Kepun ex-puheenjohtaja Matti Vanhanen sai asiat täysin solmuun myös Perheyritysten liitossa ja sen takia hän sai kenkää.
Onneksi nyt Perheyritysten liitto saa ammattitaitoisen ja pätevän johtajan Leena Mörttisen. Mörttisellä on kova työ korjata Matti Vanhasen tekemät raskaat virheet.
Onneksi nyt Perheyritysten liitto saa ammattitaitoisen ja pätevän johtajan Leena Mörttisen. Mörttisellä on kova työ korjata Matti Vanhasen tekemät raskaat virheet.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Matti Vanhanen oli liiton johdossa todellinen katastrofi. Liiton hallituksen puheenjohtaja Anne Berner sanoo katuvansa Vanhasen valitsemista. Vanhanen keskittyi lähinnä omien etujensa ajamiseen aivan samoin kuin pääministerinä.
Nyt Leena Mörttisellä on kova työ palauttaa liiton vaikutusvalta.
Ilman Vanhasta ei perheyritysten liitosta olisi kukaan juuri tiennyt mitään, ei monikaan ollut edes kuullut sellaista olevan, kun on kuunnellut ihmisten mielipiteitä.Toivottavasti tämä uusi on nyt Bernerin mieleen, onhan hän näyttävä nainen, vähän koppavankin olionen, hyvä kun Matti lähtee ja suuntaa taas osaamalleen alalle, tervetulo takaisin..
Tohtori Mörttisellä on kova työ palauttaa Perheyritysten liiton kunnia Vanhasen jälkeen. Vanhasella oli liitossakin erilaisia naisseikkailuja ja niistähän hänet muistetaan myös pääministerivuosilta.
"hyvä kun Matti lähtee ja suuntaa taas osaamalleen alalle, tervetulo takaisin.."
Suuntaa osaamalleen alalle... Taas tuli hyvää joulukomiikkaa, joten siitä kiitos.
Ei Vanhanen tosiaankaan osaa olla osaamatta kuten Stupp ja Katainen.
idiootti sinäkin olet?
Eiköhän se perheyritysten liitto syö Vanhasen kädestä. Tuleva ministeri.
Niin korkea ja arvostettu herra ei Vanhanenkaan ole, että PL olisi syönyt hänen kädestään. Kyllä se on PL , joka ruokkii Vanhasta. Ei tosin enää kauan ja olisikin hyvä tietää lähdön syy. Annetiinko PL:stä vinkkiä ulko-oven suuntaan, vai onko nyt toinen koipi kipeä?
Aloittajalla jatkuu tuo sama jankutus turhassa elämässään?
Tämä on sitä niinsanottua "käänteistä propakandaa", Joku kova keskustalainen tekee sellaisen avauksen, mistä kukaan ei voi olla samaa mieltä ja keskusta kerää pisteet. ;)
" TOIMITUSJOHTAJAKSI
Perheyritysten liiton uusi hallitus on kokouksessaan 19.12. päättänyt kutsua liiton uudeksi toimitusjohtajaksi valtiotieteen tohtori Leena Mörttisen (s. 1967).
Leena Mörttinen on tällä hetkellä Elinkeinoelämän keskusliiton Kilpailukyky ja kasvu -vastuualueen johtaja. Mörttinen tunnetaan muun muassa työstään Nordean pääekonomistina. Hän on työskennellyt myös Suomen Pankissa ja Euroopan keskuspankissa. Perheyritysten liiton toimitusjohtajan tehtävät hän ottaa vastaan helmikuun alussa.
- Saamme Leena Mörttisestä yritysten toimintaympäristöä, rahoitusta ja pääomamarkkinoita syvällisesti Suomessa ja Euroopassa tuntevan toimitusjohtajan. Mörttisen johtamana suomalaisen kasvollisen omistajuuden edistäminen jatkuu asiantuntevasti, toteaa Perheyritysten liiton puheenjohtaja Heikki Kovanen.
Mörttinen kertoo iloitsevansa siitä, että pääsee viemään eteenpäin perheyritysten ja vahvasti sitoutuneiden kasvollisten omistajien viestiä.
– Näen tämän mahdollisuutena saveta kunnolla omat käteni. Tämä työ ei jää puheiden tasolle. Rakennemuutoksessa tarvitaan tekemisen meininkiä ja perheyritykset ovat rakentaneet menestyksensä ennen muuta tekemisellä. Perheyritysten liitto edistää juuri niitä asioita, joiden varaan Suomen tulevaisuus rakentuu.
PL:n toimitusjohtajana syksystä 2010 toiminut Matti Vanhanen ilmoitti marraskuussa lähtevänsä tavoittelemaan kansanedustajan paikkaa kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Vanhanen lopettaa työnsä toimitusjohtajana, kun Mörttinen aloittaa. "
Matti Vanhanen itse on kehunut, että hän lähtee Eduskuntavaaliehdokkaaksi sen takia, että Suomi tarvitsee hänen tapaisia pelastajia. Kuitenkin Matti Vanhasen Suomi-pelastusnäytöt ovat vielä näyttämättä. Eihän tuolla morsianrintamallankaan tuota pleastussanaa voi käyttää, kovin kohtelu oli huononlaista naistenkin suhteen? Kovin tunteettomalta tuntuvaa touhua. Eihän nyt mene oikein kaaliin se, että kylmästi tekstiviestiä käyttäen jättetään sellainen ihminen, jota on oikein kutsuttu pääministerin morsiammeksi. Samalla tavalla kylmästi jätettiin seuraavakin painos, vaikka sitä käsipuolessa mm. Linnan juhliin raahattiin. Voi voi noita naispoloisia! Matti Vanhasen politiikassa ja muissakin teoissa tautaa puhaltaa samanlaiset tunteettomat tuulet. Mistä se omatunto sitten hänen tapasiltaan löytyisi?
"Matti Vanhanen itse on kehunut, että hän lähtee Eduskuntavaaliehdokkaaksi sen takia, että Suomi tarvitsee hänen tapaisia pelastajia."
Viimekertainen pelastusreissu päättyi noloon poistumiseen työpaikalta. Miten voi jatkossa kuvitella pelastavansa jotain, kun edellinenkin kerta meni metsään?
Jos esim. sairaalan hoitohenkilökunta jättäisi yhtä kepeästi työnsä kesken, olisi tekemätöntä hoitotyötä paljon, henkilökunnassa suuri vaje ja sairaalat täynnä vainajia. Onneksemme sairaaloiden henkilökunnalla on parempi työmoraali kuin poliitikoilla.
Eduskunnassa näkee enemmän naisia
hih hih pian kplmas akka lentää pois ja nuori mies saa maisttaa ayparrua hih hihih
Hih hih minä painoin nappulaa hississä hih hih
Matti Vanhasella on nk. käänteinen Midas-kosketus: Kaikki mihin Vanhanen koskee, muuttuu p-skaksi...
Saikohan Matti suojatyöpaikastaan edes mitään "sykettä nostavaa" ?
Siis söiköhän kuormasta, vai naiko?
Paljonko söi uunipottuja ja se kuuluisa syke... ihan sivuston lopussa selkokielisenä.
l
http://matti-vanhasen-tekstiviestit.blogspot.fi/2008/04/matti.html?m=1
-vosuilla on Joulu mennyt Mattia miettiessä. Siinä onkin mies , jossa riittää miettimistä. Pillukateushan on esimerkiksi aivan hirvittävä vaiva. Sen huomaa lerppakulliukkojen houreista.. Kun ei seiso, niin ei seiso ja kaikki joilla seisoo ovat kauhistus.
Voi tuota punikin elämän surkeutta.
14.2.2006 klo 19.23
Sun taitaa tehdä mieli kaipaan sitä että pääsen laskemaan käteni lantiollesi
ja vetämään puoleeni en aio edes kysyä haluatko ...
15.2.2006 klo 21.32
Tekee mieli sinua tajuttomasti
15.2.2006 klo 21.32
Saat heti täyden latauksen sitten saunotaan ja ehkä uudestaan tekee mieli
sinua ihan tajuttomasti
15.2.2006 klo 21.46
Kerroin silloin mitä koko viikon teki mieli tunnet toivottavasti sykkeen
sisälläsi kovana ja kuumana
15.2.2006 klo 21.53
Saat minut nousemaan päällä saat nähdä miltä se näyttää kun se haluaa
työntyä sinuun ja toivoo pehmeiden huuliesi hellivän
Matti Vanhaselta kyllä puuttuu vastuu politiikan tekemisessä, eihän hänestä tiedä mistä ottaa herneen nenäänsä ja ottaa taas hatkat, Haloo, missä äänestäjän kuluttajansuoja? Miksi kepulaiset tarvitsevat ratsuinaan näitä politiikassa ryvettyneitä juhantaloja, vanhasia sun muita? Rypemiseksihän se tuo Matti Vanhasen päämnisterintaival meni ja tämän rypemisen takia joutui lähtemään, kun toimittajat penkoivat niitä tuppeensahattuja lankkukasoja ja ties vaikka mitä? Ilman käräjiäkään ei vältytty, yksinhuoltajanainen pistettiin koville ja hävisi tietysti, koska hyvä veli järjestelmän tukema oli toisena osapuolena. Ei vielä ole meille paljastettu, mikä syy se oikeasti oli tuohon liukkaaseen lähtöön, nainen kuitenkin oli siellä uudessa työpaikassakin jo odottamassa. Siellä kuitenkin pistettiin Matti Vanhanen ruotuun ja naisten kanssa pelehtimiselle pistettiin piste. Matti Vanhasen kehumiskirja kuitenkin piti vääntää siellä yrittäjien palkkalistoilla ollessa ja tietysti naisosapuolen kanssa ei itekseen. Tokkopa Matti Vanhasesta yksin olisikaan edes kirjan kirjoittajaksi, niin tuuliviiri hän on mieleltään.
Vanhasen katastrofaalinen toimitusjohtajan pesti alkoi vokottelemalla liiton tiedottajaa. Vanhasta ohjaa kaikessa hänen m-lkkunsa...
ilmeisestikkään ohjaa ;)))
Mitenkä sitä veltolla??
Vanhanen ajattelee vain alapäällään.
ajattelet paljon. Taidat olla tosi älykäs?
Matti Vanhanen muistuttaa ulkonäöltäänkin aika paljon mulkeroa.
Olipa siinä sossu poka purkauksia paljon, voisitte mennä vaikka tuonne SAK n sivuille siellä olisi teille töitä moniksi vuosiksi, että saisitte sen kivikaudella olevan järjestön ihmisarvoiseen kuntoon.
Matti Vanhanen lähti omasta pyynnöstään, Perheyritysten liitosta, kun hänelle tyrkytetään kansanedustajan paikkaa ja myöhemmin ministerin paikkaa. Joten sosssu nilkit ovat kovin väärässä noissa arioissaan.
Näyttää taas kun näitä lukee olevan samat kateelliset toimittajat asialla, iltalehden Husut, Varikset ja Parkkoset , ovat lehtensä vankeja, huonosti näyttää menevän, kun ei mitään uutta keksitä vanhat tarinat jatkuu kokoomulehdissä, onnea vain Matille vaaleihin, ääniä täältä ropisee kadehtijoiden kiusaksi, niille kun ei tapahdu mitään elävät vanhoissa juoksuhaudoissaan, sieltä huikkien.yäk.
"kun hänelle tyrkytetään kansanedustajan paikkaa ja myöhemmin ministerin paikkaa."
Mikäpä siinä, jos halutaan tehdä paha virhe uudestaan. Luotamme kuitenkin kansaan siinä määrin, että se ymmärtää olla äänestämättä Vanhasta.
Toivomme myös, että jos keskusta pääsee hallitukseen, niin sieltä löytyy edes sen verran järkeä, ettei pestaa ulkopuolelle jäänyttä Vanhasta mukaan politiikkaan. Se olisi rehellisiä edustajia kohtaan väärin.
Vanhanen on epäonnistunut kaikessa mihin on ryhtynyt.
Saiko kenkää ? Oletko ihan varma ?
Mörttinen on huono valinta. Hän tulee EK:sta. EK on suuryritysten etujen ajaja. EK haluaa hävittää pienet yritykset, koska ne saattavat olla pahoja kilpailijoita.
Perheyritysten liiton pitää ajaa yrittäjän asioita - ei yritysten, kuten EK:ssa on tapana.
Pienissä yrityksissä yrityksen muodostavat työhön osallistuvat yrittäjät, jotka tekevät itse aivan tavallisia töitä henkilökohtaisesti, sen sijaan, että vain johtaisivat yritystä.
Aleksanteri Stubb ja Matti Vanhanen ovat parhaat seuraavan hallituksen ministerit Tässä tarkkaavaisemmat lukiat jo huomaakin mitkä puolueet on kyseessä.
Tämä valinta on tehty huolella, kun se tietää täyttä hsokkia sosialisti leiriin. Mutta vapauttaa normaalit puolueet kuten perssut, ja vihreet keskustelemaan meidän kanssa tulevasta hällitus yhteistyöstä.
Kyllä sosialistien täytyy huomattavasti siistiä tuota saitti käyttäytymistä että olisivat hallituskelpoisia seuraavissa hallituksissa. Mutta jos eivät halua niin mennään sitten näin vaikka tuon valheellisten törkyjen lukeminen ei kovin kaunista olekkaan.
"Aleksanteri Stubb ja Matti Vanhanen ovat parhaat seuraavan hallituksen ministerit "
Itseensä ja kännykkäänsä ylen määrin ihastunut Stubb sekä ministeripaikalta jo kerran paennut Vanhanen ovat molemmat huonoja valintoja. Erittäin huonoja.
Tämä oli viime vuoden positiivinen uutinen. Vanhanen ulos ja ammattilainen tilalle.
Onnea ja jaksamista Leena Mörttiselle. Vanhasen virheiden korjaaminen on kovaa työtä samoin kun on ollut Kataisen ja Stubbin hallituksillekin.
hih hih tiedättekö minkä alan pro minusta tulisi kätevästi hih hih
Hih hih köh köh! Minä yskin verta... köh köh.