Jouduin sairaalaan elämässäni tapahtuneen kriisitilanteen takia,kun menin psykoosiin.Ja siirryin sieltä Psyk.polille. Neuroleptiä,jota sain sairaalassa, vähennettiin kahden vuoden ajan. Odotin,että lääkitys vähennetään lopulta kokonaan. Mutta lääkäri sanoi minulle,että lääkitys on elämäni loppuun asti. Siinä vaiheessa hälytyskelloni alkoivat soida.minulla ei ihan 100% varmasti ole mitään sairautta,johon tarvitsisi neuroleptejä syödä koko elämän. Nähtävästi lääkäri päätteli näin,koska heille on opetettu,että psykoosin takia tulee pysyvä lääkitys. Hoitaja kävi kysymässä,minkälaisia harhoja näin. Siitä sitten tehtiin päätelmä sairauden laadusta. Sitten toistettiin sitä typerää hokemaa,kuinka minulla on tämä sairaus. Ei ole edes aivoja tutkittu koskaan. Tajusin,että sen enempää lääkärit kuin hoitajakaan eivät todellisuudessa tiedä yhtään mitään henkisestä tilanteessani. Ja koko uskoni psykiatriaan romahti täysin. Sitten osuin tälle palstalle,ja aloin lukemaan tätä yhä useammin. Nopeasti aloin tajuta,mitä petosta psykiatria on. Olen sittemmin ottanut muutenkin selvää psykiatriassa.Minäkin olen joutunut petoksen ja puoskaroinnin kohteeksi,koska uskoin psykiatrien ja hoitajien osaamiseen.
Hälytyskellot alkoivat soida
780
12702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ole erityisen poikkeavaa, että joutuu psykoosiin rankan elämänmuutoksen seurauksena. Avioero, lapsen kuolema tai vastaava...
Jos psykoosi on käynnistynyt "luonnollisen" muutoksen seurauksena kun asia on liian iso asia psyykkeelle, niin sen läpikäynti ilman lääkitystä ja sen jälkeen asian purkaminen terapian avulla yleensä on ihan riittävä ja psykoosi tuskin toistuu.
Kun tapahtuu valtava muutos ajatusmaailmassa, niin luonnollisestikaan ihmisen aivot eivät pysty välittömästi sopeutumaan siihen. Tällöin käynnistyy erilaisia suojamekanismeja, joista psykoosi on yksi. Se saa yksilön hakeutumaan suojaan, erilleen muista, varomaan kaikkea. Kun asia on käsitelty, tilanne helpottuu.
Jos ahdistusta menee lääkkeiden avulla pakoon, niin asiat jää käsittelemättä ja silloin luonnollisesti lääkkeiden lopetus saa tilanteen palaamaan siihen mihin jäätiin ennen lääkkeiden aloittamista. Oravanpyörä on valmis...
Mitkään psyykelääkkeet ei tee hyvää aivoille, puhumattakaan sitten pitkäaikaiskäytöstä.
Tiedän kyllä sen,että ne asiat täytyisi saada käsitellä,ja täytyisi saada myös psykoterapiaa,mutta Kela ei korvaa psykoterapiaa,jos ei ole työelämässä,ja se on syy, miksi lääkärit ovat jättäneet minut tähän neuroleptikoukkuun. Mutta elämä niitä syöden on aivan painajaismaista,eikä ole elämisen arvoista ollenkaan.
Niin on joutuneet tuhannet Suomessa vaikka ei se varmaankaan lohduta.Psykiatrisessa hyrrässä pyöriessä tapasin kyllä sellaisia persoonia että olisin mieluummin autuaan tietämätön että tuollaisia tyyppejä on yleensä olemassa.Ja tarkoitan tällä psyk. henkilökuntaa,en potilaita.
Minullakin on mennyt vuosia elämästäni hukkaan oltuani myös psykiatrisessa hyrrässä,niin kuin sanoit. Ja ainoa syy siihen on neuroleptikoukku,johon jäin sinisilmäisyyttäni,kun uskoin psykiatria.
Mullekin sanottiin etten koskaan voi lopettaa lääkitystä. Alunperin masennuin elämäntilanteen takia, perhe oli hankala ja koulussa vaikeaa. Lääkitys määrättiin samantien ja jatkuu edelleen. Ensin oli tavallisempia masennuslääkkeitä, sitten määrättiin lisäksi risperidon, neurolepti siis. Kesän jälkeen kävin samalla lääkärillä joka mulla oli ensimmäisenä, huomasihan sekin etten oo parantunut ja totesi etten voi lopettaa lääkitystä. Kysyin että voisiko edes risperidonin lopettaa, kuulemma ei koska cipralex voisi sillon aiheuttaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön jos söisin sitä pelkästään.. Sen jälkeen lääkäri vaihtui ja nykyinen lääkäri sanoi että voin lopettaa lääkityksen jos siitä ei kerran yhtään oo hyötyä, se on mun oma valinta. En oo ikinä kuullut sellasta yhdenkään lääkärin suusta, kenenkään muun mielestä en missään nimessä voisi lopettaa. Nyt oon lopettamassa ja yritän tehdä sen hitaasti ettei tulisi vieroitusoireita. Jo 10 vuotta oon syönyt lääkkeitä ilman hyötyä ja nyt vasta lääkäri sanoo että voisin lopettaa. Kummallista porukkaa, väkisin vaan syötetään lääkkeitä vaikkei ne auta mua. Laitoksissakin on pakotettu syömään kaikkia lääkkeitä mitä lääkäri on määrännyt yhden tapaamisen jälkeen, jos en olisi niitä ite ottanut niin olisi annettu väkisin, ei oo reilua sekään.
Minullakin on käytössä Risperidon. Olen käyttänyt sitä 5 vuotta ja 8 kuukautta. Olen vähentänyt hyvin pieniä annoksia vähitellen 8,5 kuukautta,ja on kyllä todella vaikeaa. Miten olet onnistunut vähentämään Risperidonia niin pitkän käytön jälkeen? Paljonko sinulla on sitä ollut käytössä?
Psykiatrit puhuvat roskaa ja usein suoraan valehtelevat asiakkailleen ajaakseen omia etujaan ja pitääkseen alan uskottavuutta yllä. Hyvä, että olet itse huomannut psykiatrian toimintatapojen olevan virheellisiä ja argumentit valheellisia.
Psykoosi tai psykoottisuus ei ole sairaus tai sairautta vaan normaali ihmisreaktio. Em. termit eivät ole lääketieteellisiä vaan psykiatrisia samalla tavalla kuin sanat riivaus ja riivattu ovat teologisia termejä. Psykiatria on uskomushoitoa siinä missä homeopatiakin.
Paitsi että homeopatia on yleensä harmitonta puuhastelua josta joku on voinut saada apuakin toisin kuin psykiatria neurolepteineen,pakkohoitoineen jne.
Homeopaatti ei voi pakottaa asiakasta hoitoonsa toisin kuin psykiatri.
Ja kyllä tietysti jotkut ovat saaneet apua psykiatriastakin.
Mutuheitto psykiatrian asiakkaista:
10% tuntee saaneensa apua.
20% ihan sama,olisi voinut olla menemättäkin.
30% suht paljon potuttaa kun pyysin apua.
40% tuntee tulleensa häväistyksi,väärin ymmärretyksi,huijatuksi,saaneensa aivan turhia ja haitallisia lääkityksiä jne.
En tiedä tarkalleen,mitä hoitoja homeopatiassa käytetään, mutta ei varmaankaan sellaisia kovia huumeita kuin psykiatriassa.
Olette molemmat oikeassa. Homeopatian "hoitotulokset" lyövät psykiatrian vastaavat laudalta, koska homeopatia perustuu vedellä läträämiseen ja jutusteluun. Varsinkin mielenterveysasioissa toisen ihmisen kohtaaminen on tutkitusti merkittävin tekijä siinä miten henkilö kokee vointinsa parantuvan. Samoin homeopaatti ei voi uhkailla asiakastaan pakkotoimenpiteillä, esimerkiksi sitoa asiasta vastaanottohuoneen tuoliin pakottaa vettä kurkusta alas auttamisen nimissä. Ajattelin, että homeopatian vaarattomuus psykiatriaan nähden on sanomattakin selvää.
Itselläni oli vähän sama kokemus "hoidosta". Minulla oli vaikea psykoosi ja jouduin hoitoon lopulta, ja ensimmäiseksi minulle tyrkytettiin elinikäistä lääkitystä "diabeteksen kaltaiseen sairauteen". En ollut kovin hoitomyönteinen eikä tuo lääkekeskeisyys parantanut todellakaan sitoutumistani "hoitoon", joka olisi tarkoittanut siis sitä että minuun dumpataan kaikki maailman lääkkeet, jotta "sairauteni" ei uusiutuisi. Kun sitten jäin täysin ilman mitään sosiaalista tukea ja apua, niin en koskaan parantunut "harhoistani" eli käytännössä huonosta itsetunnostani ja psykoosin aiheuttamista traumoista (esim. ajoittaisesta hysteerisestä kuolemanpelosta). Kerran avauduin siitä lääkärille, joka ilmeisesti kanteli minun ongelmistani ja jouduin pakkohoitoon (koska pelkäsin ilmeisesti kuolemaa niin paljon, että olin vahingoksi itselleni ja muille). Yritin sen jälkeen oikeasti sitoutua hoitoon, mutta lääkkeiden sivuoireet olivat niin kammottavia, että lopetin ne aina kesken. Yritin jotenkin lääkkeiden syömisellä tai sen näyttelemisellä "ostaa" itselleni jonkinlaista myötätuntoa ja terapiaa. Kesti yli kaksi vuotta saada edes mahdollisuus päästä terapia-arvioon...tässä ajassa minulle oltiin kirjoitettu kuuden eri neuroleptin reseptit, koska en kokenut hyötyväni niistä. Lisäksi sain kirjavan pinon erilaisia rauhoittavia, unilääkkeitä ja masennuslääkkeitä. Lopulta vain pelleilin näiden ihmisten kanssa leikkien syöväni lääkkeitä ja saavani päähäni mitä ihmeellisimpiä ja paranoidisempia ideoita, koska tajusin että vaikka ihminen puhuu järkiperäisesti kaksisataa sivua ongelmistaan, niin lopuksi sitä saa hämäräperäisen diagnoosin paperille ja typerästi hymyilevän psykiatrin tokaisun, että "emme vieläkään tiedä, mistä sairautesi johtuu". Menetin uskoni täysin psykiatriaan (jos minulla sellaista oli koskaan ollutkaan), enkä todellakaan vitisinyt mennä edes psykoterapiaan, koska halusin siinä vaiheessa eroon kaikista ammatikseen paskaa jauhavista kallonkutistajista.Tällainen hoitohan on paitsi loukkaavaa potilasta kohtaan, niin vastoin maalaisjärkeä ja kamalan tehotonta. Useimmiten jopa psykoositasoiset oireet johtuvat ihan alunperin arkisista elämän ongelmista ja traumoista, joita ei vain voi eikä kannata hoitaa kuin diabetesta, vaikka se kuullostaa niin kamalan simppeliltä ja tehokkaalta ilmeisesti lääkärien mielestä. Todellisuudessa ihmiset ajetaan tällaisessa hoidossa lähinnä lääkeriippuvuuteen ja eikä kukaan edes yritä käsittää, mitä he ovat elämässään kokeneet. Se jos mikä heikentää toimintakykyä ja ajaa ihmisiä sairaseläkkeelle pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi länsimaisittain parhaimpia tuloksia psykoosien hoidossa tuottavassa Keroputaan Avoin dialogi -mallissa lääkkeiden rooli on paljon pienempi ja ihmisten ongelmiin keskitytään paljon kokonaisvaltaisemmin, mikä varmasti vähentää yhteiskunnalle koituvia kustannuksia pitkällä aikavälillä.
Mulla oli tosi pieni annostus tossa risperidonissa, 2mg, joten ehkä sen takia vierottautuminen on ollut helpompaa. Kyllä sen tosin on huomannut kun oon sen pari kertaa lopettanut vähäksi aikaa niin pari yötä menee niin etten saa nukuttua melkein yhtään. Kerran olin kaksi viikkoa ilman, pariin yöhön en paljon nukkunut mutta kolmantena yönä ongelma korjaantui ja muuta ongelmaa ei tullut. Tosin kun olin sillon asuntolassa niin asuntolan pomo totesi palaverissa että olin ollut vihaisempi kuin normaalisti, se ei kyllä johtunu lääkkeen lopettamisesta vaan siitä että meinasi mennä hermot kun luvattiin että pääsisin muuttamaan enk sitte päässyt, se kiukutti paljon. Aika jännää vaan että kun seuraavassa palaverissa oli mun omahoitaja mukana ja puhuttiin tosta samasta asiasta niin se hoitaja totesi ttä mä olin tavallista pirteempi ja viirotin paljon.. Tosissaan en kyllä paljon ees nauranut kun masensi ja kiukutti.. On se kiva kun ei noihinkaan tyyppeihin voi luottaa lainkaan, toinen sanoo toista ja toinen toista ja muahan ei kuunneltu. No onneks oon päässyt niistä jo eroon. ja nyt tosiaan lopetan molemmat lääkkeet kokonaan ja teen sen hitaasti ettei tulisi ongelmia, tosin ei niitä välttämättä muutenkaan tulisi.