...miten teidän toipumisenne meni?
Tuliko sairauden jälkeen bulimiaa, jos niin miten selvisitte?
Olen itse anoreksiaa sairastanut 16 vuotias tyttö.
Anoreksiani alkoi hiljallee, aluksi se ei edes ollut anoreksiaa. Olin v. 2003 kesällä tyytyväinen omaan kroppaani, tuolloin olin n. 60kg ja 174cm pitkä.
Olin saanut oikeaan käteeni n. vuosi ennen viime kesää jännetupentulehduksen, joka tuli niin pahaksi että jouduin kirjottamaan koulussa kaikki kokeeni pitkän aikaa vasemmalla, oikeakätinen kun olen.
Kun vihdoin sain käteni kuntoon, halusin lihaksia ja voimaa käsiin sekä muualle.
Olen aina ollut erittäin liikunnallinen, joten smalla on lihastakin kertyny.
Voiman puutteesta ärsyyntyneenä aloin tehdä 3krt viikossa vatsa-selkä-peppu -treeniä ja olimme yhdessä poikaystäväni kanssa n. 3kk syömättä mitään hyvyyksiä. Pian ei enään tehnyt mielikään mitään ja liikuntaan oli kova himo.
Liikuin joka päivä väh. tunnin, usein jopa 2-3 tuntia koko viime syksyn.
Laihduin syksyn aikana n. 6-7kg, ja kroppani oli lähes pelkästään lihasta.
Rasvaprosentti oli siinä 15 hujakoilla.
Minulla siis todettiin anoreksia joulun tienoilla, jonka jälkeen olen "parantunut", tosin en henkisesti.
Painoin siis alimmillani 53kg, nykyään 76kg.
Haluaisin kovasti päästä taas tuohon 60kg, mutta tilanne tuntuu mahdottomalta..
Liikun kyllä paljon; lenkkeilen ja käyn puntiksella, mutta retkahdan aina n. 2krt viikossa suuriin herkkumääriin.
Kysyisin siis nyt teiltä, rakkaat kanssasisaret, miten olette itse pystyneet hillitsemään itsenne tälläisiltää himoilta, ja pitämään ne kohtuullisen kokoisina annoksina, sopivan harvoin, esim 1krt/vko?
Tai jos olette laihduttaneet, miten olette onnistuneet aijemmasta sairaudesta huolimatta ja terveellisesti?
Kiitoksia kaikillepitkän juttuni lukeineille, sekä erityisesti vastanneille!
Tsemppiä kaikille, ja hyvää talvea!
Tuliko sairauden jälkeen bulimiaa, jos niin miten selvisitte?
Olen itse anoreksiaa sairastanut 16 vuotias tyttö.
Anoreksiani alkoi hiljallee, aluksi se ei edes ollut anoreksiaa. Olin v. 2003 kesällä tyytyväinen omaan kroppaani, tuolloin olin n. 60kg ja 174cm pitkä.
Olin saanut oikeaan käteeni n. vuosi ennen viime kesää jännetupentulehduksen, joka tuli niin pahaksi että jouduin kirjottamaan koulussa kaikki kokeeni pitkän aikaa vasemmalla, oikeakätinen kun olen.
Kun vihdoin sain käteni kuntoon, halusin lihaksia ja voimaa käsiin sekä muualle.
Olen aina ollut erittäin liikunnallinen, joten smalla on lihastakin kertyny.
Voiman puutteesta ärsyyntyneenä aloin tehdä 3krt viikossa vatsa-selkä-peppu -treeniä ja olimme yhdessä poikaystäväni kanssa n. 3kk syömättä mitään hyvyyksiä. Pian ei enään tehnyt mielikään mitään ja liikuntaan oli kova himo.
Liikuin joka päivä väh. tunnin, usein jopa 2-3 tuntia koko viime syksyn.
Laihduin syksyn aikana n. 6-7kg, ja kroppani oli lähes pelkästään lihasta.
Rasvaprosentti oli siinä 15 hujakoilla.
Minulla siis todettiin anoreksia joulun tienoilla, jonka jälkeen olen "parantunut", tosin en henkisesti.
Painoin siis alimmillani 53kg, nykyään 76kg.
Haluaisin kovasti päästä taas tuohon 60kg, mutta tilanne tuntuu mahdottomalta..
Liikun kyllä paljon; lenkkeilen ja käyn puntiksella, mutta retkahdan aina n. 2krt viikossa suuriin herkkumääriin.
Kysyisin siis nyt teiltä, rakkaat kanssasisaret, miten olette itse pystyneet hillitsemään itsenne tälläisiltää himoilta, ja pitämään ne kohtuullisen kokoisina annoksina, sopivan harvoin, esim 1krt/vko?
Tai jos olette laihduttaneet, miten olette onnistuneet aijemmasta sairaudesta huolimatta ja terveellisesti?
Kiitoksia kaikillepitkän juttuni lukeineille, sekä erityisesti vastanneille!
Tsemppiä kaikille, ja hyvää talvea!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei!
Olen itse myös sairastanut anoreksian... tosin oma tilanteeni oli hieman vakavampi, sama pituus mutta painoa alimmillaan 20kg vähemmän.
Nykyään noin 54kg. Itse tarkkailen ruokavaliotani jatkuvasti ja syötyäni tulee edelleen huono omatunto, jos syön vähänkin herkkuja, tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi... Kuitenkin voisin sanoa, että liikunta auttaa painon hallitsemisessa. itse liikun päivittäin vähintään tunnin ajan. Lisäksi yritän rajoittaa herkkujen syömisen 1-2 krt/vko. Ja silloinkin vain jotain "kevyttä" herkkua. Esim. pullassa ei ole yhtä paljon kaloreita kuin nuissa leivoksissa, ja vie hyvin makeanhimon pois.
Kuitenkin tärkeintä olisi,että et liian aktiivisesti miettisi ruokaa ja painoa, kun huomiosi keskittyy muihin asioihin, alkaa painosi varmasti normalisoitua. Yritä siis puuhata kaikkea kavereittesi kanssa ja harrasta paljon! :) itselläni tuo auttoi liiat kilot pois, kun painoni toipumisen jälkeen nousi 60 kg. Eli siinä sivussa painoni putosi n. 6kg.
Voimia sinulle!
anoreksia sai alkunsa 13 -vuotiaana luokkakavereiden läskimaha-irvailuista. Olin tuolloin 166 cm ja 53 kg, eli en missään nimessä lihava,e n edes pyöreä, mutta varalotyyppiini kuuluu lievä pömppömaha koska minulla myös notkoselkä. Aloin laihduttaa, ja koska vatsaa muka näkyi, jätin kouluruokailun pois ja kotonakaan en syönyt just mitään. Tätä kesti pari vuotta ja silloin paino oli enää 36 kg. Kaverit jäi, palelin, koulu alkoi mennä huonommin,sydän löi enää 35 krt /min, en ajatellut kuin ruokaa, lenkkeilin vaikken meinannut pystyssä pysyä. Terveydenhoitaja pisti ravintoterapeutille, jota huijasin. Kotona pelkkää huutoa. Olin luuta ja nahkaa, ennen niin kauniit hiukseni ohenivat.
Pakotettuna aloin hieman syödä, mutta tietenkin -kuten anorektikon kuvaan kuuluu - halusin eroon syömästäni ruoasta hinnalla millä hyvänsä eli oksensin ja ahmin. Posket turposivat, hampaista lähti kiille ja reikiä tuli, kroppa oli 'turvonnut'. Hävettää sanoa että tätä kesti täytenä helvettinä noin 5 ( !!!) vuotta. sain huonon yo-todistuksen, en jaksanut bailata, kavereita ei yhtään, sain sentään työpaikan. Kuitenkin töissä tuli sanomista kun ahmin ruokalassa ja oksensin vessassa. Minusta tuli työpaikkakiusattu.
Seuraavat 5 ( !!!! kuvitelkaa ) vuotta yritin olla suht normaalisti syövä ( paino noin 48 kg ), aloin 'seurustella ' ukkomiehen kanssa. Tätä suhdetta kesti 5 vuotta jolloin pystyin olemaan lähes oksentamatta ( paitsi kunnon ravintolaillallisen jälkeen ) mutta silti suhteeni ruokaan oli hirvittävän epänormaali. jos olin herkutellut, seuraavan päivän saatoin elää pelkällä teellä.
Sitten halusin lapsen, ja raskausajan pakotin itseni syömään normaalisti, mies valitsi vaimonsa, minusta tuli yh. Nämä viime vuodet äitinä olen ollut oksentamatta ja laihduttamatta mutta silti sairaalloisesti vahdin kiloja, joita nyt 56. Ja edelleen olen syömättä seuraavan päivän jos olen herkutellut. Normaalisti ruokaan en pysty suhtautumaan.
Summa summarum, anoreksia/bulimia on HIRVEÄ TAUTI, ja siitä minulle on jäänyt muistoksi: reikäiset hampaat, joissa kiille syöpynyt, ohuet ja elottomat hiukset, kuopalla olevat posket, törröttävät lapaluut ja huono ryhti, rytmihäiriöitä sydämessä, väsyttää edelleen koko ajan, en jaksa keskittyä enkä innostua mistään, tuttavapiirini on lähes nolla. Onneksi olen pystynyt koko ajan pitämään itseni työelämässä, vaikka olenkin ollut silmätikkuna, enkä ole ollut 15 vuoden aikana kuin 3 päivää sairaslomalla.
TSEMPPIÄ SINULLE ja ÄLÄ PÄÄSTÄ ITSEÄSI TÄHÄN JAMAAN, älä missään nimessä...
Ps. Poikani on onnekseni täysin terve, ja ihmettelen että taustastani huolimatta yleensä pystyin tulemaan raskaaksi...
Kuule, se on aika normaalia, että anoreksian jälkeen ns. repsahtaa. Anoreksian aikana kieltäytyy kaikesta, niin ei ihme että jälkeenpäin on vaikee olla kieltäytymättä. Mun yks kaveri sairasti pahan anoreksian ja lihoi parannuttuaan kymmeniä kiloja. Itse olen sairastanut anoreksian, mutta sitä ei kestänyt kovin kauan. Olin pahimmillani n.43-44kg ja olin silloin n.168cm pitkä. nyt olen hieman pidempi n170cm ja painan jotain 52-54kg. Olin parannuttuani jossain vaiheessa muutaman kilon painavempi, mutta sitten ne karisi itsestään. Nyt olen pysynyt mitoissani jo vuosia. Urheilen ja yritän syödä terveellisesti. Ajattelen laihduttamista aina silloin tällöin, mutta en anna itseni vajota anoreksian kuiluun. Se oli niin kauheaa...Sun kannattais vaan alkaa liikkua ja yritä jättä turhia herkkuja ym. vähemmälle. Tiedän se on vaikeaa, mutta yritä tehdä kaikkea kivaa siis jotain muuta kuin herkutella, niin et ehdi syödä niin paljon. Mä ainaskin elän kunnolla ja harrastan sekä teen kaikkea hauskaa kavereitten kanssa...en ehdi miettiä syömistä..Yritä alkaa ajatella elämää, niin se paino ja kaikki loksahtaa itsestään paikoilleen.Niin mulla ainaskin kävi...Zemppiä sulle!
Kiitoksia kaikille todella paljon!
Vinkkinne ovat olleet todella hyviä, ihanaa huomata että joku ymmärtää ja on kokenut, tai nähnyt ainakin vierestä, saman kuin minä!
Yritän todellakin syödä terveellisesti, joskus tosiaan lipsun, mutta liikun paljon.
Ennen puntikselle meno oli silkkaa helvettiä, nyt suorastaan odotan edellisenä iltana, että "jess, huomenna pääsen taas salille!".
Olenkin nyt ajatellut yrittää pudottaa maltillisesti 10kg kesäkuuhun mennessä, juuri ruokavaliota katsellen ja liikkuen, enkä ota asiasta turhia paineita.
Kiitoksia vielä kerran teille, sekä kaikille jotka lukivat viestini!
P.S Onnee ja kaikkee ihanaa teille!
HEI!
Itse en ole koskaan sairastanut anoreksia, mutta kaksi tuttuani ovat. Haluaisin kysyä, minkä ikäisenä siarastuit? Minkä ikäinen olet nyt?
Kysyn ihan vain siksi, koska haluaisin tietää kasvoitko, koska olit vielä kasvuiässä vai kasvoitko koska laihduit. Jotkut ihmiset kasvavat muutaman sentin kun laihtuvat useamman kilon?
Toivottavasti en mitenkään loukkaa sinua uteliaisuudellani! ; )
tervehdys!
En tiedä, oliko viesti osoitettu minulle, mutta ajattelin vastata silti:)
Varsinaine "sairastumine" ja sairauden toteminen tapahtuivat v. 2003 syksyllä.
Tätä ennen olin n v. 2002 laihtunut pikku hiljaa.
Ensimmäinen laihtumiseni tapahtui ollessani 13v. kesätoissä, seuraavana kesänä sama juttu ja siitä homma lähtikin pyörimään.
Olin siihen mennesä kasvanut lähes mittaani, muutama sentti tuli vielä viime syksynä lisää.
Pienempänä olin aina hoikka, sitten hormonien hyrrätessä lihoin yhtäkkiä vain vuodessa 12kg, joka näkyy edelleen raskausarpina jaloissani.
On tosiaan totta, että joillakin (useimmilla?) tytöillä kilot karisevat kun pituuskasvu alkaa.
Etpä ainakan minua loukannut, tuolla ystävällisellä viestilläsi.
Mielestäni anoreksiasta pitää voida puhua, se on yksi "kokemus", muttei niinkään hieno sellainen, elämässämme.
Voinkin sanoa, että ainoat hyvät asiat joita olen saanut sairaudestani irti, ovat että nyt tiedän missä menee raja osaan varautua oireisiin, sekä se että voin sanoa kanssasisarille, että tiedän mitä he ovat käyneet läpi!
HEI!
Kyllä viesti oli tarkoitettu sinulle ja hyvä etten mitenkään sinua viestilläni loukannut...
Mukavaa loppu vuotta ja rauhallista joulun odotusta!
Itse sairastin anoreksian parikymppisenä, pahin vaihe kesti 1-2 vuotta, mutta "henkinen" parantuminen kesti paljon kauemmin. Monta vuotta suhtautumiseni ruokaan oli häiriintynyttä. Itsensä hillitseminen syömästä kun tekee mieli on kyllä aika vaikeaa, eikä siihen yksioikoista neuvoa ole. Nyt kun olen jo nelikymppinen ja opiskellut ja kokenut kaikenlaista elämässä, osaan jo ajatella omasta sairastumisestani toisella tavalla kuin silloin nuorena, nyt ymmärrän jo jonkun verran miksi sairastuin.
Suosittelisin sinulle lisäravinteita, siis vitamiineja, kivennäisaineita ja rasvahappoja. Ja käypä katsomassa Bio-Vitan sivuilta lääkäri Matti Tolosen ravintolisäohjeita, löytyy tietoa anoreksiankin ravintohoidosta. Itse olen opiskellut luontaisterapeutiksi parilta eri alalta ja suosittelen myös tiedon hankintaa siltä puolelta. Hoidonhan pitäisi aina kohdistua ja vaikuttaa syyhyn, tässä tapauksessa siihen miksi sinulla on tarve "hallita" kehoasi niin ankarasti. Pelkällä tahdonvoimalla ei pitkälle pötkitä ja se vie myös valtavasti energiaa, mitä tarvitsisit muuhun elämässäsi. Hyvää jatkoa!!