Mikset vaan voi hyväksyä niitä tunteita osaksi elämääsi? Voit aivan hyvin elää hyvän elämän niiden kanssa. Ajan myötä ne haalistuvat, eikä puolisolle tarvitse kertoa, että rakasti oikeastaan jotain toista.
Kamppailetko tunteita vastaan?
Naiselle...
471073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Vaikkei tää mulle ookkaan niin mä en ainakaan jaksa ees enää ajatellakaan mitään tunteita tai muutakaan siihen liittyvää koska oon niin poikki ja finito, yleensäkkin myös elämästä ja fyysisestä terveydestä. Olen vaan,ei sen kummempaa..
Tiedän. Ole vaan.
rakastetaan ja rakastetaan, ehkä jollain hömppäfantasiatasolla joku voi kuvitella rakastavansa ihmistä jota ei tunne......... kannattaa selvittää millainen toinen on ennenkuin tekee johtopäätöksiä, ihastuksia tulee ja menee, joskus kohde on totalisen väärä, tai pako omasta suhteesta
Kyllä hyväksyn, mutta aika raskas tie kulkea. Hyvä elämä...mitä se on..sitäkö, kun katsoo puolison päälle ja tunnustaa itselleen ettei ole enää mitään rakkautta..vain ystävyys. Mitäs sitä sanomaan, kun puoliso ei edes huomaa jos olen surullinen tai kaipaisin hellyyttä. No elämä loppuu kun sen aika tulee...sitten ei enää tarvitse olla tyhjä teeskentelevä kuori..
Ei mulla ole puolisoa eikä avokkia tai muutakaan parisuhdetta. Olen vapaa ja vapaaseen ihastunut.
Sitten tuo alotus ei tainnu olla sulle.
Onhan niitä ihastumisia ollut teinistä tähän päivään ihan mittava lukumäärä. Tämä nyt tulikin aikoinaan puskista, ja mullisti koko maailmankuvan. Fyysisetkin oireet ihan mittavat. Mutta, en usko että, tässä nyt ihan kuvitelmissakaan ollaan. Tunneside toiseen on vahva. Niin vahva, ettei ajan myötä haalistu. Ennemmin kerron avokumppanille, jolla omat kuviot, että lähden.... kuin jättäisin hänelle, ihastukselleni kertomatta. Rukkaset mielummin..... ja sitten vasta käpälämäkeen:)
Lämmin pus.
Oma liitto on pelastamattomissa. Päätä olen hakannut seinään vuosia. Olen tyytynyt kaveriliittoon ja ajatellut että tällä kai sitten mennään. Aina joskus joku on ihastuttanut ohi mennen, ja olen antanut ihastuksen mennä omia aikojaan. Nykyinen ihastus vaan on sekoittanut minut. Saanut minut miettimään, että jos joku ihminen olemuksellaan herättää minussa tällaisia tunteita, niin kuin olisi joulu ja juhannus yhtäaikaa. Voiko ja saako silloin haaveilla siitä, että edes hetken verran olisi toiselle jotain? Ahne taidan olla, ihastus on herättänyt minut pitkästä horteesta tajuamaan, että oikeasti minunkin elämääni voisi vielä kuulua tunteet, toisen ihmisen iho. En kamppaile tunteitani vastaan vaan otan ilolla vastaan kaiken: tunnen olevani elossa.
Aivan kun mun näppikseltäni! Ihan pystyyn kuollut liitto, kaveritkin nauravat miten monta vuotta ihminen eroa voi miettiä ja huonossa suhteessa kärvistellä.
Nyt olen järkyttynyt siitä millaisia tunteita voi toinen ihminen herättää, miten miehen kanssa voi jutella ja nauraa, miten haluaisi vaan painautua toiseen ihan liki.
Itse en vaan tuosta tunteesta nauttimaan vaan tunnen kamalaa syyllisyyttä. Mitään ei tule tosin tapahtumaan, ainakaan niin kauan kun varattuja olemme.
voit ja saat!
Voithan sinä byllerö haaveilla miehistä, mutta ei eroaminen entisestä tarkoita että se uusi sinua sen ihailevammin katsoisi. Byllerö on kuitenkin aina vain byllerö.
Kovin olet hakoteillä.
Kiitos sinulle, kirjoitin tuon ihan sydänverellä. Tämä palsta on joskus aivan ylittämätön asioita miettiessä. Ja olen siis naisihminen.
Pitäiskö sua kalauttaa jollakin jos tulisit itse järkiisi.
Ei sentäs.
Olen hyväksynyt tunteeni, tiedän että rakastan sinua. Nyt ja aina. Tiedän etten rakasta häntä niinkuin kuuluisi. Sattuu saatanasti. Mutta en tahdo rikkoa, olen jo nähnyt mitä tapahtuu jos yritän irroittaa otteeni. Ei onnistu. Elän omassa helvetissäni loppuun saakka. Välillä saan nähdä palan taivasta. Tiedän että se on olemassa. Sen on riitettävä.
Joo teen kovasti työtä asian eteen. Olenhan niin uusi ihastus sulle. Mutta katsellaan, tavataan ja jutellaan eiks niin
Tuon minäkin olisin voinut kirjoittaa, juuri noin ajattelen. Tunteiden hyväksyminen on ainakin mulle sellainen järjissään pitävä voima. Kaikki taistelut tunteita vastaan on hävitty ja turhaa energiaa menetetty.
Mä hyväksyn osana elämää sen että hänestä niin paljon tykkään joskus kuvittelen että kyseessä on paljon enemmän kuin tykkääminen. Hän vaan on mun sydämessä se ihminen, tunteet ovat omani ja niin kauan kun en loukkaa ketään, kestän tämän.
Rakastan häntä
Tuohan on jo karmee teko ihmisyyttä kohtaan. Kerran täällä vain eletään.
Karmee sille itselleen, ei ihmisyyttä vastaan.
Sitähän tässä tehdään hyvällä menestyksellä, eikä niin?
Vaihtelevalla menestyksellä kai.
En kamppaile. Olen suvaitsevainen tunteitani kohtaan.
Oijjoi.
Rakasti? Himoitsi?
em mä ketään rakasta, edes puolisoa
Olen huomannut ettei niitä vastaan voi taistella. Vaikka välillä on ikäänkin "tunteeton" niin kuitenkin jokin sisälläni saa minut kulkemaan tuttuja reittejä. Niin etten edes välttämättä tiedosta sitä juuri sillä hetkellä. Ikävä on aina mukana.
Kyllä kamppailen. Vaakakupissa painaa niin moni asia. Tunteet oli kuitenkin niin vahvat ja syvällä että kyllä niistä kerroin. Onnekseni tai epäonnekseni hän johon rakastuin ei halunnut mitään vakavampaa. Pienen eron ja puheiden jälkeen alamme suhdettamme rakentamaan uuudestaan rehelliseltä pohjalta et rakastuin välissä toiseen. Ehkä se meidänkin rakkaus löytyy...
En kamppaile tunteita vastaan vaan hyväksyn ne osaksi itseäni, kun ne ovat niin vahvat että niitä vastaan on turha taistella. Välttelin tosin ujouttani aluksi, mutta nyt jää on murrettu (hänen hurmurihymynsä, joka sai minutkin väkisinkin hymyilemään). Saa nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Molemmat sinkkuja.
En tiedä kenelle aloitus on, mutta vastaan että kamppailen jonkun verran, mutta oikeastaan tajusin että rakastuminen sinuun ei perustunut todellisuuteen, siihen että todella olisin tuntenut sinut ja että olisin ollut ainoa kiinnostuksesi kohde. Joten pääsen kyllä sinusta yli. Rakastan miestäni oikeasti, hän on minulle hyvä, rehellinen ja luottamukseni arvoinen aina.
Jos olisin vastaavassa tilanteessa joutuisin miettimään ajatustani: tee muille niinkuin toivot heidän tekevän sinulle. Minä en haluaisi, että puolisoni olisi minun kanssani jos hän rakastaisi jotakuta muuta ja he haluaisivat yhteisin tulevaisuuden.
Onhan niitä paljon järkiliittoja, mutta niissä on monesti myös muita ongelmia.
Siis minulla ja miehelläni on kyllä rakkausliitto, mutta silti minulle tuli tunteita toista miestä kohtaan. Mutta mitään ei tuon toisen kanssa tule tapahtumaan ja pääsen tunteistani häneen yli.
Vaikka olisi hyvässä suhteessa, silti tunteita voi kehittyä jotain toistakin ihmistä kohtaan. Varatutkin ovat ihmisiä tunteineen. Pääasia että ei lähde toteuttamaan tunteitaan toista kohtaan. Tunteet menevät kyllä ajan myötä ohi.
Nykyään hyväksyn tunteen, ja jopa elän sen tuottaman toivon varassa. Ristiriitaa koen, mutta olen varma, minulle näytettiin rakkaus siksi, että ymmärrän olevan terveitä ja arvostavia ihmisiä. Elämäni oli jo aikoja sitten muuttunut hyvin hankalaksi. - Tarvitsen voimia irrottautumiseen.
Kauan vastustin, ihmettelin ja häpeilinkin tunteiden tuottamaa hämmennystä. En enää. Näin oli tarkoitus tapahtua.
Olen kiitollinen. Virheitäni ja vääriä valintojani voin korjata joka päivä uskomalla parempaan.
Tietääkseni aikamme on rajallinen, tunteillekin täytyy siis olla rajattu aika?
Kamppailin joskus niiden puolesta, mutta se oli päättymätön taistelu jonka hävisin lopulta.
Loppu summarum.. Taisteltu on hävitty on..tulin vain vilkaisemaan. Oikeesti ihmiset - me ollaan tosi, tosi surkeita.
Voisin ottaa kaikki negat viestit itselleni juuri nyt, niin ei tartte niistä kiistellä.
Mikäs nyt on? Ei noita negoja kannata omia. Ne voi olla ihan vaan provojakin.
Jep, eiks' ookin surkeeta!
Täällä jotkut purkaa pahaa mieltään muihin ja heti monet on omimassa. Ei kannattais.
Naurettavaa...
No joo naurettavaa hyvinkin :)
Mitä pelleilyä.
En kamppaile.
Elän.
MITÄ???
TÄH?=!!!
http://nwoumj.blogspot.fi/