Miksi?

Kun lukee palstaa, niin saa hyvin selvän kuvan siitä, että Suomessa kaikki on hyvin. Mutta miksi näin on?

Suomen kehitysapu on luokkaa toista mrd. Väitetään, että Soini haluaisi sen avun poistaa, mutta ei se ole näin. Kehitysapuun Soini antaisi yhteisistä varoista 250 milj. ja loput jäisi tämän palstankin kirjoittajien piikkiin. Ymmärrettävistä syistä tuskin paljonkaan jäisi "hyväntekeväisyydestä" kehitys apurahastoon. Kuitenkin tähän olisi vain arvokysymys.

Toisekseen, kirjoittajat eivät myönnä totuutta, autoverosta, joka kuitenkin oli vuonna -58 väliaikainen ratkaisu. Joka sittemmin jäi, kuten muutkin, normaaliksi vuotuisiksi veroiksi. Tämä autoveron tilalle siis tuo kehitysyhteistyö rahastosta jäävä summa. Huomioitavaa on, että gallup kyselyissä 67% kannatti autoveron poistoa. Tämän autokannan uudistamiseksi tehty ehdotus toisi Suomen autokantaan paljon hyvää ja niitä on jo lueteltukin. Mielestäni hyvä juttu. Puoluetukien pienentämistä ehdotti ps. puolue, sitäkään eivät tunnu kirjoittajat hyväksyvän.
Sitten tuo tärkein. Euroopan Unionin määräämät maksut, ovat sitä paitsi laittomat EU direktiivien mukaan, "Jokainen maa, vastaa omista veloistaan" Joten olisi helppo lopettaa tämä rahan syytäminen eri takuu ryhmille, kuten EEV ja vastaaville.

EU maksu on Suomen kannalta huono juttu. Suomi ei edes vaadi sen pienentämistä, vaan maksetaan mm:ssa Englannin saamien vähennysten osuutta.

Yrittäjyyttä myös sp kehittäisi niin, että, yritys olisi helpompi perustaa, siihen ei tarvita muuta kuin byrokratian vähentämistä. Myös konkkaan joutuneiden ihmisten pitäisi saada yrittää jos heillä siihen olisi edellytykset.

Sitten se vihonviimeinen, eli holtittoman maahanmuuton estäminen, sen varjolla, että meillä on tai tulee työvoimapula. Sitä on jauhettu jo -70 vuosikymmeneltä lähtien. Yksi syy työvoiman tarvetta estävä juttu on automaatio. Näin työvoiman vähyyttä ei kannata perustella.
Jos halutaan moniarvoisuutta, niin ei sitä tarvitse pakkokeinoin saada.

Näihin kysymyksiin harva kirjoittaja yhtyy. He siis haluavat kaiken olevan ennallaan, hyvä näin, emme ainakaan tee sitten vääriä ratkaisuja. Vaan jatkamme tätä velanottoa ja työttömyyttä.

Siten se ps. puolueen vuonna 2011 ratkaisu. Tuskin oli edes puhetta mistään 6 ministeripaikasta ja sillä ei siinä mielessä ole merkitystä, jos eväät viedään käsistä, niin kuin Katainen teki. Hän esti tehokkaasti ps. puolueen pääsyn hallitukseen, koska ehdot olivat sellaiset, että puolue olisi joutunut takin kääntäjäksi.

Nyt Soinin kriteerit ovat lähes samat, hallitukseen menon ehdoiksi. Hän siis ei ole muuttanut linjaansa. Kunnioitan puoluetta, joka ei myy itseään.

Muuten, tuo keskustan Sipilä ei vielä ole tuonut konkreettisia ehdotuksia juurikaan esille. Hänen ainoat kriteerit ovat maakunta - kotikunta ehdotus ja toiseksi yrittäjyyttä on mahdollistettava. Hyviä nekin, mutta vielä paljon puuttuu.
Jäädään odottamaan.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kannattaa osallistua ryhmäterapiaan, kyllä sinulle joku vastaa.

Miltä se ihan oikeesti tuntuu ?

Äänestä

Voi marttiluukasta kun pitää yrittää puolustaa vääriksi osoittautuneita ratkaisuja.

Persut siirtelevät budjetin summia puolelta toiselta niin kuin budjetin laatiminen olisi nollasummapeliä. Esimerkiksi kehitysavun toteuttamiseen osallistuu paljon suomalaisia ammattilaisia ja yrityksiä, joten avun vähentäminen vähentää suoraan myös Suomen vero- ja muita tuloja. Lisäksi kehitysavulla vaikutetaan - persujenkin toiveiden mukaisesti - turvapaikan hakemisen tarpeeseen.

Autoveron leikkaaminen hyödyttäisi eniten rikkaita kuten Soinia ja hänen hoviaan. Veron siirtäminen kokonaan auton käytön verotukseen siirtäisi verotusta edelleen persujen toiveiden mukaisesti tasaveron suuntaan eli köyhät ja rikkaat maksaisivat veron saman suuruisena. Kokoomuksen apupuolue pääsisi taas lähemmäs tavoitettaan.

Persujen mielestä hallitusneuvotteluja käydään niin, että lyödään pöytään oma ohjelma ja pyydetään muita allekirjoittamaan se. Kun niin ei tapahdu, lähdetään ovet paukkuen oppositioon mölisemään neljäksi vuodeksi. Mitähän demokratiasta tulisi, jos kaikki toimisivat lapsen asteelle jääneiden persujen tavoin? Mikäli oikeasti haluaa edistää omien tavoitteidensa toteutumista, asioista pitää neuvotella ja tehdä kompromisseja. Sitä mallia, johon persut pyrkivät, kutsutaan diktatuuriksi. Vaikka persut hyväksyvätkin sen oman puolueensa hallintomalliksi, sitä ei tulla koskaan soveltamaan Suomessa.

Jos persut haluaa jatkaa edelleen oppositiossa, se on kaikille helpotus, myös persuille itselleen. Kun politiikan tavoitteena on vain saada demokraattista järjestelmää käyttäen mahdollisimman paljon henkilökohtaista taloudellista etua, se on helpointa toteuttaa oppositiossa mölisten.

Äänestä

marttiluukas vastaa: Ensinnäkin, ulkomaan apu, se on hyvä, jos yrityksiltä liikenee varoja ulkomaan apuun, silloinhan on todistettu, että valtion 250milj, riittäisi ja siitä jäisi kotimaahan jo n. 8000milj., hyvä näin! Koska näiden verojen, kuten mainitsit, vuoksi Suomi menettää siinä suoraa rahaa, sen mrd. lisäksi. Hyvin anteliasta.

Tässäkin kohtaa siirretään veroja auton käyttäjille, eli jälleen spekulaatioita. Autovero jäsen käyttö on suomessa kallista, mutta itse uuden auton hankinta olisi, olisi helpompaa ja säästyneillä polttoainevaroilla myös siitä säästyisi sekä ilmasto ym. ym. Kaikkinensa pelkää säästöä ja turvallisuutta. 67% kansasta on tätä mieltä.

Toisaalta rikas ostaa, maksakoon sitten miten paljon tahansa. Vähemmän rikkaan on ostettava sitä, mihin varat riittävät.

Siten tuohon hyvin mielenkiintoiseen asiaan, eli mistä varat velan maksuun otetaan? Siihen kun ei ole löytynyt oikeastaan kuin peeässiltä vastaus, eli turhista menoista. Muut ilmeisesti lisäisivät veroja, sosiaalimenot alas, lisää halpatyövoimaa maahan ja yrityksiltä verot pois. Maksuaja nämä lisäisivät EU:n tahdosta. Jäsenmaksua maksetaan ilolla. jne.

Eli juuri kokoomus apupuolueineen, demarit, KD ja RKP. Eihän peeässät ole mikään kokoomuksen apupuolue, Viimeksikin vain kepu peeässien lisäksi jäi ulkopuolelle kokoomuksen sanelemasta hallitus koalitiosta. Kepun ymmärtää kun sen kannatus Marin myötä putosi.

Kun sinäkin bruutukseni kirjoittelet täyttä soopaa, niin miksi et anna omaa ehdotustasi, mistä ja miten paljon pitää säästää, jotta velanottomme tyrehtyisi. ei näillä hallituksen toimilla, eli heidän säästöillä saada kuin maahamme kurjuutta, Nyt on jo suuri osa kansastamme hädässä. En näitä lukuja liat koska olen niitä tarpeeksi tänne jo luetellut.Muilla puolueilla kun ei ole muuta säästö ohjelmaa kuin ottaa köyhiltä lisää, mutta kun heilläkään ei sitä Kreikan mallista ottamista enää riitä.

Toisaalta pitää muistaa se, että en ole sen enempää persujen kuin muidenkaan kannalla , jos heillä ei ole ohjelmaa, joka vastaa minunkin käsityksiäni joten olen oman itseni herra tässä kysymyksessä.

Turha on valittaa peeässien ohjelmasta, heillä ainakin on tahto, mikä puuttuu niin monelta muulta. Tähän asti kepukaan ei ole tuonut omaa selkeää linjaa esille.monelta muulta puolueilta. Heillä ainoaksi jää tuo soteratkaisu, jota moni on jo kerinyt moittimaan, että se ei tuo muuta kuin menoja.

Täällä palstalla kun väki arvostelee, niin samalla kun heiltä puuttuu vastaehdotuksia. Joten ei tässä kaikki ole ihan kohdallaan. Jostain on säästettävä tuo10mrd. vuodessa, mutta ei köyhiltä piruparoilta, heillä kun ei enää ole mistä ottaa.

Äänestä
  • Alkeelliseenkin talousosaamiseen kuuluu ymmärtää, että julkisen talouden supistaminen keskellä lamaa vain pahentaa katastrofia. Työpaikkojen siirtyminen pois Suomesta, tuottavuuden nousun aiheuttama työn väheneminen (tietotekniikka, automatiikka, logistiikan muutokset jne.), uusien työpaikkojen vähäinen määrä ja pienessä määrin työn ja työntekijöiden kohtaamisongelmat yhdessä verotuksen rakennemuutoksen kanssa ovat velanoton kasvun taustalla.

    Marttiluukakset kuvittelevat että budjetin sisäisillä muutoksilla saataisiin talous kuntoon. Ei saada. Verotuksen muutoksilla voidaan marttiluukasten mallin mukaan toteutettuna entisestään pahentaa työttömyyttä ja vähentää verotuloja.

    Persut kuvittelevat myös muuttavansa Suomen jäsenyyden ehdot EU:ssa eroamatta unionista. "EU-kritiikki" on tarkoitettu vaimentamaan todelliset muutosvoimat, jotta kokoomuksen johdolla harjoitettu politiikka voisi jatkua. Vaikka mölisisi kuinka kovaa, Suomi ei euron ja EU:n jäsenenä pysty asemaansa ja jäsenyyden ehtojansa muuttamaan.

    Persut eivät oikeasti ole mikään muutosvoima, ei sinne päinkään. Ääniä kerätään näennäisesti uskonnollisella fundamentalismilla, vähemmistöjä jahtaamalla, harrastamalla populistisia heittoja tyyliin "autovero on poistettava", tekemällä rasismista sallittua käärimällä se uuteen pakettiin ja jopa valehtelemalla suoraan äänestäjille. Kun toiminnan päätarkoituksena on kerätä tälle poikakerholle yhteiskunnan rahaa ja taloudellista hyötyä, kyse on suuren luokan huijauksesta ja demokratialle vahingollisesta toiminnasta.

    Onneksi persujen peli alkaa olla pelattu ja bluffi on paljastumassa hitaimmillekin - eikä yhtään liian myöhään.

    Äänestä

  • Persubluffia kirjoitti:

    Alkeelliseenkin talousosaamiseen kuuluu ymmärtää, että julkisen talouden supistaminen keskellä lamaa vain pahentaa katastrofia. Työpaikkojen siirtyminen pois Suomesta, tuottavuuden nousun aiheuttama työn väheneminen (tietotekniikka, automatiikka, logistiikan muutokset jne.), uusien työpaikkojen vähäinen määrä ja pienessä määrin työn ja työntekijöiden kohtaamisongelmat yhdessä verotuksen rakennemuutoksen kanssa ovat velanoton kasvun taustalla.

    Koitappa nyt unohtaa perussuomalaiset ja tuo marttiluukas. Etsi tietoa vaikka Borg/Vartiainen työryhmän ehdotuksista, talousasiantuntijoiden ehdotuksia sekä muidenkin puolueiden esityksiä. Kaikista löytyy mainintoja liian korkeista työvoimakustannuksista, liian kovasta verotuksesta, osa mainitsee viron kaltaisen verotusmallin yrityksille ym. ym.
    Suurin osa näistä eivät ole aktiivisesti eduskuntapolitiikassa ja osa ei ole edes suomalaisia vaan tutkivat asiaa ulkopuolisin silmin.

    Eurokriittisiä voimia on nousuut ympäri eurooppaa ja niillä voi olla muutosvoimaa. perussuomalaisten ECR ryhmäkin sisältää paljon kritiikkiä ja arvostelua EU:ta kohtaan. Perussuomalaiset eivät tällä hetkellä aja eroa kummastakaan EU:sta tai eurosta mutta kehoittavat siihen valmistelemaan ja pitävät sitä yhtenä mahdollisuutena.

    Puolueen eurovaaliohjelmassa oli selvä kirjaus siitä jos tukipakettipolitiikka jatkuu on ero eurosta ajankohtainen. Samoin jo liittovaltiokehitys ja keskitetyn budjettivallan kehittyminen jatkuu on puolueen vaihtoehto selvä, ero EU:sta. Sitä ennen sitä unionia kannattaa yrittää muuttaa tai ainakin kansallisesti seuloa puolet hölynpölydirektiiveistä pois!

    "rasismi kääritään uuteen muotoon" ja "populistiset heitot". Keskustelu maahanmuuton tai kehitysavun kustannuksista ei ole rasismia. Haluan tietää mitä maksaa ja mitä kannattaa maksaa. Monikulttuurisuus leviäää ilman verovaroja. Ihmiset liikkuu ympäri maailmaa ja ihmisiä tulee myös suomeen. Ei siinä ole merkitystä maksetaanko verovaroilla maahanmuuttoa.

    EU kannatajat puhuvat euroopan unionin hyödyistä ja autoverotukseen se on puuttunut jo joitakin kertoja suomessa. Jos ehdotetaan autoveron pudottamista yleiseurooppalaiselle tasolle niin ei käy. Koska se on persujen ehdotus. Jos sitä olisi ehdottanut joku muu puolue niin olisit hurrannut että" siinäpä fiksu ehdotus johon persut eivät ikinä pystyisi". Tällaista tämä on kun suvaitsevaisia ihmisiä on sokaissut ihmisviha ja halveksunta. mutta sehän on sallittua teille "paremmille ihmisille"

    Äänestä

  • Persubluffia kirjoitti:

    Alkeelliseenkin talousosaamiseen kuuluu ymmärtää, että julkisen talouden supistaminen keskellä lamaa vain pahentaa katastrofia. Työpaikkojen siirtyminen pois Suomesta, tuottavuuden nousun aiheuttama työn väheneminen (tietotekniikka, automatiikka, logistiikan muutokset jne.), uusien työpaikkojen vähäinen määrä ja pienessä määrin työn ja työntekijöiden kohtaamisongelmat yhdessä verotuksen rakennemuutoksen kanssa ovat velanoton kasvun taustalla.

    Marttiluukakset kuvittelevat että budjetin sisäisillä muutoksilla saataisiin talous kuntoon. Ei saada. Verotuksen muutoksilla voidaan marttiluukasten mallin mukaan toteutettuna entisestään pahentaa työttömyyttä ja vähentää verotuloja.

    Persut kuvittelevat myös muuttavansa Suomen jäsenyyden ehdot EU:ssa eroamatta unionista. "EU-kritiikki" on tarkoitettu vaimentamaan todelliset muutosvoimat, jotta kokoomuksen johdolla harjoitettu politiikka voisi jatkua. Vaikka mölisisi kuinka kovaa, Suomi ei euron ja EU:n jäsenenä pysty asemaansa ja jäsenyyden ehtojansa muuttamaan.

    Persut eivät oikeasti ole mikään muutosvoima, ei sinne päinkään. Ääniä kerätään näennäisesti uskonnollisella fundamentalismilla, vähemmistöjä jahtaamalla, harrastamalla populistisia heittoja tyyliin "autovero on poistettava", tekemällä rasismista sallittua käärimällä se uuteen pakettiin ja jopa valehtelemalla suoraan äänestäjille. Kun toiminnan päätarkoituksena on kerätä tälle poikakerholle yhteiskunnan rahaa ja taloudellista hyötyä, kyse on suuren luokan huijauksesta ja demokratialle vahingollisesta toiminnasta.

    Onneksi persujen peli alkaa olla pelattu ja bluffi on paljastumassa hitaimmillekin - eikä yhtään liian myöhään.

    Ei välttämättä "persubluffia"!

    Joulun Iltalehti ja siitä "Paraneeko kyyti vaihtamalla?" "Suomalaiset haluavat vaihtaa teräsmiehen maalaismiljonääriin. Miehissä on eroa, mutta linjoissa paljon samaa."

    Otteita kirjoituksesta. Siis minkälaisesta politiikasta on kysymys.

    Ensin Sipilä, Hän ottaisi ajamalleen kasvurahastolle varat myymällä valtion omaisuutta, ja toiseksi eläkerahastoista. Valtionomaisuuden arvo tällä hetkellä on niin pieni, että se ei kannata. Toisekseen eläkerahastoista ottaminen olisi sama kuin nyt on Euroopan tilanne, eli kasvurahaston käyttö, ilman tulosta johtaisi eläkeläisten maksumieheksi joutuminen. Kuten on nyt käynyt EU:ssa, jossa maksamme näitä "lunnaita"!
    Myös Sipilän tuo 200 000 työpaikan luominen on mitä suurinta populismia, eli tavoittamaton tavoite. Sillä ei ole edellytyksiä.

    Mitä sitten Stubb? Stubb pyrkii yksityistämään loputkin valtion yritykset. Hän jättäisi yrittämisen yksityiselle sektorille. Samoin lisäisi työvoiman tarjontaa? eli, meillähän sitäkin on mistä tarjota. Kuitenkin Stubbin tarkoitus on juuri tuo halpatyövoiman saaminen Suomeen, joka on jo osittain onnistunutkin. Tässä kohdin Stubb ei ajattele tosiasioita, Nytkin meillä on tilanne se, että nykypalkoilla ei esim. Helsingissä pärjää.

    Molemmat ovat sitä mieltä,, että Suomen velkaantuminen on lopetettava. Molemmat haluavat jatkaa rakenneuudistuksia ja purkaa normeja.

    Ulkopolitiikastakin on juttua, mutta se on Stubbin kohdalla sitä samaa toistoa.

    Kuitenkin tuo rakenneuudistus tarkoittaa sitä, että nykypäivän sosiali- ja terveydenhuolto on näin laajamittaisesti lopetettava, ja keinona on tuleva sote vakuutus ihmiselle, mallia ala´ Amerikka. Normeja tosiaankin pitää purkaa, mutta tuoko se sitten mitään, olisi hyvä tietää.

    Joten summa summarum, on aivan sama kumpi johtaja astuu pääministeriksi, sama sävel ja sointu kummallakin.

    Äänestä

Yleisesti ottaen kehitysapu pitää lopettaa ja pyynnöt suunnata
imperialistivaltioihin eli Lontoo, Pariisi, Bryssel, Lissabon ... avustuskassoihin

sen sijaan että Portugaliin maksetaan Vahansen törppöhallinnon ajoista
lähtien lapsilisiä meidän kukkarosta

Nyt jotkut halos-demarit ovat seonneet hysteriassaan
vaatimaan suomalaisten poispotkimista maasta

Halos-demarien ansaintakeino on verotus, mulle - sulle -demarien
mielipuuhaa

http://jarileino2011.puheenvuoro.uusisuomi.fi/183023-sdp-haluaa-riistaa-kansalaisuuden-laillista-verosuunnittelua-harjoittavilta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

marttiluukas kirjoitti:

Kun lukee palstaa, niin saa hyvin selvän kuvan siitä, että Suomessa kaikki on hyvin. Mutta miksi näin on?

Suomen kehitysapu on luokkaa toista mrd. Väitetään, että Soini haluaisi sen avun poistaa, mutta ei se ole näin. Kehitysapuun Soini antaisi yhteisistä varoista 250 milj. ja loput jäisi tämän palstankin kirjoittajien piikkiin. Ymmärrettävistä syistä tuskin paljonkaan jäisi "hyväntekeväisyydestä" kehitys apurahastoon. Kuitenkin tähän olisi vain arvokysymys.

Toisekseen, kirjoittajat eivät myönnä totuutta, autoverosta, joka kuitenkin oli vuonna -58 väliaikainen ratkaisu. Joka sittemmin jäi, kuten muutkin, normaaliksi vuotuisiksi veroiksi. Tämä autoveron tilalle siis tuo kehitysyhteistyö rahastosta jäävä summa. Huomioitavaa on, että gallup kyselyissä 67% kannatti autoveron poistoa. Tämän autokannan uudistamiseksi tehty ehdotus toisi Suomen autokantaan paljon hyvää ja niitä on jo lueteltukin. Mielestäni hyvä juttu. Puoluetukien pienentämistä ehdotti ps. puolue, sitäkään eivät tunnu kirjoittajat hyväksyvän.
Sitten tuo tärkein. Euroopan Unionin määräämät maksut, ovat sitä paitsi laittomat EU direktiivien mukaan, "Jokainen maa, vastaa omista veloistaan" Joten olisi helppo lopettaa tämä rahan syytäminen eri takuu ryhmille, kuten EEV ja vastaaville.

EU maksu on Suomen kannalta huono juttu. Suomi ei edes vaadi sen pienentämistä, vaan maksetaan mm:ssa Englannin saamien vähennysten osuutta.

Yrittäjyyttä myös sp kehittäisi niin, että, yritys olisi helpompi perustaa, siihen ei tarvita muuta kuin byrokratian vähentämistä. Myös konkkaan joutuneiden ihmisten pitäisi saada yrittää jos heillä siihen olisi edellytykset.

Sitten se vihonviimeinen, eli holtittoman maahanmuuton estäminen, sen varjolla, että meillä on tai tulee työvoimapula. Sitä on jauhettu jo -70 vuosikymmeneltä lähtien. Yksi syy työvoiman tarvetta estävä juttu on automaatio. Näin työvoiman vähyyttä ei kannata perustella.
Jos halutaan moniarvoisuutta, niin ei sitä tarvitse pakkokeinoin saada.

Näihin kysymyksiin harva kirjoittaja yhtyy. He siis haluavat kaiken olevan ennallaan, hyvä näin, emme ainakaan tee sitten vääriä ratkaisuja. Vaan jatkamme tätä velanottoa ja työttömyyttä.

Siten se ps. puolueen vuonna 2011 ratkaisu. Tuskin oli edes puhetta mistään 6 ministeripaikasta ja sillä ei siinä mielessä ole merkitystä, jos eväät viedään käsistä, niin kuin Katainen teki. Hän esti tehokkaasti ps. puolueen pääsyn hallitukseen, koska ehdot olivat sellaiset, että puolue olisi joutunut takin kääntäjäksi.

Nyt Soinin kriteerit ovat lähes samat, hallitukseen menon ehdoiksi. Hän siis ei ole muuttanut linjaansa. Kunnioitan puoluetta, joka ei myy itseään.

Muuten, tuo keskustan Sipilä ei vielä ole tuonut konkreettisia ehdotuksia juurikaan esille. Hänen ainoat kriteerit ovat maakunta - kotikunta ehdotus ja toiseksi yrittäjyyttä on mahdollistettava. Hyviä nekin, mutta vielä paljon puuttuu.
Jäädään odottamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu