Myönnän olevani erakko. Aina ollut. Siis onhan minulla tuttuja ja jonkinlaisia "kavereita", joiden kanssa olen yhteyksissä enimmäkseen facebookin kautta. Opin jo pienestä olemaan yksin tai kavereita ei ollut kuin yksi kerrallaan. Koulussa olin outolintu ja minua kiusattiinkin.
En viihdy kovin isossa porukassa, vaan olen parhaimmillani kun olen ihmisen kanssa kahdestaan. Juttelen kyllä ihan mielelläni joskus muiden kanssa tai pienessä porukassa, mutta en oikein osaa muuten hoitaa kaverisuhteita. En osaa pyytää ketään minnekään kun en käy itsekään missään ja harrastukseni eivät ole sosiaalisia, vaan enemmänkin yksin puuhastelua. Jos minua pyydetään jonnekin mukaan, niin saatan kyllä lähteä, mutta en itse ole koskaan se pyytäjä. Baareihin alan olla liian vanha, enkä ryyppäämisestä välitä muutenkaan.
Säikähdän helposti nihkeää vastaanottoa. Muutaman kerran kävin yhdellä kaverilla kylässä, mutta siellä vastaanotto on ollut ei-ehkä-niin-innostunutta, joten vältän nykyisin käymästä, ollaan kyllä yhteydessä facessa. Olen vähän sellainen "paremman puutteessa"-kaveri tuolle kyseiselle ihmiselle. En ole kenellekään se läheisin, rakkain kaveri ja tämä surettaakin joskus kun katselen toisten ylistävän omia parhaita ystäviään. Koen huonommuutta ja että olen jäänyt paitsi kaikesta, mikä liittyy ystävyyteen.
Toisaalta olen niin tottunut yksinäisyyteen, etten niin hirveästi seuraa kaipaakaan. Jos olen porukassa, niin olen se porukan pelle, hauskuuttaja, mutta itsekseni ollessani vuotavat sitten usein koomikon kyyneleet. En syytä yksinäisyydestäni muita kuin itseäni, minä vaan olen tällainen, outo.
Se mies, jota ikävöin täällä varmaan aikanaan näki, ettei minusta ole edes kaveriksi, joten ei halunnut olla enempää tekemisissä. En ole tarpeeksi rempseä ja reipas hänelle. Joskus muistaakseni mainitsikin "liiasta kiltteydestä", mikä taisi olla suurin syy siihen, etten kelvannut. Olin mitätön "hiirulainen", kun hän varmaan tykkäsi "villikissoista" enemmän.
En tiedä mitä tällä kirjoituksellani haen, kunhan nyt tuli mieleen...
En viihdy kovin isossa porukassa, vaan olen parhaimmillani kun olen ihmisen kanssa kahdestaan. Juttelen kyllä ihan mielelläni joskus muiden kanssa tai pienessä porukassa, mutta en oikein osaa muuten hoitaa kaverisuhteita. En osaa pyytää ketään minnekään kun en käy itsekään missään ja harrastukseni eivät ole sosiaalisia, vaan enemmänkin yksin puuhastelua. Jos minua pyydetään jonnekin mukaan, niin saatan kyllä lähteä, mutta en itse ole koskaan se pyytäjä. Baareihin alan olla liian vanha, enkä ryyppäämisestä välitä muutenkaan.
Säikähdän helposti nihkeää vastaanottoa. Muutaman kerran kävin yhdellä kaverilla kylässä, mutta siellä vastaanotto on ollut ei-ehkä-niin-innostunutta, joten vältän nykyisin käymästä, ollaan kyllä yhteydessä facessa. Olen vähän sellainen "paremman puutteessa"-kaveri tuolle kyseiselle ihmiselle. En ole kenellekään se läheisin, rakkain kaveri ja tämä surettaakin joskus kun katselen toisten ylistävän omia parhaita ystäviään. Koen huonommuutta ja että olen jäänyt paitsi kaikesta, mikä liittyy ystävyyteen.
Toisaalta olen niin tottunut yksinäisyyteen, etten niin hirveästi seuraa kaipaakaan. Jos olen porukassa, niin olen se porukan pelle, hauskuuttaja, mutta itsekseni ollessani vuotavat sitten usein koomikon kyyneleet. En syytä yksinäisyydestäni muita kuin itseäni, minä vaan olen tällainen, outo.
Se mies, jota ikävöin täällä varmaan aikanaan näki, ettei minusta ole edes kaveriksi, joten ei halunnut olla enempää tekemisissä. En ole tarpeeksi rempseä ja reipas hänelle. Joskus muistaakseni mainitsikin "liiasta kiltteydestä", mikä taisi olla suurin syy siihen, etten kelvannut. Olin mitätön "hiirulainen", kun hän varmaan tykkäsi "villikissoista" enemmän.
En tiedä mitä tällä kirjoituksellani haen, kunhan nyt tuli mieleen...
Vastaukset 10
Vanhimmat
löytää ystäviä nytkään. Läpi elämän voi tutustua uusiin ihmisiin. Vaatii tietty aktiivisuutta jotta tuttavuus syvenee ystävyydeksi. Vastavuoroista yhteydenpitoa yms.
Jokainen on omanlaisensa, ei kaikki ole sosiaalisia eikä tarvitsekaan olla. Yksikin ystävä riittää jos on hyvä ystävä.
kun moni kaipaa just sellasta hiirulaista :)
että tollanen provo tällä kertaa.
tänään riittävän.
Voi kun oliskin vaan provo.
Hyvä kirjoitus se oli. Olen fb:ssa, mutta en osaa käyttää sitä kanssakäymiseen varsinkaan puolituttujen tai vieraiden kanssa. Sen kautta ei voi tietää, mitä toiselle oikeasti kuuluu, kun ei itsestäkään kerro kaikkea.
Alaks olee mun kaa?
En tajuu, että mitä ihmeen merkitystä miehelle voisi olla naisen kavereilla ja "rempseydellä". Sivusta vaan tämä, ei mulle tämä aloitus.
No missä nähään tänään?
Tsemppiä! Täällä yksi kateuden vuoksi syrjitty nainen ja sen vuoksi yksinäinen!