Kerro jotain lapsuudestasi, nainen

En kerro täällä. Kerron kyllä hänelle jos saan siihen mahdollisuuden.

ei kuulu sulle.

a touch sensitive, eh?

Hei Freikka, mä olin siinä uskossa että sulta on viety jo valekeittiöpsykiatrin paperit kuivumaan.

Kasvoin pimeässä kotiluolassa jumalan selän takana. Paljon hyvää, ja paljon sellaista mistä en ala avautumaan täällä.

Onnellinen lapsuus, parempaa ei olisi voinut olla! :))

Ihan Harvardista oon valmistunut vuosikurssini ylimmin arvosanoin ja väitellyt myöhemmin.

Ainoa lelu oli patterin välissä jumissa koko lapsuuden. Lisäksi putosin autotallin katolta pää edellä, josta pysyvät vauriot sielunelämään. Koiranikin nimi oli Freud.

Äitini ei lukenut minulle satuja, ainoastaan kirjaa A Theory of Human
Motivation.

15 tuntia käyttymisterapiaa ja kymmenen heil marya...

Voisi olla, etten paljoa kertoisi. Sanalla, surkea.

Osaatko kertoa tarkemmin Alderferin ERG teoriasta?

kymmenen Bloody Marya

Same difference, darling!

Olin yksin ulkona meidän kotipihalla. Minua alkoi pelottamaan joten menin kaivon kannelle seisomaan ja aloin kiljumaan kurkku suorana. Olin kuullut, että metsässä kulkiessa kova metelöinti häätää karhut ka sudet joten ajattelin, että se tehoaa muihinkin pelottavuuksiin. :)

Ajoin 12v traktorilla sammakon yli perunapellolla ja samana iltana varastin naapurin omenapuusta omenan. Palkitsinko vai rankaisinko itseäni? Ehkä kannattaisi puhua jollekkin

Mä selailin viisivuotiaana lehteä ja yhdessä kuvassa oli herttaisen näköinen pikkupoika. Ilmoitin äidilleni että kuvan pojasta tulee minun poikaystävä. Ja niin tulikin, tosin 10 vuotta myöhemmin.

lapsuudellani jotain merkitystä sinun tulevaisuuteesi?
Ei varmasti, ei menneessä eikä tulevassa ajassa.
Kaikkea täältä saakin lukea! Todella ääliömäinen toive.

Vanhempani loivat lapsuuteen "ukkospilven". Joutuivat vissiin menemään naimisiin vahinkoraskauden takia ja sen mukaista on heidän yhteiselonsa ollut. Riitaisaa ja inhottavaa. Ei siinä mitään, kukin tyylillään. Mutta kun hankitaan pieniä lapsia, tulisi ajatella heitä. Harva ihminen pitää verbaalisesta helvetistä. Harva ihminen selviää sellaisesta ehjin nahoin, jos on yli 15 vuotta sellaista katsellut.

Toivoin lapsena olevani adoptoitu. Toivoin, että "oikea" perheeni olisi hakenut minut pois sen kaiken keskeltä. Ei hakenut. Selvisin hengissä, mutta sieluni on vaurioitunut.
Jos löydän elämässä oman aidosti rakastavan kumppanin, uskon selviäväni sitten. Jos en löydä, voi olla etten jaksa elämää yksin enää montaa vuotta.

Vaikka lapsuuteni oli mikä oli, pystyn ja tahdon rakastaa. En kaada traumoja kumppanin päälle. Traumat ovat vanhempieni aiheuttamat, ei kenenkään muun. En siirrä heitä kohtaan kokemaani tuskaa muiden päälle, kuten joskus käy.

Sellaista jotakin minun lapsuudestani...