Pystiffien terveys/laumiksista muuta

laumis

Hei,

unelmana olisi sitten tulevaisuudessa jossain vaiheessa muuttaa tuonne taajaman ulkopuolelle/laitamille omakotitaloon ja hankkia laumanvartija rotuinen koira.

Jo nyt on kokemusta kolmesta koirasta ja kokemusta vielä aion hankkia lisää ennen laumista, laumiksien sielun elämästä olen myös paljon lukenut joten tiedän aika paljolti miten laumiksen kanssa sitten joskus toimia.

Koira tulisikin syrjäisen seudun takia suuren aidatun pihan vahdiksi ja saisi olla pihalla lähes aina.

Roduiksi olen miettiny podhalanskia ja pystiffiä, koska ihmiset ovat sanoneet niiden kuuluvan helpoimpiin laumanvartijarotuihin, ja etenkin pystiffi on tällä hetkellä mieluisimman oloinen, koska olen kuullut, että laumiksista ns. seurakoiramaisin, mutta rodussa on paljolti mietityttänyt sen terveys, suurelta koiralta sitä osaakin odottaa mutta olen kuullut hyvin paljon juttua että monia pentuja on jouduttu lopettamaan/leikkauttamaan olkapäissä luunpalasten takia ja korvatulehduksia on monilla ollut hyvin paljon, mutta sitten kuulin yhdessä keskustelussa, että mahdollisimman tummat tai yksiväriset (mahdollisimman valkoiset) ovat usein terveempiä, pitääkö paikkaansa?

Olen myös miettinyt laumanvartijaroduista podhalanskia, anatoliankoiraa ja pyreneittenkoiraa, osaako kukaan kertoa noista roduista ja niiden sopivuudesta ensimmäiseksi laumanvartijaroduksi, pyrrestä ja anatoliankoirasta kumminkin ehkä veikkaisin ettei ensimmäiseksi laumikseksi..

3

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 30086

      Kannattaa mennä rotujärjestöjen sivuille tutkimaan JTO:ta. Mutta ainahan se pennun ostaminen on arpapeliä.
      Kavuhäiriöitä on ehkä enemmät raskaamilla roduilla kuten juuri pyreneittenmastiffi.
      iMaremmano-abruzzese on rotu, jota on itselläni ja monilla tutuillani, eikä pahemmin ole sairauksia ollut., elävät helposti 10-vuotiaiksi

      Anatoleja ei kukaa kasvata Suomessa tällä hetkellä, ja lienee astetta kovapäisempi kuin M-A. Rotujen sisällä on tietysti luonne-eroja, ja hyvä kasvattaja näkee jo pikkupennusta osviittaa tulevasta persoonallisuudesta. sitä pentueen dominoivinta ei kannata ostaa ekaksi laumikseksi.

    • bellanmuistoissa

      Pystiffi olisi varmaan sopivin, jos asuinalueena olisi vähän syrjäinen paikka. Ihana koira, mutta haukkuherkkä, mutta myös turvallinen vahti ja kiintyy omaan perheeseensä, ei ole etäinen. Meillä oli pystiffi melkein kahdeksan vuotta, ei sairastellut, mutta kuoli sitten yllättäen, varmaan sydänpysähdys.

    • Pystiffillä on jonkinverran luusto-ongelmia, mutta ei niin paljoa kuin esim espanjanmastiffeilla. Pyreneidenkoira on mastiffia hieman kevyempi ja luonteeltaan vieläkin helpompi, mutta kuitenkin aito laumis. Suurilla koirilla on aina isompi riski luusto- ja sydänsairauksille, valitettavasti työkoirien luustokuvaaminen alkaa vasta nyt yleistymään joten tietoa on luvattoman vähän eri laumanvartijarotujen terveydestä. Värillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa.

      Aluevartijaksi ja ensimmäiseksi laumanvartijaksi suosittelisin pyreneidenkoiraa tai pyreneidenmastiffia, sitten astetta hieman haastavampia ovat espanjanmastiffia ja tiibetinmastiffi. Maremmano-Abruzzese on karjan vartioon helpoimmasta päästä. Rotu on terve, mutta luonne eroja on paljon ja tästä rodusta täytyy ottaa selvää mistä pentua hankkii, monet pennut kun syntyvät jo valmiiksi lammaslaumaan työkoiriksi. Podhalanski on rotuna vieraampi, mutta lammastiloilla niitäkin paljon käytetään.

      Anatoleja ei tosiaan suomesta kovin helpolla löydä ja ne ovat parikin pykälää tiukempia vartijoita kuin pyreneläiset enkä anatolia suosittele ensimmäiseksi ellei ole todella hyvin perehtynyt laumanvartijan sielunelämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2541
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1447
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      814
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      37
      814
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe