Olin ihmeissäni kun sain kuulla, että Heinävesi aiotaan liittää Varkauteen. Joskus paikkakunnalla asuneena pidin Varkautta pikkukylänä, jonne saattoi joutua menemään kun matkusti Heinävedeltä etelään. Koskaan en ollut mitään asiaa Varkauteen, koska kaupunki on niin pieni, ettei siellä ole edes kunnon kauppoja. Jostain syystä joskus Heinävedeltä vietiin ihmisiä Varkauden aluesairaalaan, josta sitten taas edelleen Joensuuhun, tämäkin oli mielestäni ihan turhaa, koska samalla vaivalla olisi voinut mennä suoraan Joensuuhun, jonne ainakin meiltä oli lyhyempi matka.
Aiotaankohan Heinävesi liittää sotealuueena Varkauteen ja sitten sieltä Kuopioon, ainakin terveyspalveluiden satavuus kunnassa romahtaa ja kaikenlainen asiointi pikkukylässä Varkaudessa tuntuu turhalle ja kummalliselle.
Mitä mieltä nykyiset Heinäveteläiset olette uudesta kotikaupungistanne??
Heinävesi liitetään Varkauteen
34
265
Vastaukset
- vielä Heinävetinen.
Täysin samaa mieltä kanssasi. Joensuuhun liityttävä ehdottomasti, jos ei olla itsenäisiä. Varkauteen ei missään tapauksessa.
- usko jo
vain varkauteen liitos käy.
- pohjois heinävetinen
Pidetään tuo virallinen Kermajärven vesi reitti vaan rajana. Me asioidaan vain Pohjoiskarjalassa joka tapauksessa.Käykääpä te Vaikka Varkaudessa.
- Anonyymi
usko jo kirjoitti:
vain varkauteen liitos käy.
Kyllä kannatan Joensuuta, ehdottomasti.
- Joensuun kannalla
Tuo on hyvä rajanveto, olisi älytöntä ajaa jonnekkin tuppukylä Varkauteen kun siellä ei ole kertakaikkiaan mitään palveluita.
Ihmettelen kyllä sitä kiimaa, jolla joidenkin Heinäveteläisten politikkojen olen kuullut ajavan tuota Varkauteen liittämistä.
Olisikohan mahdollista saada ihan nimet kunkin vaihtoehdon kannattajista jo ennen tuota äänestystä. Jokainen kuntalainen voisi näin ollen vaikuttaa omalla tavallaan tuon päätöksen syntyyn. - p-tärkeilijä-tärkeil
Joensuun kannalla! Ole vaan siellä kepulaistes joukossa, ei kukaan tai mikään halua teikeläisiä kaverikseen, ellette saa niitä jokapaikanhöyliä pois päättävistäelimistä, pois kokonaan.
Kyllä ne pahiskieroilijat ovat jokapaikassa nenällään ja jakamassa kukkia, onnittelemassa ym ym- Joensuun kannalla
Kaikki sanomanne Kepulaisista pitää kyllä paikkansa, mutta ikinä en ole heitä äänestänyt. Mutta jos Kepu tosiaan ajaa Heinäveden liittämistä Joensuuhun, aion äänestää noita nilviäisiä ihan vaan järkevän päätöksen vuoksi. Mitä tulee puolueiden miesten tuppaantumiseen, joka ikiseen paikkaan ja tehtävään näyttää pitävän paikkansa myös muissa puolueissa. En ymmärrä mikä näitä nilviäisiä, joita jossain yhteydessä valtuutetuiksikin kutsutaan työntämään nokkansa joka paikkaan suurina asiantuntijoina.
Mutta nyt on kyseessä tämä kunnan liitosasia, niin ollaan liikkeellä pelkästään tämän asian tiimoilta ja on ihan yhdentekevää millä kokoonpanolla järjetön liittäminen Varkauteen estetään. Yksi vaihtoehto on jakaa kunta kuten tuolla aiemmin on ehdotettukin.
- bravooo
Oletko ihan tosissasi, et ole äänestänyt heinävetisiäkepulaisia? Sinähän olet Ihminen, onko paljonkin Sinunlaisia?
Kaikki kunnioitus Sinulle! - Takas sivistykseen
Mulle on ihan sama. En ole täältä kotoisin(onneksi), ja pois pääsen ihan kohta. Mahtavaa!! Ei tule kyllä ikävä tätä porukkaa. Missään tässä maassa en ole tavannut näin vajaata porukkaa.
- Anonyymi
Hyvä kokemusha tuo on, nyt missä vaan tuntuu paremmalta!!
- Kaunis_Heinävesi
Sote- ja kuntaliitosasia ovat kaksi aivan eri asiaa. Sote-asiassa määrää laki, kuntaliitosasiassakin toki laki taustalla mutta ei ainakaan vielä mitään pakkoliitosperusteita. Ei tulla liittymään Keski-Savon kaupunkiin vaan jatketaan Heinävetenä. Sote Pohjois-Karjalan suuntaan, joka jo hyväksi ja toimivaksi havaittu. Ja tähän lopuksi vielä: lopetetaan se jatkuva valittaminen, nariseminen ja epäkohtien etsiminen. Yritetään etsiä jokainen elämästään ja ympäristöstään niitä positiivisia asioita, kun niitä kuitenkin takuuvarmasti jokaisella on. Meillä täällä Heinävedellä on kuitenkin vielä asiat keskivertoa paremmin. Kannattaisi käydä vähän katselemassa maailmalla miten hommat hoidetaan, siitä on monesti inhimillisyys kaukana. Ja jos täällä on niin paha olla, niin pääseehän täältä pois. Parempi olisikin näiden ammattivalittajien maisemista hävitä, olisi meillä muilla parempi olla.
- Anonyymi
Toimivaksi!!!? Joo..Vain paperilla.
- meitäkepujaeierotta
Ei missään nimessä Varkauteen, meijän salasia seurapiirejä ja edesottamuksia ei Varkautelaiset saa tietää ja Varkauvessahan ei ou meitä kepulaisia jotta hunninkolle jouvutaa.
Vastustettaa iha niinkun aiemmattii hyvävelisysteemillä. - Kohtasiellä
Joko se nyt meni ohi se Varkaushölmöily, tarkotus muuttaa sinne "Pehkuvedelle " työn perässä kun paikkakunnalta ei kuulema löydy yhtään ammattimiestä.
Onko siinä kirkonkylän Nesteellä joku vammasten päiväkerho, kun kävin juomassa kupin kahvia niin hirvee lauma vanhoja ukkoja siinä pörräämässä.- pehkuloissa
Siinäs näit sen pehkuveen sisäsiitovuuven, sellassiihan niistä tuloo, kun suvut keskenään painiskeloo .
- koodaaja
pehkuveteläiset on sukua keskenään
- Arskatehtaalta
Juu kyllähän se varkaus on pieni paikka, mutta ei joensuu ole juuri lainkaan parempi vaihtoehto, vaikka se on olevinaan yliopistokaupunki ja kaikkea.. Aivan yhtä huonoja vaihtoehtoja molemmat, tosin tuskin kumpikaan heinävettä mielellään haluaa taakakseen saada.
- Nääonnähty
Tiedätkö edes missä on Joensuu, siis joensuussa on sentään palveluita (kauppoja) joissa asioida, siellä on myös ihan oikea yliopisto, eikä joku "maan huonoin AMK" kuten on Varkaudessa.
Varkaus on tyhjä tupukylä jossa ei ole yhtään mitään.
- yököttäväpaikkakunta
Ei kait kukaan hullu halua riesakseen Heinävetisiä. Koko kuntahan on jämähtänyt vuoteen 1918. Isännät kyttää maitaan ettei kukaan vaan vahingossakaan astu jalallaankaan heidän omistamalleen maalle, jopa jokamiehenoikeudet on heinävedellä ihan vieras käsitys.
Ainoa paikka johon kunnan voisi liittää on Ahvenanmaa, sielläkään muilla suomalaisilla ei ole mitään oikeuksia. Soteyhteistyössä nämä kupparit tulee jättää oman kuntansa varaan, ei kukaan halua näitä isäntiä riesakseen. - mökkiläinenedempää
Voi kun se jäisi kyttäilyksi omista maistaan, vaan kun ne kyttäilee toistenkin maita.Sairasta touhua ja salaista.Kukahan 'räjäyttäisi' tiedot maailmalle.
- Anonyymi
Hyvä että on muutkin huomannu näitten touhut,pyörivät kun sika vatukossa vahtaamassa ihmisiä.
- iänestäjä
Liitetään vaan Heinävesi Pohjois Karjalaan, niin ei mene vaalipiirin rajat sekaisin. Siellä on lähimmät kansanedustajat. Katsokaahan karttaa.
- Anonyymi
Kuntien rajojen pitää olla järkevät ihmisten liikkumisen kannalta,mihin helpoimmin pääsee autolla tai junalla,mihin on tutut ja omaiset jo muuttaneet.Tuskinpa kaikki tarvitsee yliopistoa.Sitä millaiseksi,joku kaupunki tulevaisuudessa muuttuu,ei voi tietää...
- Anonyymi
Ihtenäesenähän tuo näkkyy porskuttavan Heenävessii vielä:D:D
- Anonyymi
Kuka saatanan vajukki se liitti Heinäveden riistanhoitoyhdistyksen johonkin Kangaslampeen.
Sitten kokouksia pidetään niin pienissä tiloissa, että edes kutsutut ei niihin mahdu.
Tuon päätöksen yhdistymisestä voisi seuraava RHY:n hallitus kumota ensimmäisenä. - Anonyymi
Voi hyvänen paevä!! Ettekö työ oo jo nähnä mittee tämä katse Pohjois-Karjalaan on merkinnä. Mummot ja papat ja nuoremnattii valittaa kun sairaalaan ei voi lähtee..tulloo vuon sairaampina takasin. Sellasta se rettuutys taksikyyvissä huonoo tietä..ja miten ne siellä suhhoovat hoitoo! Tullookko yks jalakseenpa takasin. Rajaseutu on köyhee ..tallous Suomessa punasta aluetta. Kyllä sinne tälläne metsärikas pitäjä kelopoo maksumiehejs. Mutta kahtokee peliä! Tämä älyttömyys tulloo kostautummaa. Mutta kun ei..Se pittää ensin kokeilla.
- Anonyymi
Tulevan vuoden vaihteessa (2021) liittyy Heinävesi Pohjois-Karjalan maakuntaan.
Se on alustus sille, että Suur-Joensuu laajenee tulevaisuudessa, ottaen Heinäveden kohtunsa huomaan.- Anonyymi
Nuo pienet kepukunnat kaikkialla pitäisi liittää lähimpään yli 50 000 asukkaan kaupunkiin.
- Anonyymi
Varkauteen lyhyempi matka ja parempi,nopeampi tie.Ja onhan sinne tekeillä uusi sairaalakin,ääni Varkaudelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varkauteen lyhyempi matka ja parempi,nopeampi tie.Ja onhan sinne tekeillä uusi sairaalakin,ääni Varkaudelle.
Ei siinä enää äänet auta, asia on jo päätetty. Todettakoot, että hyvä niin, että Pohjois-Karjalaan liittyy. Sekä tulevaisuudessa Joensuuhun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä enää äänet auta, asia on jo päätetty. Todettakoot, että hyvä niin, että Pohjois-Karjalaan liittyy. Sekä tulevaisuudessa Joensuuhun.
No pitihän tuo arvata että ryssi ne tämänkin asian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No pitihän tuo arvata että ryssi ne tämänkin asian.
Liittykä Helsinkiin tai Espooseen. Sitten olette sellainen lomailulähiö. Ei tarvita enää rajajen yhdistävän liittymistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä enää äänet auta, asia on jo päätetty. Todettakoot, että hyvä niin, että Pohjois-Karjalaan liittyy. Sekä tulevaisuudessa Joensuuhun.
Ei kiitos Kepulaisia Varkauteen!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400003184550- 162226
- 1922056
- 1071456
- 771343
- 74982
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu57947IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka2899Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.119824Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59746