Onko muita bipoja, jotka käyneet tiiviissä psykoterapiassa? Useinhan terapiaa (tai kela-korvauksia) ei kai edes myönnetä, jos kyseessä bipo, mutta itselläni alkanut ennen mitään diagnooseja. Olen käynyt kaksi vuotta ja tänä aikana sairauteni on mennyt huonompaan suuntaan, viime kesänä sairastuin psykoosiinkin ja olin muissa maailmoissa viikkoja, lievempänä oireet olivat useita kuukausia. Nyt kokeilin lopettaa lääkityksen ja saman tien itsetuhoajatukset seurana :(
Mistä apua ja miten jaksaa, kun vuodesta toiseen sairaus näemmä pahenee kaikesta huolimatta? Aika toivoton olo...mikä muille auttanut vai onko mikään? Lääkkeet lähinnä turruttavat tunne-elämän kokonaan, enkä sitäkään halua, luopua niistä hyvistä asioista sillä hinnalla, ettei ole oikein mitään tunteita/ajatuksia mihinkään suuntaan.
Mistä apua ja miten jaksaa, kun vuodesta toiseen sairaus näemmä pahenee kaikesta huolimatta? Aika toivoton olo...mikä muille auttanut vai onko mikään? Lääkkeet lähinnä turruttavat tunne-elämän kokonaan, enkä sitäkään halua, luopua niistä hyvistä asioista sillä hinnalla, ettei ole oikein mitään tunteita/ajatuksia mihinkään suuntaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ilman lääkitystähän tämä sairaus ei oikein pysy kunnossa tai hallinnassa. Mutta lisäisin tuohon että OIKEANLAISEN lääkityksen.
Itselleni se löytyi ja koen ilon tunteita ja masiksenkin, kaikkea siltä väliltä, mutta ne eivät ammu yli. Voi viedä kauankin että oikea lääkitys löytyy(annostus lääketyyppi).
Tuon lisäksi sitten terapiaa missä keskityttäisiin oireidenhallintaan.
Yksi hyvä apu on vertaistuki ja erillaisia vertaistukiryhmiä on eri puolilla maata. Ota niistä ihmeessä selvää jos vaikka sieltäkin löytyisi.
Ja mtt:n kautta saa keskusteluapua hoitajien kanssa mikä myöskin auttaa. Kunhan et jää yksin asioittesi kanssa.
Voimia!!
Ikävää, kun en vielä ole saanut sairautta hallintaan. Onko terapeuttisi psykiatri eli samalta tiskiltä hoituisi sekin? Minulla oli 40 krt terapia joka tuki diagnoosin ja sairauden (ja stigman) hyväksymistä sekä keskitty joihinkin persoonallisuuden piireteisiin, jotka altisti 'burnouteille'. Tuo oli jo yli 10 v sitten. Nyt käyn kerran kahdessa viikossa katsastuksessa - elämänhallinta-apua-terapiaa. Elämänhallintaa muuttuneessa tilanteessa sairauden varjolla. Minulla ei ollut paljoa ystäviä, mutta nuorena vanhempieni tuki, jolla pääsin pahimpien vaiheiden yli. Nyt vähän vanhempana yritän pitää ihmissuhteista huolta, vaikkakaan en vaivaa ystäviäni sairaudella, liikaa. Pari ystävää on onneksi,
jotka ei hyleksi.
Älä lopeta lääkitystä, vaan vaadi saada kokeiluja ja tuo esille halusi elää niin täysipainoista elämää kuin mahdollista. Olet siinä oikeassa. Koeta löytää ihmisiä jotka välittävät, siis hoitavia, millään muulla ei ole niin paljon väliä kuin terapeutin aidolla halulla auttaa. Ihan sama mikä terapiamuoto.
Selvisin just pinnalle räpiköimään melkein 1.5 v pahasta jaksosta (mm. 2 kk osastolla). Jotenkin on vaan jaksettava uskoa. Voimia sinulle.
Itsetuhoiset ajatukset ja impulsit ovat tunnettuja vieroitusoireita melkein riippumatta siitä mitä kamaa olet vetänyt. "Bipoon" yleensä annetaan neurolepteja, jotka lamaavat pään ja pysäyttävät ajatukset ja tunne-elämän tehokkaasti. Puhutaan kemiallisesta lobotomiasta.
Mikäli haluat lopettaa toksisoinnin ota selvää vieroittautumisesta ja pyri löytämään joku lääkäri joka haluaa sinua tukea. Muista, että SINÄ päätät vieroitustahdin, EI LÄÄKÄRISI. Yleisimpiä virheitä mitä vieroituksessa tehdään on, että lääkäri yrittää dominoida vieroitusohjelmaa, jolloin seurauksena on usein katastrofi.
Apua, vinkkeja, vertaistukea, muiden kokemuksia saat mm. seuraavista osoitteista:
www.cepuk.org
www.comingoff.com
www.beyondmeds.com