OSATYÖKYVYTTÄMYYSELÄKKEEN HAKU

Hei. Olisimme tiedustelleet seuraavanlaista asiaa : Jos henkilö on jo hakenut ainoastaan työkyvyttömyyseläkettä, eikä sitä ole myönnetty työeläkeyhtiön osalta, eikä myöskään TELK, tai vakuutusoikeus ole valitusta oikaissut hakijan eduksi, niin voiko hakija hakea OSATYÖKYVYTTÖMYYSELÄKETTÄ niillä samoilla lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden laatimilla työkyvyyttömyyttä puoltavilla lääkärintodistuksilla ja muilla samaa asiaa puoltavilla asiakirjoilla joita jo mm.työeläkeyhtiö on jo kertaalleen käsitellyt, kun se hylkäsi jo haettua työkyvyttömyyseläkettä ?
7244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Totta kai voi hakea samoilla papereilla.

Äänestä

Hei 79j, ja muutkin mahdollisesti asiasta tietävät ja varsinkin työeläketietäjä. Arvelimmekin, että samoilla papereilla voi hakea osatyökyvyttömyyseläkettä. Kun aikaisemmin haimme työkyvyttömyyseläkettä, niin ensimmäinen lääkäri laati seikkaperäisen 4-sivuisen lääkärilausunnon helmikuussa 2012 missä "puolsi" työkyvyttömyyseläkkeen hakemista, ja sen myöntämistä. Vakuutusyhtiö vaati kuitenkin uusia tuoreempia lausuntoja uudelleen ja uudelleen. Vuosien varrella toimitimme kahden muun lääkärin, muutaman professorin, ja muutaman muun asiantuntijan lausunnot, niin työeläkeyhtiölle, työeläkelaitoksen muutoksenhakulautakunnalle(. TELK ) , sekä vakuutusoikeuteen, missä luonnollisesti vaadimme, että mikäli vakuutusoikeus hyväksyy valituksemme, ja oikaisee päätöksen haluamallamme tavalla, niin vakuutusyhtiön tulee maksaa eläke takautuvasti helmikuusta 2012 jolloin hakemuksen, sekä ensimmäisen lääkärintodistuksen vakuutusyhtiölle toimitimme. Joulukuussa 2014 vakuutusoikeudelta tuli meidän kannaltamme kielteinen vastaus, eikä vakuutusoikeus valitustamme oikaissut. Jos olisi hyväksynyt valituksemme, niin vakuutusyhtiö olisi joutunut maksamaan takautuvasti vajaan kolmen vuoden eläkkeet. Viimeiset viisi puoltavaa lausuntoa olemme toimittaneet vuonna 2014. Lausunnot perustuivat kuukausia kestäviin tutkimuksiin ja kokeisiin usean eri lääkäritahon johdosta, jotka kaikki päätyivät työkyvyttömyyseläkkeen puoltamisen kannalle. Sekään ei kuitenkaan riittänyt. Tiedämme että nyt on valitustiet käyty loppuun.

Mikäli nyt haemme OSATYÖKYVYTTÖMYYSELÄKETTÄ TÄYSIN SAMOILLA PAPEREILLA ( mitään uusia papereita siihen lisäämättä ) , ja oletetaan että nyt vakuutusyhtiö hyväksyisikin hakemuksemme, niin mahtaisiko meillä olla oikeus vaatia OSATYÖKYVYTTÖMYYSELÄKETTÄ ( eli puolet työkyvyttömyyseläkkeen Määrästä ) takautuvasti helmikuulta 2012 asti ? Vakuutusoikeushan on hylännyt valituksemme vain työkyvyttömyyseläkkeen osalta. Toki joutuisimme palauttamaan Kelan maksaman työmarkkinatuen takaisin myös takautuvasti, mutta muutama satanen/kk jäisi kuitenkin enemmän rahaa, koska osatyökyvyttömyyseläke tulisi olemaan noin 800-900€/kk, mikäli siis vakuutusyhtiö joutuisi takautuvasti maksut suorittamaan Velkaa on tullut sen verran paljon viime vuosien aikana, että jokainen euro on kullanarvoinen. Työelämässä 36 vuotta olleena on verojakin tullut maksettua aikamoinen summa. Toivoisi että vakavan sairauden puhjetessa edes vakuutusoikeus tekisi päätöksensä objektiivisesti, mutta tuntuu kovasti siltä ettei näin valitettavasti ole.

Toivon että työeläketietäjä tai jjoku juristi ottaisi tähän kysymykseen kantaa, varsinkin jos olette sitä mieltä, että vakuutusyhtiö on velvollinen esitetyssä esimerkissä maksamaan eläkkeet takautuvasti, sillä silloinhan asia voi koskea useita tuhansia ihmisiä heidän miettiessään eläkeratkaisujaan, nyt ja tulevaisuudessa.

Jaksamisia myös muille,vuodelle 2015 toivoo Monni1.

Äänestä

En ole juristi, mutta epäilen kyllä vahvasti sitä, että tuota osatyökyvyttömyyseläkettä myönnettäisiin takautuvasti. Kannattaisi varmaankin panostaa sen hakemiseen niin, että saisi sen edes nyt tästä eteenpäin....

Äänestä

Ketkä me? Oletteko kaksoset tms.

Äänestä

Kovasti olette kaikkea vaatimassa, luulenpa että tikalla heitetään teidänkin päätöksenne, ikävä kyllä.

Äänestä

Hei. Itsellehän tässä tätä eläkettä haetaan, mutta kun vuoden jälkeen ei oikein enään pystynyt itse hoitamaan noita kaikkia papereita, niin onneksi oli yks tuttu, joka on sit auttanut näitten valitusten, vastineiden, ja muitten papereiden hoitamisessa. Siks tullu käytettyä tota me-muotoa.

Äänestä

Hei vielä. Nyt on selvinnyt ettei eläkettä voi esitetyssä tapauksessa hakea takautuvasti, joten eläketietäjä voi poistaa viestiketjun kun hän ehtii.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille "palstan" lukijoille ja myös eläketietäjälle !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monni1 kirjoitti:

Hei. Olisimme tiedustelleet seuraavanlaista asiaa : Jos henkilö on jo hakenut ainoastaan työkyvyttömyyseläkettä, eikä sitä ole myönnetty työeläkeyhtiön osalta, eikä myöskään TELK, tai vakuutusoikeus ole valitusta oikaissut hakijan eduksi, niin voiko hakija hakea OSATYÖKYVYTTÖMYYSELÄKETTÄ niillä samoilla lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden laatimilla työkyvyyttömyyttä puoltavilla lääkärintodistuksilla ja muilla samaa asiaa puoltavilla asiakirjoilla joita jo mm.työeläkeyhtiö on jo kertaalleen käsitellyt, kun se hylkäsi jo haettua työkyvyttömyyseläkettä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu