Minä olen täydellisen tympääntynyt ihmisiin jotka puhuvat alentuvasti, pilkkaavasti ja ivaamalla minulle! Ja sellainen halveksiva ilme naamalla. En enään yhtään sellaista jaksa kuunnella. Mielestäni olen sellaista jo aivan tarpeeksi saanut kuulla ja nähdä. Olenkohan tullut liian yliherkäksi asialle? Minun jakeluun ei vain mene, että MINKÄ IHMEEN TAKIA jotkut ihmiset ovat sellaisia????? Enkä myöskään kestä, että puhutaan muista ihmisistä halventavasti. Minua pilkkasivat omat vanhemmat ja sitten miesystävät ja jotkut naisystäväni ja työpaikkakiusaamiset. Enään ei niin ei! Onko tuollaiset ihmiset lisääntyneet?
Ihmiset joilla ivallinen hymy
4
805
Vastaukset
Kyllä se jotenkin kuuluu, kun soittaa esim. KELA:lle ja kyselee kuntoutustuen asumistuesta, niin kuulostaa jotenkin siltä, että se virkailija pitää idioottina.
Ottaa päähän
Vaatii paljon voimaa, aikaa ja tietotaitoa nousta tuosta tilanteesta itsetuntoa kehittämällä niin ettei keltaisin hampain ivallisesti hymyilevät katseet eivät enää satu.
Joogan tapaiset itsekehittämismenetelmät ovat köyhienkin omaksuttavissa.
Löysin netistä jonkin kustantamon juljaiseman kirjan Reiki Tie Terveyteen. Kirja on Lena Johanssonin kirjoittama.
Kävin reikikurssit 1 ja 2. Sain 2 x reikivirityksen. Sen jälkeen aikaa myöten huomasin, että käsien avulla voi poistaa fyysisiä kipuja mistä tahansa kehon osasta.
Nyt minulla on työn alla 64 vuotta sitten tapahtunut traumaattinen tressireaktio. Tapahtumapaikka täyttää pakonomaisesti mielen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Traumaperäinen_stressihäiriö
Tajusin tuon häiriön synnyn tämän 2014, eli kuluvan kuun aikana.- turhat lätinät
Jos joskus olet kohdannut aivoverenvuodon ja sen myötä
halvausoireita toispuoleisesti saaneita
- kuntoutuminen on vaatinut kovaa työtä ja sisuuntumista monta kertaa.
Jatkuvasti. Oppia myös itse hellydellä suhtautumaan velttoon kehonpuoleen
- siinäkään ei pillitykset yhtään auta. Tulkitsitko oikein hymyn, joka missien hymyä ei muistuta tippaakaan. Ole huoleti - en minä eikä varmaan muutkaan keltahampaiset seuraanne millään muotoa kaipaa.
Taitolaji se on idiotismikin.
Hyvää uutta vuotta ja pärjätkää erinomaisuudessanne tulevakin vuosi!- vähäsenmäki
Yritetään vaikka epäilläänkin että vietän kekrin 2015 ukkospilven reunalta maailmanmenoa seuraten. Kyllä niin tiukkaa oli jo tämä loppuvuosikin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli5110103Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1185862"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn684525Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois
Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul63374Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1413117Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji2732956Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1472800Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota582727Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait312087- 201757