Jeesus tulee

nähty jo Riihimäellä.
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Nyt näit väärin. Se ei ollut Jeesus vaan Päivi Räsänen.

Äänestä

Toivottavasti muistaisi ottaa uimahousut mukaan.

"Huono juttu Seura numero 2 8.1.2015 Hannu Teider

Maassa maan tavalla

Uimahallien erillaiset säännöt ja kirjava käytäntö ovat herättäneet keskustelua varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa musliminaiset käyttävät burkini-tyyppisiä asusteitaan myös uimapukuna.
Länsiväylä-lehden mukaan pikkupojalta evättiin Tapiolan uimahallissa Espoossa uimaan pääsy, kun hänellä oli shortsit jalassa. Samaan aikaan 7-vuotiasta pojanpoikaansa uimaan vienyt mies näki, kuinka altaassa polskutteli nainen pitkissä housuissa ja pitkähihaisessa hupullisessa hamosessa.
Mallia uimahalleille tarjoaisi Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton selkeä ohjeistus, jonka mukaan löysät burkini-uimapuvut eivät ole sallittuja."

Äänestä
  • Näyttäisi siltä, että eiäillä on omat erivapaudet Suomessa, vaikka muuta väitetään.
    Shortisit kuulemma tuovat likaa uima-altaaseen, näin olen jostain lukenut. Burkina-vaatetuksesta en tiedä, voihan sekin olla jo valmiiksi likainen ?

    Äänestä

Ryppyrasvaputki vaan mukaan tuleviin vaalikausiehostuksia varten. Laittaako sitten perseeseensä vai naamaan tulos ei juuri muutu !

Äänestä

HUH ! Se vois olla Räsäsen naamioitumistemppu kun kukaan ei tunne sitä kilon rasvapakeliitin alta vaikka jukistaa "KAIKKI KIELLETTÄVÄ"


Paitsi oma lääkäripraktiikka Riihimäellä ? mites verottaja ? Kiinnostaako ?

Äänestä

Jaa että burkina päälle, no ei säikyttäis immeisiä niin kovasti :)))))

Äänestä

jos Päivi tulee vit`tuu paljaana

Äänestä

ei jeesus voi tulla sillä ei ole kuin ristussantaalit varpaat jäätyy.

Äänestä

EHTOOLLIS VIINIT KAUPPAAN NIIN EHTOOLLISET LISÄÄNTYY.

Äänestä

kirvesmamutappaja kaivettiin täältä
https://www.google.com/#q=oulu tiilitie

kuinka moni teistä tulee pubiin kirves kainalossa
vai oliko se puntissa

Äänestä

jos hän on tulossa tänne pohjoisempaan niin lumikengät reppuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miss tropic Riihimäe kirjoitti:

nähty jo Riihimäellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu