Miksi homoliittojen seurauksista ei kerrota?

Tuho edessä

Olen huolestuneena seurannut, miten media ainoastaan rummuttaa homoavioliittolain puolesta, ja kaikki lain vastustajat leimataan typeriksi, suvaitsemattomiksi, homofoobikoiksi ja jopa pahoiksi.Toivoisin että jokainen katsoisi silmiä avaavan ja järkyttävän dokumentin "Mitä homoavioliitot tekivät Massachussetsille" tv7.fi arkistosta. Laki on ollut siellä vuodesta 2004 ja koko yhteiskunta on täydellisesti muuttunut, vaikka samalla tavoin kuin Suomessa vakuutettiin, että kyse on vain tasa-arvosta eikä" laki ole keltään pois, joten ei ole syytä vastustaa sitä". Nyt heterot ovat toisen luokan kansalaisia, joilla ei ole sananvaltaa edes omien lastensa kasvatukseen, homoja suositaan jopa adoptiovanhempina ja moniavioisuutta ajetaan. Pride viikolla jokaisen poliitikon on osoitettava sateenkaarilipulle kunniaa ja marssittava pride-marsseilla. Mielipiteen ja ilmaisunvapautta ei enää ole. Suvaitsevaisuus onkin todellisuudessa aggressiivista suvaitsemattomuutta. Sama kehitys on alkanut välittömästi jokaisessa maassa, jossa laki on tullut voimaan. Toivoisin, että kaikki lain lukisivat myös kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan kirjan "Lapsen oikeus isään ja äitiin". Siinä on useita esimerkkejä myös homoseksuaaleista, jotka itse vastustavat homoavioliittoja. Jotkut ovat kärsineet isättömyydestään, kuten eräs kahden lesbo"äidin" kasvattama poika, joka huutavaan isänrakkauden puutteeseensa alkoi jo 13 vuotiaana hakea vanhempien miesten seksiseuraa. Kauhea on myös kahden homo"isän" adoptoiman ja hyväksikäyttämän pojan tarina. Poika ei saanut apua vaikka haki, sillä "isät" syyttivät sosiaalityöntekijöitä homofoobikoiksi. Vielä voimme vaikuttaa äänestämällä!

7

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harhaa on

      Mitä sä täällä vaahtoat ei tällä palstalla käsitellä asiaasi,

      Olet asenteellasi kauhistus itsellesi ja ympäristöllesi

      Avioliittolaki menee finaaliin 2015 Syksyllä se on varmaa se.

      Me elämme uutta aikaa ihmisoikeudet kunniaan,

      olet harhateillä

    • Eero Rinne

      Täysin totta aloittajan kirjoitus.Näin tulee käymään myös suomessa.Suomi on maailman ehkäpä jumalattomin maa,ja tulee saamaan tuomion.Meillä on äärikapitalistiset rikolliset johtajat vallassa,ja jokin kumma tarkoitus on heillä aiheuttaa kaikenlaista vahinkoa ja haittaa suomen kansalle.Jumalattomuus on päässyt maassamme täysin valtaan,ja maamme hukkuu omiin synteihinsä,ja niiden seurauksiin.Pian kukaan ei ole enään turvassa.Ihmiset yhä lisääntyvässä määrin huutavat Jumalaa avuksi,ainakin kristityt.Apua ei tulee,sillä kaikki nämä vitsaukset ovat kuritusta,eikä vähimmin tuhansista lasten murhista äitinsä kohtuun.Hallituksemme pilkkaa Jumalaa,ja tahtoo islamistaa suomen.Vapaamuura ririkolliset on asetettu valtaan,ja se merkitsee totaalista tuhoa,ja nyt voikin jo sanoa "Hyvästi tälle maalle ja turvallisuudellemme.Saa-ta-na on saanut täyden vallan.

    • h hiin niin

      Aloittajan syytökset ovat täysin naurettavia!!!

      Tuo Massachussetin dokumentti ei ole edes millään tavalla järkyttävä, siinä
      ei ole mitään kauheeaa. Dokumentin tekijä on täysin asenteellinen, hakee
      tahallaan asoita ja tuo ne huonossa valossa esiin.


      Näillä uskonhihhuleilla ei ole kuin yksi asia mielessä(homous ja sen tuomitseminen
      keinoilla ei ole väliä) Missä on lähimmäisenrakkaus, Tuomitaan, herjataan, asetutaan
      toisen yläpuolle jopa henk.kohtaisia loukkauksia esiintyy...

      Ja tuo naurettava lapsen aseman ottaminen esille,,, ja mitä erilaisemmat syytökset
      vailla totuuspohjaa täysin.

      Konservatiivit on nähty ja koettu, vapaus uudet tuulet uusi aika

      IHMISOIKEUDET KAIKILLE!!!!

    • unohtamatta

      Lapsia ei ajatella tippaakaan.Lapsi tarvii aina äidin ja isän. Kaikki muu on pahaksi ennemmin tai myöhemmin.Vaikka elämme jo 2000 lukua niin jotkut asiat on parhainta pitää alkuperäisessä asetelmassa vaan.

    • ErkkijaPekka

      Olemme virallistaneet suhteemme. Harrastamme seksiä kolme kertaa päivässä. Lapsia ei vain ole siunaantunut. Missä vika? Neuvoa kysyvät Erkki ja Pekka

      • åojsåg

        Ehdotan, että harrastatte seksiä myös illalla ja yöllä. Ellei auta, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.


    • öksöh

      En usko, että voimme vaikuttaa homoavioliittolakiin äänestämällä, kunnei meillä ei ole islamilaista puoluetta vaihtoehtona. Uskon kuitenkin islamin nousevan maailman valtauskonnoksi, joten voit luottaa rauhassa tulevaisuuteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      24
      2645
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2302
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1298
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1221
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      976
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      957
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      75
      852
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      71
      818
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      793
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      93
      762
    Aihe