toimivat isänmaan etua vastaan. He pyrkivät liittämään Suomen venäjään Läntisiä kehittyneitä maita vastaan.
Suomen tehtävä on toimia rauhanomaisen kanssakäymisen perustalla konfliktien sovittelijan roolissa. Mutta varmistaa oma turvallisuus häirkkö valtioita ja niiden kätyreitä vastaan. Läntistä Demokratiaa ei saa hyvbäksi käyttää idän ja sen mielistelijöiden eduksi.
kommarien ja muiden trollien tapainen linja vahingoittaa Suomen mainetta maailmalla. Läntisten Demokratioiden silmissä.
Suomen tehtävä on toimia rauhanomaisen kanssakäymisen perustalla konfliktien sovittelijan roolissa. Mutta varmistaa oma turvallisuus häirkkö valtioita ja niiden kätyreitä vastaan. Läntistä Demokratiaa ei saa hyvbäksi käyttää idän ja sen mielistelijöiden eduksi.
kommarien ja muiden trollien tapainen linja vahingoittaa Suomen mainetta maailmalla. Läntisten Demokratioiden silmissä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Juuri näin ovat kommarit toimineet kautta aikojen.
Asia muuttui kokonaan kommunismin romahdettua kun se kannettiin poliittiselle tunkiolle. Tämän jälkeen kommarit eivät ole toimineet juuri mitenkään. Eivätkä tule toimimaankaan - sen on Suomen kansa päättänyt jo kauan sitten. Vapaissa ja demokraattisissa vaaleissa.
Natotrollit ovat aiheesta isänmaan pettureita. He haluaisivat viedä nuorisoamme suurten natomaiden sotakentille tapettavaksi.
Älä suostu siihen. Suostu siviilisuhteiden vaalimisen ulkopolitiikkaan niin itään, länteen kuin eteläänkin.
Vaikka olisimme NATO jäsen niin ei ketään vietäisi minnekään vaan ainoa johon olisi osallistuttava faktisesti olisi tilanne jossa johonkin NATO maahan hyökätään.
Jos taas mennään YK:n mandaatilla rauhanturvatehtäviin niin siihen lähtee vain vapaaehtoisia, eikä kenenkään ole pakko sinne mennä.
NATO on puolustusliitto joka auttaisi jos olisimme Ukrainan asemassa jossa olemme aikoinaan olleet, talvisotahan alkoi tuolla samalla tavalla venäläisen armeijan vyöryessä rajojen yli. Ei kannata antautua samaan vaaraan eli jäädä yksin kymmenkertaista tai isompaa vihollista vastaan.
NATO:a ei tarvitse trollata mutta venäjän pitää peitellä jätöksiään kuin kissan ja sen se pyrkii tekemään propagandalla johon sen trollit osallistuvat.
Vain tyhmä komu ja idän trolli pyrkii kääntämään asian toisin, hän ei tajua jotta me täällä Suomessa kyllä ymmärrämme moisen ketkuilun.
Vain typerä lännen trolli haluaa saattaa maamme naton sotaliittoon.
Kerran siellä jo oltiin ja vainajia tuli. Otetaan opiksi. Sota ei turvaa rauhaa.
>> Sota ei turvaa rauhaa.
Itätrollit "He pyrkivät liittämään Suomen venäjään Läntisiä kehittyneitä maita vastaan."
Aloituksen natotrolli syyllistyi karkeaan panetteluun ja valahteluun. Palstalla en ole havainnut yhdenkään kirjoituksen vaativan Venäjään liittymistä tai edes Venäjän kanssa sotaliittoon yhtymistä.
Ketkä palstalla valehtevat mitään häpeämättä? Palstaa seuranneet tuntevt nimimerkit ja suuren persupuolueen tukijat, joilta valhe lipsahtaa yhtä nopsaan kuin se ...sieltä.
Isänmaan petturit vaativat Suomea naton sotiin tai niiden maksajiksi. Petturit menkööt heti Irakiin sotimaan tahtonsa mukaan ja maksakoon viulut, älköönkä sitten kitistkö. Rauhantahtoisia suomalaisia ei saa pakottaa naton sotakentille.
Nato pihalle - rauha tilalle.
>> Isänmaan petturit vaativat >...pakottaa naton sotakentille. > Rauha tilalle. -
Kannattaa komuloisenkin miettiä termien merkityksiä. Sotaliitto ei ole sama kuin sotilasliitto ja vallan eri asia on vielä NATO joka on puolustusliitto. Ei puolustautumisessa ole moitittavaa vaan se on jopa suotavaa!
Vaikka olisimme NATO jäseniä niin ei meitä mihinkään NATO sotiin odotettaisi vaan ainoastaan puolustamaan sitä NATO maata johon vihollinen hyökkää.
NATO on tosin antanut apua YK:lle rauhanturvaajana vaikka tehtävä monesti on varsin epäkiitollinen, sitä rauhaa kun ei juuri noissa paikoissa ole turvattavaksi asti.
Silti rauhanturvaaminen on varsin suotavaa sillä onhan meillä vielä toivoa olemassa vaikka Putlerkin on toista mieltä.
On ihan turhaa yrittää selventää kommariraukalle eri asioita ja käsitteitä. Kun se vanha kommaripropaganda on syvällä sielussa ja tuntuu pysyvän:
USA ja Nato tuhoavat kaiken, mutta Varsovanliiton ( siis sen romahtaneen ) aseet ja pommit olivat vain ja ainoastaan rauhan asialla.
Tuo on liimattu kommariraukan pääkuoreen, eikä se muuksi muutu. Eihän kommariraukka ymmärrä muutenkaan muuttunutta maailmaa ja nykyajan geopolitiikkaa. He elävät edelleenkin kuin Moskova olisi maailmannapa ja uskovat kaiken mitä sieltä syötetään. Ja valehtelevat ja kirjoittelevat mitä sattuu. Vaikkapa: "...edustamme Suomen kansaa." Tai "...yrityksen kate on sama kuin voitto...", jne.
Asiallahan ei ole mitään väliä, sillä kukaan ei noihin kommarijuttuihin tai koko aatteeseen ole uskonut enää vuosikymmeniin. Mutta hauskahan noita möläytyksiä on lukea, kun sattuu sopiva hetki kaffekupin kanssa. Mitään vaikutusta kommarien horinoilla ei ole mihinkään.
Kun kommarit eivät ole missään päätöksenteossa mukana. Näin on Suomen kansa päättänyt.
Itätrolleina toimii poliittisin perustein vanhana ukkona professorin viran saanut
Sutela
ja häneen viittaavat höpökommunistit
Venäjän budjetti on epätasapainossa jyrkästi sen takia, että se perustuu
105 dollarin öljynhintaan
meriöljy laski jyrkästi tänään eli on 60 dollaria
amerikanöljy 55 dollaria
dollari on 55 ruplaa ja euro 67 ruplaa
Sutela-hömpän toistoa
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182556-venajan-valtionbujetti-on-tasapainoinen
"Tähän saakka ne ovat olleet niitä kommunisteja, jotka olivat käpykaartissa työläissotureiden taistellessa rintamilla Suomen itsenäisyyden hyväksi."
Rytiläiset hallitukset pakottivat suomalaiset työläiset sotimaan saksalaisen fasismin hyväksi ja omien aluevalloitusten puolesta. Vielä rauhansopimuksen jälkeen rytiläiset varastivat valtion aseita ja meinasivat pystyttää aidon fasistivaltion ja jatkaa sotaa.
Isänmaan pettureita olivat suomalaiset taantumusporvarit eivätkä työläiset.
Lähde: Jouni Tilli: Suomen pyhä sota.
Se oli Suomen kansa joka taisteli kommunismin tänne ujuttamista vastaan 1939 - 1944. Siinä ei tarvittu rytiläisiä eikä fasisteja vaan tavallisia suomalaisia työläisiä jotka antoivat palttua komuroikaleille jotka tätä maata himoitsivat.
Kommunismi on pääosin kukistunut mutta rippeetkin on tuhottava ja saatava järkeä nuppiin sille pienellekin porukalle.
Asekätkentä teki tehtävänsä ja oli yhtenä esteenä kommunistien vallankaappaukselle jota ne aikoinaan himoitsivat kuvitellessaan olevansa jotain mitä he eivät olleet.
Jos järjestelmää yleensä muutetaan sen pitää tapahtua demokraattisesti vaalivallankumouksella kuten taas ensi huhtikuussa tapahtuu. Silloin vanha valta kaadetaan ja uusi nostetaan vallan kukkuloille. Suomen kansa sanoo kenet se haluaa seuraavaksi 4 vuoden kaudeksi valtiolaivaansa ohjaamaan. Minulla on pahainen aavistus jotta komut siihen peräsimeen eivät pääse.
Kerro sinä kun taas uhoat, missä ihmeessä niitä porvareita näkee kun minä en näe missään ja olisi kiva nähdä. Kävin aikoinaan Korkeasaaressa ja Ranuan eläinpuistossakin mutta apinoita ja karhuja oli montaakin sorttia vaan porvareita ei näkynyt.
Samoille henkisille piireille nato korvaa fasismin.
Nato tuo Suomelle kadon - pysy irti siitä.
Kyllä! Juuri noin! Nato korvaa sellaisen fasismin, jota kommunismi edustaa; Diktatuurin!
Nato on demokraattisten maiden demokraattinen puolustusliitto.
Ja senkö tähden suomalaiset kommarit sitä vastustaa, kun se on DEMOKRAATTINEN? Kun kommunismi ei tunne tuota sanaa lainkaan ja vielä vähemmän sen merkitystä.
Pitäisikö Natoa johtaa kuten Varsovanliittoa? Siis pienen poliittisen klikin toimesta jostain Moskovan linnoituksesta ja niin, ettei muilla sitten ole mitään sananvaltaa?
Pitäiskö meidän liittyä johonkin muuhun puolustusliittoon? Vaikkapa sellaiseen, joka lupaa kysymättä ja ihmisoikeuksia kunnioittamatta miehittää haluamallaan tavalla toisen maan? Siis Varsovanliiton tapaan...
Takavuosina kommarit halusivat Suomen liitettäväksi Varsovanliittoon, kun se olisi muka taannut rauhan. No, emme liittyneet, elimme ja elämme rauhanaikaa. Varsovanliitto sillävälin soti ja ampui mm. Tsekkoslovakiassa, Afganistanissa, Tsetseniassa, Georgiassa jne. Siellä sitä Suomipoikakin olisi joutunut olemaan edistämässä "maailman rauhaa ja kansojen ystävyyttä". Eipä se ystävyys tuottanut muuta kuin raunioita ja hävitystä.
Ja lopuksi koko Varsovanliitto ja kommunismi kannettiin tunkiolle. Ja entiset Neuvostoliiton miehittämät maat juoksivat kipin-kapin Natoon, jotta saivat riittävän taustatuen itsenäisyydelle ja demokratialle kommunismin diktatuuria ja miehitystä vastaan.
Ja pysy Sinä siitä vain irti. Katsos kun siihen Sinullakin on mahdollisuus demokraattisessa maassa. Ja saattaa käydä niin, että mielipidettäsi jopa kysytään. entisaikaan itämailla ei kysytty ja jos kysyttiin, niin väärä vastaus vei Siperian vankileirille.
Idän mielistelijät kiukuttelee puolustusliitto natoa vastaan. Moskovassa puuhataan aggessiota Läntisiä maita vastaan ja uhotaan.
Lännen kapitalismin trollit kiukuttelevat turhaan. Natokapitalismi on laho vene ja uppoaa omaan sotaisuuteensa. Johan se hävisi ottelun Kuubaakin vastaqan.
Kommunismin trollit yrittävät myös kiukutella, mutta heidän vähäinen ääni ei kuulu politiikan tunkiolta mihinkään.
Miten ihmeessä Nato on hävinnyt jotain Kuubaa vastaan? Väitteesi on ihan yhtä typerä kuin väite kommunismin voittokulusta. No, eipä sieltä politiikan tunkiolta, johon kommunismi heitettiin kauan sitten, voi muuta kuuluakaan.
Natoon heti Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa ja se estää sotilaalisen painostuksen.
Haluamme seuraavaksi Suomen!" - tuhannet venäläiset hurrasivat Putinille
Jo tuon pitää riittää NATO jäsenyyden anomiseen kiireellisesti!
Venäläiset persut ovat nationalisteja siinä kuin suomalaisetkin. Molemmat seisovat rajalla kiväärit toisiaan kohti.
Natotrollit eivät onnistu. Suomi ei halua Hitlerin ja suojeluskuntien korviketta. Suomi sanoutuu irti Isäntämaasopimuksesta, joka on perustuslainen vastainen. Suomi ja Suomen maaperä ( ilma ja meritila) kuuluvat Suomelle. Emme tarvitse fasismia emmekä natoa. Nato sitäpaitsi on hajoamistilassa rauhansotineen.