Tapasimme, tutustuimme, muutimme yhteen, kaikki tämä hyvin nopeassa tahdissa. Menimme kihloihin, pian naimisiin. Tämä on elämäni pisin suhde ja ensimmäinen avioliitto.
Rakastuimme, rakastimme, olimme yhdessä 24/7, etäännyimme, kärsimme, erosimme, yritimme uudelleen ja uudelleen, nyt olemme tässä.
Kaksi asiantuntevaa on heittänyt epäilyksen, että vaimollani voisi ehkä olla jokin persoonallisuushäiriö. Minulla on virallisesti, se asia on hoidossa paraikaa. Vaikka luulen, että hain terapiaan varsinaisesti vain suhteemme vaikeuksien takia.
Vaimo alkoi uppoutua nettimaailmaan siinä määrin että jäin toiseksi. Jopa 3-10 tuntia päivässä netissä. Lupasi muuttaa asiaa, tekikin niin, mutta pian se alkoi olla samaa surffaamista.
Vaimo alkoi syyllistämään ja vaatimaan, siinä määrin etten kyennyt enää mihinkään. Aloin epäillä vaimoa, jopa että olisi pettänyt, vaikken tiedä. En voinut luottaa. Pelkäsin.
Seksi ei minulla toiminut 20 vuoteen lääkkeiden takia, ja kun vieroittauduin vaimon tuella, halut tulivat takaisin epätodellisen voimakkaina, mutta seksi loppui pian, hiipui pois. Halut oli minulla, vaimolla ei, vaikka väitti että haluaa. Ei silti enää ehdottanutkaan.
Nämä asiat repivät minua ja tulin aggressiiviseksi, josta hän syytti myös. Syytökset johtivat siihen että muutin pois. Olin hänen luonaan usein, ja usein myös vaikutti että asiat olivat korjaantuneet, mutta helvetti alkoi taas uudelleen aina. Rakastin jollain lailla yhä.
Olin niin ahdistunut usein riitojen aikana, etten kyennyt kuin nappaamaan liian suuren annoksen rauhoittavaa purkista. Seuraavana aamuna oli usein "krapula" lääkkeen vuoksi. Unettomuus vaivasi, fysiikka alkoi pettää. Hain terapiaa ja sain, mutta en saanut tarpeeksi ymmärrystä muuta kuin omaan "sairauteeni". Historiani sai terapeutin (erikoistunut hoitaja virallisesti) ehkä sitten vähättelemään tilannetta.
Varasin soittoajan pätevälle psykoterapeutille. Se maksaa, mitä siitä. Sain ymmärrystä ja tukea jatkaa suhdetta, mutta kävikin niin että aloin ajatella irrottautumista lopullisesti. Varsinkin kun vaimon tekstiviestit ovat edelleen syyttäviä. Olen "itsekäs", "kontrolloiva" ja "manipuloiva". Rahaa hän vaatii. Kun otin asian tekstiviestissä esille, alkoi tuttu virsi, että on myös rakkaus. Ei kai ole, vaan se taitaa olla vihaa.
Täydellisyyteen tuntuu vaativan. En kykene siihen. Elämässäni on rajoja rikottu, eli minun "reviirilleni" on moni ihminen tunkeutunut erilailla väkivaltaa käyttäen. Ei enää sitä. En kykene ottamaan vastaan tätä. Omat virheeni olet tuhanteen kertaan myöntänyt. Itsetunto meni.
Jos vaimolla on sitten persoonallisuushäiriö, tiedän, tai luulen, että hänellä on kovat tuskat, joita hän ei ehkä tunnista tietoisesti. Mitä tehdä enää?
Nyt olen yksin. Muutin raukkauteni perässä satoja kilometrejä kotiseudultani, tuntemattomien joukkoon. Nyt on kai aika alkaa rakentaa ihan täysin uutta elämää.
Katkeruutta ei ole, itselläni ainakaan.
Mikä ihmisiä vaivaa tänä päivänä?
Rakastuimme, rakastimme, olimme yhdessä 24/7, etäännyimme, kärsimme, erosimme, yritimme uudelleen ja uudelleen, nyt olemme tässä.
Kaksi asiantuntevaa on heittänyt epäilyksen, että vaimollani voisi ehkä olla jokin persoonallisuushäiriö. Minulla on virallisesti, se asia on hoidossa paraikaa. Vaikka luulen, että hain terapiaan varsinaisesti vain suhteemme vaikeuksien takia.
Vaimo alkoi uppoutua nettimaailmaan siinä määrin että jäin toiseksi. Jopa 3-10 tuntia päivässä netissä. Lupasi muuttaa asiaa, tekikin niin, mutta pian se alkoi olla samaa surffaamista.
Vaimo alkoi syyllistämään ja vaatimaan, siinä määrin etten kyennyt enää mihinkään. Aloin epäillä vaimoa, jopa että olisi pettänyt, vaikken tiedä. En voinut luottaa. Pelkäsin.
Seksi ei minulla toiminut 20 vuoteen lääkkeiden takia, ja kun vieroittauduin vaimon tuella, halut tulivat takaisin epätodellisen voimakkaina, mutta seksi loppui pian, hiipui pois. Halut oli minulla, vaimolla ei, vaikka väitti että haluaa. Ei silti enää ehdottanutkaan.
Nämä asiat repivät minua ja tulin aggressiiviseksi, josta hän syytti myös. Syytökset johtivat siihen että muutin pois. Olin hänen luonaan usein, ja usein myös vaikutti että asiat olivat korjaantuneet, mutta helvetti alkoi taas uudelleen aina. Rakastin jollain lailla yhä.
Olin niin ahdistunut usein riitojen aikana, etten kyennyt kuin nappaamaan liian suuren annoksen rauhoittavaa purkista. Seuraavana aamuna oli usein "krapula" lääkkeen vuoksi. Unettomuus vaivasi, fysiikka alkoi pettää. Hain terapiaa ja sain, mutta en saanut tarpeeksi ymmärrystä muuta kuin omaan "sairauteeni". Historiani sai terapeutin (erikoistunut hoitaja virallisesti) ehkä sitten vähättelemään tilannetta.
Varasin soittoajan pätevälle psykoterapeutille. Se maksaa, mitä siitä. Sain ymmärrystä ja tukea jatkaa suhdetta, mutta kävikin niin että aloin ajatella irrottautumista lopullisesti. Varsinkin kun vaimon tekstiviestit ovat edelleen syyttäviä. Olen "itsekäs", "kontrolloiva" ja "manipuloiva". Rahaa hän vaatii. Kun otin asian tekstiviestissä esille, alkoi tuttu virsi, että on myös rakkaus. Ei kai ole, vaan se taitaa olla vihaa.
Täydellisyyteen tuntuu vaativan. En kykene siihen. Elämässäni on rajoja rikottu, eli minun "reviirilleni" on moni ihminen tunkeutunut erilailla väkivaltaa käyttäen. Ei enää sitä. En kykene ottamaan vastaan tätä. Omat virheeni olet tuhanteen kertaan myöntänyt. Itsetunto meni.
Jos vaimolla on sitten persoonallisuushäiriö, tiedän, tai luulen, että hänellä on kovat tuskat, joita hän ei ehkä tunnista tietoisesti. Mitä tehdä enää?
Nyt olen yksin. Muutin raukkauteni perässä satoja kilometrejä kotiseudultani, tuntemattomien joukkoon. Nyt on kai aika alkaa rakentaa ihan täysin uutta elämää.
Katkeruutta ei ole, itselläni ainakaan.
Mikä ihmisiä vaivaa tänä päivänä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Mikä ihmisiä vaivaa tänä päivänä? "
Meno ollut samanlaista tuhansia vuosia.