Onko teille koskaan käynyt näin?
Te sanotte jollekin teidän ystävälle, et sulla itselläsi ei ole kaikki kunnossa ja että jos se vois vähän jutella sun kanssas. Mä tarkoitan ongelmia, jotka musertaa ihmisen totaalisesti.
Mä tein näin kerran ja mun kaveri sano mulle; Joo, mullakin on hirveesti huolia, ja alkoi selittää niitä mulle, siinä vaiheessa mä sain unohtaa omat ongelmat ja auttaa kaveria sen ongelmissa...
Te sanotte jollekin teidän ystävälle, et sulla itselläsi ei ole kaikki kunnossa ja että jos se vois vähän jutella sun kanssas. Mä tarkoitan ongelmia, jotka musertaa ihmisen totaalisesti.
Mä tein näin kerran ja mun kaveri sano mulle; Joo, mullakin on hirveesti huolia, ja alkoi selittää niitä mulle, siinä vaiheessa mä sain unohtaa omat ongelmat ja auttaa kaveria sen ongelmissa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
on, useimmat ihmiset on täysin kykenemättömiä kuuntelemaan toisen huolia, kun oma elämä on niin vaikeaa. Täytyisi yrittää muistaa vastavuoroisuus, jos ystävä kuuntelee sinua kun purat huoliasi, voit itse joskus olla se, joka kuuntelee hänen huoliaan. Mutta joo, näinhän se ei mene. Itselleni entinen "hyvä" ystäväni tokaisi minulle, joka olin päässyt masennuksen vuoksi sairaalahoitoon, että hänen pitäisi olla siellä minun sijastani. Hänellä oli niin hirveän vaikeaa,ei minun vaatimattomat sairaalahoitoon johtaneet ongelmani olleet mitään hänen
(mies)ongelmiinsa verrattuna. No hän ei ole ymmärrettävästi ystäväni enää, mitä teen ystävällä, jota ei kiinnosta kuin omat jutut. Samaa voit sinäkin miettiä.
Tällaisia ihmisiä on pilvin pimein, on kysymys hyvästä tai pahasta asiasta. Niitä on kuule miehiä, jotka ovat synnyttäneetkin paremmin kuin sinä. Sellaisten ihmisten kanssa kannattaa olla "kaunis ilma tänään"-tasolla, eikä odottaa kuuntelijaa.
nopeasti sitä oppii kenelle kannattaa edes yrittää puhua ja kenelle ei. Ihmettelen, että huomaavatko nämä ihmiset itse koskaan, että keskustelu heidän kanssaan ei koskaan etene mihinkään vaan pysyttelee juuri tolla sääkeskustelutasolla...?
Mullakin oli yksi kaveri joka otti muhun yhteyttä vain silloin kun sillä oli joku kriisi ja soitti usein heti aamulla tai myöhään illalla ja nyyhki miten vaikeeta kaikki on ja mun pitäis mennä hoitamaan sitä. Jos menin, se oli yhtä vuodatusta, eikä kertaakaan kysynyt mitä mulle kuuluu. Kun mä joskus soitin ja sovittiin tapaaminen, joka ainoa kerta se soitti viime hetkellä ja sanoi ettei jaksa/viitsi lähteä. Sitten kun mulle sattui yksi aika vaikea juttu enkä jaksanut pitää yhteyttä, sain moitteita etten koskaan soita eikä ollut edes kiinnostunut miksi en ole soitellut. Katsoin sitten oman mielenterveyteni kannalta parhaaksi hankkiutua eroon koko ihmisestä.
mitäpä sitä tollasia "kavereita" pitämään jos ystävyydestä ei muuta seuraa kuin pahamieli. Luulen, että se on niin että jos itse käy läpi vaikeita aikoja ja jopa varsinaisia kriisejä, sen tulis ja pitäis kasvattaa ihmistä myös ymmärtämään muiden kokemat ongelmat. Mutta jotkut ne vaan pysyy samanlaisina, eivät kehity eivätkä kasva mihinkään suuntaan.