Messiaan ilmoittaminen, julki-tuominen

Matrix

MIKÄ JUMALAN VALTAKUNTA ON?

Jumalan valtakunta ei ole mikään erityinen paikka maapallolla, ei esimerkiksi zionistien perustama Israelin valtio. Myöskään Suomi tai USA ei ole Jumalan valtakunta. Ei Jumalan valtakunta ole mikään paikka tai valtio, ei, vaan mielentila johon liittyy pelastussanoman ymmärtäminen ja sisäinen mielenrauha. Päästäkseen Jumalan valtakuntaan on ihmisen ensin itse tultava osaksi tuota valtakuntaa.

Luuk.17:20-21

Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi:'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."



Pelastus ei ole sielujen pelastamista helvetin tulesta. Pelastus on pelastumista tämän maailman hirmuhallitsijoiden käsistä ja pelastumista sortajain ikeen alta.

Jer.15:21

"Minä [Jumala] pelastan sinut pahain käsistä ja päästän sinut väkivaltaisten kourista."


Psa.59:3

"Pelasta minut pahantekijöistä, vapahda minut murhamiehistä."



Pelastussanoma johon ei liity pyrkimystä kumota väärintekijöiden hallitusvalta ei ole pelastussanoma laisinkaan. Tosiasia on että nyky-kristityillä ei ole pelastusta. Heidän valheellinen Jeesuksensa johtaa heidät onnettomuuteen ja kärsimykseen, ja itse he ovat tuo paha joka maailmaa koettelee.

Ei evankeliumia levitetä evankeliumin levittämisen tähden, vaan Jumalan valtakunnan tulemuksen tähden. Lähimmäisenrakkaus velvoittaa meidät oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseen.

"tulkoon sinun valtakuntasi" (Matt.6:9-10)

"etsikää ensin Jumalan valtakuntaa" (Matt.6:33)

"Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata" (Hebr.11:14)



MAAILMA ODOTTAA JEESUSTA JOKA EI PELASTA


Jeesuksen paluuseen liittyy mitä ihmeellisempiä kertomuksia "uskovien ylöstempauksesta", jossa tosi-uskovat yht'äkkiä siirtyvät tavalla tai toisella "taivaaseen".

- Jeesus lentää pilvenhattaralla taivaalla ja ottaa tosi-uskovat mukaansa.
- Tosi-uskovien ruumiit yht'äkkisesti katoavat ja siirtyvät ylä-ilmoihin
- Jeesus ratsastaa valkoisella hevosella ja tuhoaa jollakin super-aseella pahat ihmiset.
- Jeesuksen omat pelastetaan UFO-aluksiin.

Raamatussa on toki olemassa kohtia joiden hengettömällä ja yksioikoisella tulkinnalla voidaan luoda tuon kaltaisia tulkintoja. Tästä huolimatta Uuden Testamentin hengellinen sisältö edustaa jotain aivan muuta kuin kuin mitä haihattelijoiden ja hurmoshenkien ylöstempaus-sadut edustavat. Nämä, mitä ihmeellisemmät ylöstempaus-sadut kuvastavatkin enemmänkin kannattajiensa toiveita ja pelkoja kuin sitä hyvää sanomaa joka Uudessa Testamentissä on ilmoitettu. Ylöstempaus-sadut ovat harhaoppeja joilla hurmoshenkiset saarnamiehet ovat saaneet saaliikseen tuhansia epävarmoja sieluja.

Ulkokullatut ihmiset odottavat Jeesuksen tulevan pilvenhattaralla maan päälle ja vievän heidät taivaaseen. He ovat harhaoppisia koska he odottavat YLILUONNOLLISTA PELASTUSTA joka ei vaadi heidän oman mielensä muutosta ja jota ei Raamatussa ole edes luvattu. Jumalan tarjoama ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin ei nimittäin ole yliluonnollinen. Ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin ei ole teknologia tai lääketiede. Myöskään UFO:t eivät ole ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin. Luonnonkatastrofitkaan eivät pelasta ihmistä hirmuhallitsijoiden käsistä. Ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin on totuus, rakkaus ja oikeudemukaisuus, mutta nämä eivät koskaan sovi fariseuksille.

Kun totuuden etsijä ymmärtää pelastussanoman, eli Jumalan ilmoituksen siitä mikä on oikeudenmukaista ja mikä johtaa ihmisten hyvinvointiin, on Jumalan valtakunta jo tullut hänen osakseen. Ja oikeudenmukaisuus on ainoa tie Jumalan valtakuntaan mutta fariseukset eivät siihen koskaan suostu. Heillä on aina jokin uskonnollinen tekosyy tehdä vääryyttä. Joillekin tuo tekosyy voi olla UFO:t, joillekin usko futuristiseen teknologiaan, joillekin Jeesuksen lenteleminen pilvenhattaralla. Pelastuksen ja uskonvarmuuden etsintä näistä yliluonnollista tai futuristisista asioista on illuusioihin, haihatteluun ja tyhjiin toiveesiin turvautumista. Tämän kaltainen usko tunnetaan Raamatussa myös merkkien tavoittelemisena:

"Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki." (Matt.12:39)

Pitämällä Jumalan valtakuntaa yli-luonnollisena fariseukset haluavat luulotella itselleen ja ihmisille että heillä ei ole velvollisuutta rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Fariseukset korostavat ihmeparantumisten merkitystä, kielillä puhumista, todistelevat evankeliumia ihmeillä, tai odottavat "kristittyjen ylösottoa", mutta lähimmäistään he eivät halua kohdella oikeudenmukaisesti. Ja jos he eivät tee parannusta valheistaan ja vääryyksistään, he jäävät epäuskoonsa vaikka kivet huutaisivat ilmoitusta Jumalasta:

'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.' (Luuk.16:31)



JEESUKSEN TOINEN TULEMUS: UUSI JEESUS ELÄÄ JA OPETTAA KESKUUDESSAMME


Jeesuksen elinsajasta on kulunut jo 2000 vuotta. Meidän sukupolvemme on elävä todiste siitä ettei Jeesus tullut sillä tavalla kuin tämä maailma häntä odottaa.

Ilmestyskirja kirjoitettiin ja lukittiin sineteillä (Ilm.10:4) vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ilmestyskirjan avaaminen oli siis tarkoitus tehdä vasta lopun ajalla. Ilmestyskirjan mukaan ei ole ketään muuta kuin uusi "Kuningas Daavid" joka pysty avaamaan, eli selittämään oikein nuo Ilmestyskirjan seitsämän sinettiä (Ilm.5:3).

Toisessa tulemuksessaan Jeesus ilmoittaa itsensä siten että hän avaa Ilmestyskirjan sinetit ja Danielin kirjan sinetöidyt profetiat (Ilm.5:5-8).

Toisessa tulemuksessa paljastetaan myös Jeesuksen uusi nimi:

"Joka voittaa...minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja OMAN UUDEN NIMENI." (Ilm.3:12)

"Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun UUDEN NIMEN, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.' " (Ilm.2:17)


Suomen kielinen Raamattu käyttää monissa kohdin sanaa "ilmestyminen" silloin kuin parempi käännös olisi "julki-tuominen", "ilmoittaminen" tai "paljastaminen". Ilmestyskirjan oikea nimi on "Jeesuksen Kristuksen julki-tuominen" (katso Ilm.1:1).


Uudessa testamentissa on monessa kohtaa kerrottu Jeesuksen uudesta julki-tuomisesta. Jeesus elää keskuudessamme, opettaa ihmisiä

"samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä(**) pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat" (Hepr.9:28)

Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan. (1John. 2:28)


Jeesus itse opetti että ihmisen poika tuotaisiin uudelleen julki. Uusi messias ilmoitettaisiin ihmiskunnalle.

Luuk.17:26

Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki... samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy(**).


** ilmestys = julki tuominen, ilmoittaminen, paljastaminen

1

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä vain

      Sulla on pikkasen väärä käsitys tuosta asiasta. Raamatussa sanotaan ihan selvästi ylöstempauksesta 1Tess.4:13-18 Sitä paitsi itse sanoit että ilmestyskirjaa ei voi kukaan selittää oikein muuta kuin se jolle se avataan niin miksi sitten edes yrität selittää sitä? Musta tuntuu että oot käyny vaan jossain kuivissa kokouksissa jossa julistaa jumalan sanaa papit jotka eivät edes ole henkilökohtaisesti uskossa Jeesukseen kirstukseen eikä heillä ole voitelua puheessaan. Minä niin toivon että sun silmät aukeaisi ja näkisit muutakin taivaassa kuin vain mielentilan ja hourahtaneet höyrypää papit. Pyydä Jumalaa avaamaan sanaansa sinulle ihan uudella tavalla ennenkaikkea miten hän haluaa äläkä itse yritä liikaa sillä Jumala ei tule väkisin vasta kun itse
      lopetat yrittämisen ja sanot Jumalalle "Minä en enää jaksa itse yrittää ole kiltti ja anna anteeksi kaikki syntini toimi sinä minun kauttani ja haluan antaa asiani sinun käsiisi"
      Jumala ei ole niinkuin lampunhenki että häntä kutsutaan sitten ku tarvitaan ja laitetaan takaisin lamppuun kun ei enää tarvita. Jumala toimii täysin omilla ajoillaan ja neuvoillaan me ihmiset emme voi määrätä mitä Jumala haluaa tai tekee. Ja muista että lopun ajat ovat lähellä kaikki ramatun ennustukset jotka tapahtuvat ennen ylöstempausta ovat jo käyneet toteen. Muista että sanon tämän sinulle vain siksi että et joutuisi kadotukseen vain omien päätelmiesi perusteella jotka eivät ole tulleet itse kaikkivaltiaalta Jumalalta. Jeesuksen syntymä vuotta ei tiedetä tarkkaa. siinä saattaa olla 10vuoden heittoja joten Ylöstempaus on todella lähellä. Sitä paitsi Jumala itse sanoo että kukaan(muu kuin hän itse) ei tiedä päivää eikä aikaa millon minä olen tuleva takaisin ottamaan omani. Niin ollen kaikki ns. profeetat jotka ennustavat tietyn päivän tai laskevat sen eivät voi olla oikeita. se siitä... toivottavasti tämä auttoi edes vähän.
      Siunausta.
      Huomaa että olen vasta 15 vuotias ja tiedän 100% että olen oikeassa koska jumala on näyttänyt minulle niin paljon ihmeitään nuoresta iästäni huolimatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe