SDP yrittää nostella kannatustaan mitä ihmeellisimmin keinoin ja hämää äänestävää kansaa täysillä. Hiljattain pj Rinne ilmoitti ajavansa mm järeämmän puun energiatukien poistamista, jota ajaa myös metsäteollisuus.
Sitä vastustavat kuitenkin alalla toimivat urakoitsijat, koska se nostaisi ympäristöystävällisen ja kotimaisen energiahakkeen hintaa rajaamalla leimikot risukoihin.
Metsäteollisuus perustelee kantaansa sellupuun saannin vähentymisellä. Kas kun siellä ei tunnuta edes mietittävän sellun ainespuun hinnan korottamista, vaikka sen kantohinta onkin alle 10 prosenttia lopputuotteen hinnasta ja ollut kovassa laskussa viimeisen 10 vuoden aikana.
Toinen asia missä demarit ovat liekassa on metsämaan kiinteistöveron ajaminen, jonka vaikutusta mökin ukkoihin ja mummoihin ei näytetä tajuavan. Suurmetsänomistajiin se ei paljoa vaikuttaisi, koska isoilla tiloilla myytävää riittää. Pientilallisen metsästä ei hakata isompaa savottaa montakaan kertaa sukupolven aikana, mutta maksettaisiin veroja tuhansia euroja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.