Tuiskusta

Voipi olla, että tämän palstan 'sheriffi' tuhoaa viestin ennenkuin se ehtii kenenkään luettavaksi, mutta haluan sanoa oman mielipiteeni.
Se, että Antti Tuiskun fanipohja käsittää tyttöjä iältään 9-12 vuotta kertoo jo aika paljon. Anttia puolustetaan tyyliin 'etpä itekään osaa laulaa' tai 'se kuka haukkuu on itse tyhmä'-tyyliin. Musiikillisestihan Tuisku ei todellakaan ole yhtään mitään (eipä ulkonäössäkään juuri kehumista ole), samaa rallatusta kuin muiltakin pojuilta voisi odottaa. Tuiskun olemus ja käytös antaa ymmärtää, että pään sisälle alkaa uhkaavaa vauhtia kertyä keltaista nestettä siihen malliin, ettei mahdollisesti tulevat levyt tule olemaan mitään niin spesiaalia että kannattaisi odottaa elämän kestävää urataivalta. Tottakai saa olla ylpeä saavutuksistaan, onkin eri asia miten sen antaa näkyä.
Jään mielelläni odottamaan kommentteja, perusteltuja kiitos.
11445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

että miten Antin fanipohja opn 9-12 vuotta. Mihin tutkimuksiisi tämä perustuu?Ja mikä ihme olet haukkumaan kenenkään ulkonäköä, mielestäni Antti on jeesnäkönen kundi ja suurin osa lienee samaa mieltä. Oletko katsonut itse peiliin? Antilla on kaunis ääni - levyistä voi olla montaa mieltä. Ja tuo keltaisen nesteen kertyminen taitaa kyllä olla enemmän sun pääsi ongelma. Anttihan käyttäytyy tosi fiksusti kaikissa haastatteluissa, mutta sitähän sinä et välitä huomata..kateellisuus on kantava voima...

Äänestä
  • Antilla kaunis ääni??...Heh heh heh....Voiko sitä kimittämistä hyvällä tahdollakaan sanoa laulamiseksi? Sehän kuulostaa oravalta jolle äänenmurros on jäänyt tulematta.Kateellisuus??...Ettekö nyt mitään muuta virttä enää keksi?...kuka vähääkään oikeasta musiikin teosta ymmärtävä ihmispolo olis kateellinen tällaselle muovituotteelle,ei kukaan,joten älkää nyt rakkaat teininalut enää yrittäkö tuputtaa tuota kateellisuus-paskaa...---"että miten Antin fanipohja opn 9-12 vuotta. Mihin tutkimuksiisi tämä perustuu?"---...No voi vitun vittu! Sinä Jere et taida olla kovinkaan välkkyä sorttia jos et tuota tosiasiaa ole vielä huomannut.Siihen ei todellakaan tutkimuksia tarvita.

    Äänestä

  • Yari kirjoitti:

    Antilla kaunis ääni??...Heh heh heh....Voiko sitä kimittämistä hyvällä tahdollakaan sanoa laulamiseksi? Sehän kuulostaa oravalta jolle äänenmurros on jäänyt tulematta.Kateellisuus??...Ettekö nyt mitään muuta virttä enää keksi?...kuka vähääkään oikeasta musiikin teosta ymmärtävä ihmispolo olis kateellinen tällaselle muovituotteelle,ei kukaan,joten älkää nyt rakkaat teininalut enää yrittäkö tuputtaa tuota kateellisuus-paskaa...---"että miten Antin fanipohja opn 9-12 vuotta. Mihin tutkimuksiisi tämä perustuu?"---...No voi vitun vittu! Sinä Jere et taida olla kovinkaan välkkyä sorttia jos et tuota tosiasiaa ole vielä huomannut.Siihen ei todellakaan tutkimuksia tarvita.

    sun kommenttis..ettekö te onnettomat muut keksi kun ton ainaisen horinan Antin lauluäänestä..joka itse asaissa on varsin kaunis..ja tuon pikkutyttöboomin..vaikka Antilla on paljon muunkinikäisiä ihailijoita..keski-ikä Antin keikoillakin on varmasti yli tuon 12, ainkin ne kuvat Antin keikoista joita olen nähnyt todistavat niin..kyllä tämän todistamiseen tarvitaan faktaa eikä se ole totta vain sen takia että SINÄ sanot niin. Raha tekee ihmiset kateellisiksi...

    Äänestä

  • jere kirjoitti:

    Tunsin itseni kerrankin todella onnelliseksi, kun luin 'jeren' palautteen :) Että se mitä juuri on ehtinyt sanoa niin heitetään bumerangina takaisin :D Saan olla itseeni niin tyytyväinen.

    Äänestä

  • juu-u kirjoitti:

    Tunsin itseni kerrankin todella onnelliseksi, kun luin 'jeren' palautteen :) Että se mitä juuri on ehtinyt sanoa niin heitetään bumerangina takaisin :D Saan olla itseeni niin tyytyväinen.

    vastata.. lainalaisuus vallitsee: hölmöydet ovat bumerangi jotka osuvat kipeimmin lähettäjäänsä..ja sinuunhan se sopii

    Äänestä

  • ...että tuolla tavalla anttia puolustellaan "kato peiliin" ja että "osaatko ite muka laulaa?" tekis mieli sanoo oma mielipiteeni a***sta... mutta enpä viitsi sillä se poistettaisiin...

    Äänestä

  • jere kirjoitti:

    sun kommenttis..ettekö te onnettomat muut keksi kun ton ainaisen horinan Antin lauluäänestä..joka itse asaissa on varsin kaunis..ja tuon pikkutyttöboomin..vaikka Antilla on paljon muunkinikäisiä ihailijoita..keski-ikä Antin keikoillakin on varmasti yli tuon 12, ainkin ne kuvat Antin keikoista joita olen nähnyt todistavat niin..kyllä tämän todistamiseen tarvitaan faktaa eikä se ole totta vain sen takia että SINÄ sanot niin. Raha tekee ihmiset kateellisiksi...

    just nii juu!!! keikoista näkyy todellakin että antti on suosittu!! ainakin minun mielestäni suosiota osoittaa pulloilla heittäminen... kommentteja?

    Äänestä

Aina sama valitus eikä näitä vastauksiakaan ikinä lueta, mutta kirjoitanpa tämän silti.

Heti ensimmäiseksi minua pistää silmään tuo ”fanipohja käsittää tyttöjä iältään 9-12 vuotta”. Ja mistäköhän ihmeestä sinä näin päättelet? Onhan se totta, että faneja löytyy tuostakin ikäluokasta, mutta miksiköhän keikoilla sitten törmää paljon vanhempaan porukkaan. Okei, ehkä nämä ”pienet” eivät sitten käy ahkerasti keikoilla, mutta yli kahdenkymmenen keikan kokemuksella voin todeta, että tuon ikäisiä ei yleisössä paljoa näy. K-18 keikatkin vetävät väkeä kuin pipoa ja meno on aivan huikea.

Minä en ainakaan voi puolustaa Anttia lauseella ”etpä itekään osaa laulaa”. Nimittäin edelleenkin Antti osaa laulaa, äänestä vain voi olla montaa mieltä. Minun mielestäni Antilla on kaunis pojan ääni, joka eritoten pääsee oikeuksiinsa hitaissa biiseissä. Akustinen versio biisistä I Just Died In Your Arms Tonight soi uskomattoman kauniisti ja Antin herkkä tulkinta saa sukat pyörimään jaloissa. Muut kappaleet ovat täynnä ihan uudenlaista draivia ja tanssittavuutta, jota olen kaivannut pitkään suomalaisilta artisteilta. Antin ääni ja tulkinta sopivat hyvin näihin biiseihin.

Sitten tähän niin iiks-ihanaan ulkonäköasiaan. Minulla ei ole Antin ulkonäöstä mitään valitettavaa, mutta en sitä mitenkään ihmeellisesti hehkutakaan. Keikoille en mene katsomaan ainoastaan sitä miltä Antti näyttää, vaan ennen kaikkea kuuntelemaan ja katselemaan sitä mahtavaa showta, minkä Antti, tanssijat ja bändi järjestävät.

Ja vielä… Miten niin tämä ”neste” alkaa kertymään herran päähän? Mikäli olet yhtään seurannut Antin mediassa antamia haastatteluja, tietäisit että se on aivan päinvastoin. Itse asiassa minä ihmettelen sitä, miten Antti edelleenkin on onnistunut pitämään jalkansa maanpinnalla…

Äänestä
  • kiitos! juuri noin se on!

    Äänestä

  • niih....pakko myöntää onhan se antti nyt ihan mukavan oloinen tyyppi ja eihän se oo pahemman näköönenkään ;) sitä paitsi pikkuovarat nehän on niin söpöjä ja suloisia...että jos mielestänne sellaisen pikkukurren ääni on samanlainen niin eipä hätiä...(vitsi)
    oikeastaan eipä ne muut pojat nyt niin hääppöisesti lauleskele.....Kerran kävin antin keikalla....taisi olla lapualla...niiin siellä reunoilla seisoi semmoisia 20-45 vuotiaita ihmisiä fanittamas anttia....miettikää vähän ennen kuin mitään sanotte....

    Äänestä

  • Tekstiäsi:

    "Nimittäin edelleenkin Antti osaa laulaa, äänestä vain voi olla montaa mieltä. Minun mielestäni Antilla on kaunis pojan ääni, joka eritoten pääsee oikeuksiinsa hitaissa biiseissä. Akustinen versio biisistä I Just Died In Your Arms Tonight soi uskomattoman kauniisti ja Antin herkkä tulkinta saa sukat pyörimään jaloissa."

    Kommenttini:

    Antti ei todellakaan osaa laulaa ja se ei ole mielipidekysymys. Äänen sävystä saatat ehkä tykätä, mutta ei sillä ole mitään tekemistä laulutaidon kanssa. Pojalla on todella ohut ääni. Alavireys on myös fakta. Jos et asiasta mitään ymmärrä, niin älä esitä "mielipiteitä".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiina kirjoitti:

Voipi olla, että tämän palstan 'sheriffi' tuhoaa viestin ennenkuin se ehtii kenenkään luettavaksi, mutta haluan sanoa oman mielipiteeni.
Se, että Antti Tuiskun fanipohja käsittää tyttöjä iältään 9-12 vuotta kertoo jo aika paljon. Anttia puolustetaan tyyliin 'etpä itekään osaa laulaa' tai 'se kuka haukkuu on itse tyhmä'-tyyliin. Musiikillisestihan Tuisku ei todellakaan ole yhtään mitään (eipä ulkonäössäkään juuri kehumista ole), samaa rallatusta kuin muiltakin pojuilta voisi odottaa. Tuiskun olemus ja käytös antaa ymmärtää, että pään sisälle alkaa uhkaavaa vauhtia kertyä keltaista nestettä siihen malliin, ettei mahdollisesti tulevat levyt tule olemaan mitään niin spesiaalia että kannattaisi odottaa elämän kestävää urataivalta. Tottakai saa olla ylpeä saavutuksistaan, onkin eri asia miten sen antaa näkyä.
Jään mielelläni odottamaan kommentteja, perusteltuja kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu