja mikä tärkeintä Yksin! Suoraan sanottuna vituttaa noi jotka kauhistelee juomista jouluna. Mitä sillä on väliä mitä yksinäinen tekee mökissään. Ketä se haittaa?


      • ------------
        omallatunnollako kirjoitti:

        Perseauki täälläkin.. tili nollilla ei paljoa juhlita. Ja mikä tärkeintä Yksin! Suoraan sanottuna vituttaa noi jotka kauhistelee juomista jouluna. Mitä sillä on väliä mitä yksinäinen tekee mökissään. Ketä se haittaa?

        Yksinäiselle juopolle voi aina jakaa elämänohjeita, että ota itseäs niskasta kiinni, ryhdistäydy jne ni kohta sulla on tyttöystävä, vaimo, perhe kavereita yms, koska nämä ohjeistajat eivät halua/pysty ymmärtämään, että se dokaaminen on yleensä vain seurausta siitä, ettei mitään muuta ole.

        Voisin olla hyvinkín ryyppäämättä, välillä olenkin mut ei se mitään muuta.

        Nyt on joulun kunniaks itselleni vähän jouluherkkuja ja niin, juotavaa myös.


      • kokemustaon.
        ------------ kirjoitti:

        Yksinäiselle juopolle voi aina jakaa elämänohjeita, että ota itseäs niskasta kiinni, ryhdistäydy jne ni kohta sulla on tyttöystävä, vaimo, perhe kavereita yms, koska nämä ohjeistajat eivät halua/pysty ymmärtämään, että se dokaaminen on yleensä vain seurausta siitä, ettei mitään muuta ole.

        Voisin olla hyvinkín ryyppäämättä, välillä olenkin mut ei se mitään muuta.

        Nyt on joulun kunniaks itselleni vähän jouluherkkuja ja niin, juotavaa myös.

        Just niin. Juominen on seuraus ei syy. Eikä se juomisen lopettaminen mitään auta, yksin olet silti vaikka miten panostat ihmisiin. Persoonaa kun ei hyväksytä niin sama se on jatkaa juomista.


    • lonely man

      Kännissähän tässä ollaan. Eipä jouluna muuta voi ja sit illalla saa untakin saa paremmin kun juopottelee. Pleikkarii ja kaljaa, siitä on joulu tehty.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe