Uusi mies(ihastus) + seurustelukumppani

Minulla on paha pattitilanne, johon olen itseni ajanut. Ollaan nykyisen miesystäväni kanssa oltu pian yhdessä kuusi vuotta, nyt olen tavannut aivan ihanan toisen miehen, kummatkaan eivät tiedä siis toisistaan, jokin päätös asialle on nyt tehtävä, tunne on todella ahdistava enkä tiedä miten asian ratkaisen. Jommalle kummalle on sanottava heipat ja vielä mahdollisimman hienovaraisesti mikäli se on mahdollista edes? Olen tuossa pitkässä parisuhteessa joutunut olemaan todella paljon yksin miehen työn vuoksi ja joudun jatkossakin mikäli hänen kanssaan jatkan. En tiedä, olen umpikujassa täysin ja omaa syytäni kaikki. Auttakaa kuinka asian ratkaisen, onko kenelläkään ollut samanlaista tilannetta?
7143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pidä uusikin ja kerro totuus hänelle, mutta et omalle ja treffaa vain kuin sinulle sopii.

Äänestä

Kyllä sinun jonkinlainen päätös on tehtävä, et voi pitää kumpaakin. Se rikkoo sekä sinua, että kumpaakin miestä. Mitkä ovat nykysuhteesi ongelmat, onko todellisia tunteita? Entä kuinka voimakkaat tunteesi ovat uuteen tuttavaasi, entä hänen tunteesi sinuun? Näitä sinun kannattaisi miettiä ja tietysti montaa muutakin asiaa tilanteestasi riippuen. Luota järkeesi, mutta sydäntäkin kannattaa kuunnella. Ja anna aikaa päätökselle, jos et tiedä mitä haluat.

Äänestä
  • Olen jo jonkin aikaa potenut pahaa oloa tässä pidemmässä suhteessa joten en tiedä voinko enää siitä nauttia tulevaisuudessakaan, miesystävälleni olen maininnut muttei hän oikein asiaan pysty/halua vaikuttaakaan. Tästä johtuen (vaikka ei oikeuta) olen hakenut läheisyyttä muualta ja nyt olen sitä löytänyt ihanalta mieheltä. Ongelma on vain siinä haluanko pysyä ns.tutussa ja turvallisessa vai haluanko läheisyyttä ja huomioimista enemmän. Joka tapauksessa en haluaisi loukata ketään vaikka pakostikin joku siinä loukkaantuu :(

    Äänestä

  • satakunta859 kirjoitti:

    Olen jo jonkin aikaa potenut pahaa oloa tässä pidemmässä suhteessa joten en tiedä voinko enää siitä nauttia tulevaisuudessakaan, miesystävälleni olen maininnut muttei hän oikein asiaan pysty/halua vaikuttaakaan. Tästä johtuen (vaikka ei oikeuta) olen hakenut läheisyyttä muualta ja nyt olen sitä löytänyt ihanalta mieheltä. Ongelma on vain siinä haluanko pysyä ns.tutussa ja turvallisessa vai haluanko läheisyyttä ja huomioimista enemmän. Joka tapauksessa en haluaisi loukata ketään vaikka pakostikin joku siinä loukkaantuu :(

    Eikö asia ole sitten ihan selvä, jos olet potenut pahaa oloa tuossa pitkässä suhteessa jo jonkin aikaa ja olet sen tähden lähtenyt etsimään jotain uutta tilalle. Se on niin, että hyvästä suhteesta ei halua luopua, eikä sellaista ihmistä pettää, jota rakastaa. Ilmiselvää on, että ette ole tarpeeksi keskustellut asioista kumppanisi kanssa ja yrität vaan ratkaista yksin asiaa, joka on teidän yhteinen ja yhdessä ratkaistava.

    Jokatapauksessa olet jo loukannut kumpaakin olemalla epärehellinen molempia kohtaan. Minua kiukuttaa, että pidetään vanhaa varalla niin kauan kunnes uuden kanssa tulee selvyys, onko uusi parempi vaihtoehto kuin vanha. Se on joku nykyajan muoti-ilmiö ja trendi.

    Sinun pitää puhua kumppanisi kanssa mikä mättää suhteessa, mihin et ole tyytyväinen ja mitä teet, jos asiat eivät muutu.

    Jos rakastat, niin jäät, mutta jos et tunne enää rakkautta, etkä mitään muuta kuin pelkäät jättää tutun turvallisen suhteen, niin mitä järkeä on jäädä suhteeseen, joka ei anna sitä mitä kaipaat. Jos saat tältä toiselta sen kaiken mitä haluat, rakastat häntä enemmän kuin kumppaniasi, niin ei siinä silloin mitään vaikeutta pitäisi olla ratkaista asia.

    Mutta, ota myöskin huomioon, että voit menettää hyvän ihmisen ja löytää itsesi narsistipelimies auervaaran sylistä, joka on epärehellinen, jota et tarpeeksi hyvin tunne ja joka kyllästyy sinuun hetken päästä ja jolla voi olla muitakin naisia samaan aikaan. Silloin voit menettää molemmat.

    Kaikki nimittäin ei aina ole sitä miltä näyttää.

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    Olet lottamari oikeassa siinä, että nykyisin monet etsivät aina parempaa eivätkä osaa selvittää suhteen ongelmia. Aina näin ei kuitenkaan ole, vaan voihan toinen todellakin löytää sen suuren rakkauden, mutta tämä voi todellakin olla täysin yksipuolinen tunne ja vastassa voi todellakin olla tuollainen hetken hupia hakeva ihminen. Eli kyllä tuollainen kannattaa selvittää ensin, ei siinä kyse ole mistään ihmisten kilpailuttamisesta.
    Niin ei rakastuminen katso aikaa ja paikkaa, mutta se mitä siitä seuraa riippuu täysin ihmisistä jotka sen kokee ja tietysti vanhasta suhteesta. Enpä usko, että monikaan toimivaa ja auvoista suhdetta jättää.

    Äänestä

Täytyy vielä sanoa, että kun ensimmäisiä kertoja jokunen aika sitten, noin vuosi sitten? tänne palstalle kirjoitin niin lottamarin vastaus jäi mieleen, oli hyvin avaava, oivaltava ja antoi ajattelemisen aihetta. Kiitos siitä. Tosin sen jälkeen osa kirjoituksistan on ollut hyvinkin tökeröitä.

Äänestä
  • Minun nimimerkkiäni on joku toinen käyttänyt pilakirjoituksiin, kyseessä ei välttämättä ole ollut minä vaan joku pelle minun nikilläni. Olen pahoillani, jos tuo häirikkö on sinun mielesi pahoittanut. Minä kirjoitan aina vain asiaa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

satakunta859 kirjoitti:

Minulla on paha pattitilanne, johon olen itseni ajanut. Ollaan nykyisen miesystäväni kanssa oltu pian yhdessä kuusi vuotta, nyt olen tavannut aivan ihanan toisen miehen, kummatkaan eivät tiedä siis toisistaan, jokin päätös asialle on nyt tehtävä, tunne on todella ahdistava enkä tiedä miten asian ratkaisen. Jommalle kummalle on sanottava heipat ja vielä mahdollisimman hienovaraisesti mikäli se on mahdollista edes? Olen tuossa pitkässä parisuhteessa joutunut olemaan todella paljon yksin miehen työn vuoksi ja joudun jatkossakin mikäli hänen kanssaan jatkan. En tiedä, olen umpikujassa täysin ja omaa syytäni kaikki. Auttakaa kuinka asian ratkaisen, onko kenelläkään ollut samanlaista tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu