Tihutöitä armeijan läheisyydessä.

Asun erään kasarmialueen lähellä. alue on ympäröity verkkoaidalla. Pääsin intistä pois 08. Jotain jäi hampaakoloon.

Käyn "jokapäivä" kyykkykakalla ja virtsaamassa aidan kupeseen, siten, että uloste ja virtsa eivät ihan osu sotilasalueen puolelle. Käyny yleensä kaksikertaa tarpeliiani varuskunnan aiddan kupeessa. Ja vessapaerit koristavat uloste kasoja.

Kakkaan noin metrin päähän töisistaan ja kakkaa on kertynyt jo satojen metrien jono. Erityisesti kesällä siitä koituu sotilaspojille hajuhaittaa. Olen myös omien ulosteiden lisäksi käynyt lannoittamassa ympäristöä kanankakalla.

Aidan vieressä menee sotilaspoikien aamulenkki polku. Olen nähnyt monen pidättävän hengitystään satojen metrien lemun kohdala. Kyllä siellä kerran eräs iltalomilta ilmeisesti palanut varusmies oksensikin.

Sotilaspoliisi ei voi tehdä mitään, koska en ulosta varuskunnan sisäpuolelle. Oikeaa poliisia ei kiinnosta, eikä ole aikaa tulla pyydystämään tarpeita tekevää kakkajaa. Käyn pääosin lannoittamassa armeijan ympäristöä öisen aikaan. Kyllä myös päivällä mutta pukeutuneena maastopukuun.

Kerran joku kapiainen oli taskulampun kanssa aidan toisella puolella ja huusi "seis." Kävelin muina miehinä pois paikalta. Silloin minulla oli peräpukamat ja ulosteessa oli mukana verta.

Olen myös harrastanut kotona ämpäriin virtsaamista ja käynyt välillä kaatamassa ureaa kesäkuumalla aidan viereen.

Laksatiivisen vaikutuksen lisäämiseksi syön erilaisia ulostuslääkkeitä.

Tässäpä puolustusvoimille pähkinä purtavaksi.
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koiratkin kakkaa.

Samoin Presidentit Niinistö ja Obama. Putinkin.

Näin joulunaikoihin viemäreissä tapahtuu paljon liikettä, koska kaikki käyvät kutakuinkin yhtä-aikaa kakalla.

Vesi ja viemärilaitos siis työllistyy.

Pieraisevat ne kenraalitkin

Äänestä

Heitä joskus lämpimällä ilmalla tuoretta kalaa silliä ym sotavoimien puolelle, niin näet kuinka linnut parveilee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syylliset kiinni. kirjoitti:

Asun erään kasarmialueen lähellä. alue on ympäröity verkkoaidalla. Pääsin intistä pois 08. Jotain jäi hampaakoloon.

Käyn "jokapäivä" kyykkykakalla ja virtsaamassa aidan kupeseen, siten, että uloste ja virtsa eivät ihan osu sotilasalueen puolelle. Käyny yleensä kaksikertaa tarpeliiani varuskunnan aiddan kupeessa. Ja vessapaerit koristavat uloste kasoja.

Kakkaan noin metrin päähän töisistaan ja kakkaa on kertynyt jo satojen metrien jono. Erityisesti kesällä siitä koituu sotilaspojille hajuhaittaa. Olen myös omien ulosteiden lisäksi käynyt lannoittamassa ympäristöä kanankakalla.

Aidan vieressä menee sotilaspoikien aamulenkki polku. Olen nähnyt monen pidättävän hengitystään satojen metrien lemun kohdala. Kyllä siellä kerran eräs iltalomilta ilmeisesti palanut varusmies oksensikin.

Sotilaspoliisi ei voi tehdä mitään, koska en ulosta varuskunnan sisäpuolelle. Oikeaa poliisia ei kiinnosta, eikä ole aikaa tulla pyydystämään tarpeita tekevää kakkajaa. Käyn pääosin lannoittamassa armeijan ympäristöä öisen aikaan. Kyllä myös päivällä mutta pukeutuneena maastopukuun.

Kerran joku kapiainen oli taskulampun kanssa aidan toisella puolella ja huusi "seis." Kävelin muina miehinä pois paikalta. Silloin minulla oli peräpukamat ja ulosteessa oli mukana verta.

Olen myös harrastanut kotona ämpäriin virtsaamista ja käynyt välillä kaatamassa ureaa kesäkuumalla aidan viereen.

Laksatiivisen vaikutuksen lisäämiseksi syön erilaisia ulostuslääkkeitä.

Tässäpä puolustusvoimille pähkinä purtavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu