Kuinka yleistä on uhrin itsensäsyyllistäminen? Olen kokenut helvetin rakastumalla narsistiin. Pari vuotta meni hukkaan, oli pilata monta ihmissuhdetta, sisäsesti rikkoi minussa jotain pysyvästi, jotain viatonta, jota ei enääsaa takaisin (usko jokaisen hyvyyteen). Olen syyllistänyt itseäni, miksi annoin kaiken tapahtua, miksen aiemmin huomannut ennusmerkkejä, miksi totuuden hyväksyminen kesti niin kauan ja miksi juuri minä, mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän?
Uhrin itsensäsyyllistäminen
Vihdoin herännyt
23247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tyypillistä, Minulla oli myös itsesyytöksiä että kaikki oli minun syytäni, koska en huomannut narsistia enkä sitä mitä hän kokoajan teki, Muusta ei syytä kannata ottaa, Se on hyvä ettei ole enää lapsenuskoinen joka luottaa ja uskoo kaikkien hyvyyteen, Hyvyyttä ei ole kaikkialla ja se on arvokas taito jos pahuuden osaa jo ennalta aavistaa. Toisaalta narsisti avasi silmät näkemään maailman todellisessa valossa,,,
Siitä todellisuudesta missä on joutunut elämään
ja nk. terapoinnin törmäyskurssit - siinäkin asiaa kerrakseen
Maailmassa, jossa aina ollut hallitsevana sosiaalinen epätasa-arvo, äärimmäinen
epävakaus ja silkka terrorismi, juoppous ja huumaavat aineet, ryöstely, rahankiristys ja uskonnoilla kiristys myös.
Kädet jatkuvasti työtä täynnä, velkaorjuutta ja ei ainuttakaan lomaa vuosikymmeniin, makselet vaan kaikenmaailman menoja, koet raakaa raakempaa fyysistä ja henkistä väkivaltaa, on omat lapse elää omaa aikalaisuuttaan omalla tavallaan ja mummuna hoitelet lapsenlapsia kun kunnalta ei hoitajaa vuorotyöongelmien vuoksi löydy. Kulttuurien yhteentörmäystä, kieliongelmia, toteaa vain että samoista asioista emme puhu
- purat muutamia pommeja, onneksi pulustusvoimista löytyi sentään ihminen,
joka pystyi kättelyssä antamaan selkeät toimintaohjeet puhelimitse. Kiitos vielä
kerran ja parempaa uutta vuotta sinnekin muuten.
Lasten ulkoleikeissä on ihmeellinen rautamötikkä, aina kun sotaa leikittiin, se
oli mukana leikeissä, koska vanhemman lapsen mielestä se oli oikean pommin näköinen ja jos joskus sitä heittäessä paukahtaa, on isompi jytky kuin uudenvuoden paukut. Myöhemmin joku aikuinen tutki mötikkää tarkemmin ja
totesi kranaatinheittimen räjähtämättömäksi ammukseksi.
Rouva hyvä, se teidän skitsofrenianne vaan oireilee - eiköhän monojenoikaisunappien lisäys taas ongelmaane vähän helpottais, nuo kaikki
kertomanne, harhojahan ne kaikki ovat, ottaakaa vain lääkkeenne kiltisti, älkääkä itsesäälissänne kieriskelkö.
Uskon että maailma on tosi kova ja armoton ja uskoni perustuu omiin kokemuksiin. Kotimaisissakin konflikteissa olis ihan tarpeeksi sietämistä,
politiikankin törmäyskurssit on tosi vakavia edelleen - meneehän niissä ihmishenkiäkin. Kuin julkkistenkin elämässä - raadollisuutta syvää ja vereslihalla oloa. Avioliitto vasemmistolaisen työläistytön ja äärioikeistoperheen erilaisia arvoja edustavan pojan kanssa oli kolmikymmenvuotinen sota - josta jotain opimme eron myötä myös paljon.
Kasvoimmeko aikuisiksi? Yhtä köyhiä kuin ennenkin, elämää varjostaa jo
sairaus ja invaliditeetti, väsymys riivaa?
uskon huomiseen, uuteen nousevaan päivään ja kaikelle menneelle hyvästit.
Ei enää olla villihevosia, jotka laumana pilvien läpi laukkaavat. Pudotus korkealta oli kova ja ontuen meno opettaa jatkossakin etenemään hitaammin.
No narsisti ainakin syyllistää uhriaan kaikesta. Kaikki hänen toimensa johtuvat siitä millainen SINÄ olet.
Joo tuttua että syyllistää itseään ettei ymmärtänyt tilannetta aiemmin. Hukkaan heitetty aika. Toisaalta pidän kokemusta myös arvokkaana. Empaitani vaikeuksissa olevia kohtaan on kasvanut. Osaan lukea paremmin sosiaalisia tilanteita kuin ennen. Pahinta on oikeastaan ollut kun joku joille olen asiasta kertonut on kääntänyt asian vastaan ja oikein puukkoa haavassa pyöritellyt vaikka ei koskaan ole tavannut kyseistä narsistia. Rupesin pikkasen näkemään tässä henkilössäkin narsistisia piirteitä. Se on vähän surullista tavallaan.
En ole koskaan syyllistänyt itseäni, mutta tilanne onkin se, että olen narsistisen sisarukseni "uhri" - en siis ole itse juurikaan pystynyt valitsemaan, olenko ko. henkilön kanssa tekemisissä vai en (paitsi tietysti nyt myöhemmin, kun totuus on paljastunut).
Kaikennäköistä paskanjauhantaa ja manipulointia ym. on kuitenkin ehtinyt kestää ainakin 15 vuotta (todennäköisesti pidempäänkin, mutta tuon ajan takaa löytyy ensimmäiset jutut, joista hän on jäänyt nyt jälkeenpäin kiinni).
Ikävää tässä tietysti on, että nyt, kun olen parin vuoden ajan ottanut häneen etäisyyttä, niin hän mustamaalaa omille vanhemmillemme, muille sisaruksille ym. minua ja perhettäni (no, tätä on tapahtunut jo pidempäänkin, mutta tilanne vaan pahenee). Tuntuvat jopa vielä uskovan. Mietintämyssy on päässä, että miten tämän tilanteen selvitän.
Mua ei toisaalta häiritse, vaikka joutuisin pistämään välit totaalisesti poikki kaikkiin, jos on pakko (itselläni on hyvä yli 20v parisuhde yksi lähisukulainen tukena), mutta huolestuttaa hiukan, mitä ja mihin tämä henkilö alkaa seuraavaksi elämästämme valittaa, jos ei sukulaisten manipulointi auta? Lastensuojeluviranomaisille (onneksi lapsi on kohta täysi-ikäinen)?
jospa et käyttäisi mun nimimerkkiäni. keksi oma :P
Tätä uhrin syyllistämistä tapahtuu sekä yksittäisten henkilöiden että joukkojen suorittaman vainoamisen kohdalla:
"Psykopaatti usein harjoittaa ns. kaasuvalottamista (gaslighting), jossa kohdetta hämmennetään manipuloimalla hänen todellisuuskäsitystään, jotta hän alkaisi uskoa olevansa sekoamassa. Sitten tämä ”identifioitu potilas” menee tai joutuu psykiatriseen hoitoon, vaikka ainoa, joka oikeasti on sairas, on se psykopaatti. Tämä kuvio toistuu niin usein, että se on todellinen epidemia yhteiskunnassa.
Joukkovainoaminen on tätä samaa kaasuvalottamista, jossa yksittäisen psykopaatin sijaan sitä harjoittaa suuri joukko ihmisiä ja organisaatiot, joita johtavat psykopaatit. Päivittäisen katutason vainoamisen suorittajat tuskin yleensä ovat varsinaisia psykopaatteja, vaan pikemminkin vain heikkotahtoisia mahdollistajia, joita psykopaatit tarvitsevat sadististen valtaleikkiensä toteuttamiseen suuremmassa mittakaavassa ja yhteiskunnan tasolla. Moni heistä on varmasti vielä oikeasti niin yksinkertainen, että uskoo, ainakin aluksi, ne tekosyyt, joilla vainoamista organisoivat heille sitä perustelevat.
Psykopaattien peleihin liittyy aina kaiken projisoiminen kohteeseen, ja tämä sama tapahtuu joukkovainoamisen kohdalla. Reflektioon kykenemättömät vainoajat projisoivat omat vikansa ja mielensisältönsä kohteeseen. He sanovat, että kohde on ”pervo”, vaikka itse harrastavat ihmisen tarkkailemista 24/7 hänen jokaista vessassa käyntiään myöten, mikä on äärimmäisen perverssiä toimintaa. He sanovat, että kohde on ”uhka yhteiskunnalle”, vaikka itse juuri parhaillaan aktiivisesti tuhoavat yhteiskuntaa toiminnallaan. He sanovat, että kohde on ”työtön pummi”, vaikka usein itse ovat työttömiä, joiden ainoa ”työ” on toisen ihmisen vainoaminen. Vainoajien kannattaisikin olla sen sijaan kiitollisia kohteelle, koska hän välillisesti työllistää heidät. Sitten he sanovat, että kohde on ”mielisairas”, vaikka itse harjoittavat tätä täysin mielipuolista toimintaa.
http://indietarget.blogspot.fi/2014/10/ajatuksia-yhteisovainoajista.html
^^ sorry, en tiennyt että nimimerkki on varattu, kun kerran viestin lähetys sillä onnistui! :)
Varmaan yleistä...minunkin kohdalla kävi niin. Asuin toisen vanhempani (toinen oli silloin jo kuollut) kanssa monta vuotta. En tullut lainkaan hänen kanssaan toimeen. Tunsin siitä itseni kovasti syylliseksi, eihän vanhempaani kohtaan saisi tuntea sellaista kuin tunsin. Tunsin vihaa, inhoa, raivoa. Olin vielä aika nuori silloin. Hankkiuduin itse omatoimisesti terapiaan tämän asian takia. Kävin terapiaa jonkin aikaa, kerroin kaikki mitä kyseisen vanhempani kanssa oli tapahtunut ja minulle lopulta sanottiin siellä että minä olen terve...että on aivan normaalia tuntea sellaisia tunteita myös omia vanhempiaan kohtaan. Se mitä tuntee, riippuu vanhemmista, minulle oli vaan iskostettu että kunnioita aina vanhempiasi ja kun vanhempi alkoi käyttäytyä mitätöivästi, halveksuen ja minun arvoani polkien, tunsin "kiellettyjä" tunteita sen sijaan että olisin kunnioittanut häntä. Tämä ristiriita aiheutti todella pahan ja syyllisen olon. Onneksi menin terapiaan ja psykologille jotka avasivat silmäni. Myöhemmin tajusin että tässä vanhemmassani oli varmasti kyseessä voimakas narsismi.
No mutta, kuka muu muka olisi vastuussa sinun teoistasi ja elämästäsi jos et sinä itse???
usein siinä vaan käy niin, että perheen NARSISTI on vastuussa muiden teoista ja elämästä, omien tekojensa vuoksi. Vaikea yrittää toimia sellaisia "voimia" vastaan, joiden olemassaolo on kenties vielä oman käsityskyvyn ulottumattomissa.
Kukaan ei ole vastuussa muusta kuin itsestään ja omista teoistaan. Sehän nyt PITÄISI olla ihan selvä asia meille kaikille. Eikä narsisti tai uhrina itseään pitävä tee siitä MITÄÄN poikkeusta.
hiihhih, narsisti ei ainakaan ota koskaan vastuuta omista teoistaan, vaan vierittää AINA, IHAN AINA! syyn jonkun muun "niskoille". Tiedoksi vaan, jos ei sulla oo omia kokemuksia.
Eli ajattelet, että narsistin uhritkin ovat narsisteja? Ei ihan mahdoton asia, sillä käsittääkseni sellaisesta on vähän tutkimustakin tehty.
Niin, marqetalle ei ole tullut mieleen, että terve ihminen katsoo aina itseään ja omia tekojaan eli mikä minussa ja käyttäytymisessäni sinua kohtaan aiheutti tuon kaltaisen muutoksen, että käytös muuttui sikamaiseksi. Ja edelleen tätä sikamaisuutta nyt sitten naisena analysoinnit tehtyäni, olen antanut ihanalle rakkaalleni, joka sikamaiseksi muuttui, leiman narsisti. Käry vain nahkasta sihisee leimauksen jälkeen, joten pökerryttää se ja periksi en anna, että olisin virhearvion tehnyt. Näinkö se sitten menee?
Olemme sukupolvien ketjussa ja osa käyttäymisreaktioista tulee sieltä syvältä. Miten esiäitimme reagoi vastaavassa tilanteessa, niin samalla tavalla se alkukantainen reaktio saattaa muistuttaa itsestään vielä nykypäivässäkin. Tätä tarkastelua helpottaa suunnattomasti se, kun tulee ikää ja kypsyyttä lisää, kuin myös se, että tuntee sukujuurensa. Kun historia toistaa itseään maailmantapahtumissakin, niin se voi toistaa itseään myös ns. sukurasitteenakin.
Jos on tietoa ja ymmärtämystä, voi tuota suuntaa yrittää kääntää omassa yksityisessä elämässään. Ainoa ikävä puoli tässä on, että pitää elää aika vanhaksi ennen kuin tuon tajuaa, jonka jälkeen on vain yritettävä kääntää laivaa uuteen kurssiin pikkuhiljaa. On tehtävä töitä itsensä kanssa syyllistämättä vanhempiaan, sisariaan, sukulaisiaan, puolisoaan ja ties ketä muuta. Kaikki lähtee itsestä ja itsensä kasvusta, voi pettyä siihenkin, että on jo itse aiheuttanut omille lapsilleen ns. reaktiovaurioita, jotka pulpahtavat pintaan kriisien yhteydessä. Tuota edellistä on kai vaikeinta itselleen myöntää, mutta myöntämisen jälkeen voi paljon paremmin auttaa myös heitä ihmiseksi kasvamisen matkalla.
Joskus voi käydä niinkin, että se yksi kokemus oletetusta narsistista, oli vain kokemus jostakin muusta persoonallisuushäiriöstä tms. Tässä tulee mieleen, että meillä on usein vain yksi kokemus, johon pohjaamme kaiken. Siitäkin huolimatta, vaikka olisimme törmänneet vain veemäiseen ihmiseen, kaltaiseemme, niin meistä tulee narsismiasiantuntijoita. Väistämättä vain tulee tunne, että aina kaikki uhrina kirjoittavat ovat jotain muuta kuin uhreja, mutta mitä?
Vielä vihdoin heränneelle ja muillekin pohdittavaksi tämä irrallinen lause: " Olen kokenut helvetin rakastumalla narsistiin." Muuta narsisti sanan paikalle pettäjä tai luuseri tai k-pää tms. Voisiko yhä aloitusteksti olla realistinen?
Viimeiseen kysymykseen, mitä teit ansaitaksesi tuon kuvatun, vastaan, että todennäköisesti et ole tehnyt mitään. Elämä järjesti vain sinulle kasvunpaikan ja nyt vain hyödynnät sen, kuten täällä jo neuvottiinkin. Hakeudut terapiahoitoon ja otat osavastuun kasvusta matkalla ihmiseksi.
Eräskin äiti sanoi että häntä raivostuttaa kun on niin huonot geenit antanut lapselleen, lapsella oli henkisiä ongelmia juuri kriisin yhteydessä. Ongelmat johtuivat mitä todennäköisemmin tästä äidistä ja hänen omasta asenteestaan ja hänessä olevasta häiriöstä enneminkin kuin geeneistä. Vastuuta pakoileva äiti voi väitää asioiden olevan johtuvia kauempaa (geeneistä), eikä hän voi tunnustaa että vauriot voisivat olla hänestä itsestään johtuvia.
Ei, valitan, en ole KOSKAAN ollut rakastunut narsistiin. Satun vaan tuntemaan hänet. Se, miten hän kohtelee kulloistakin elämänkumppaniaan (ja ne muuten vaihtuu 3-4 vuoden välein), lapsiaan, ystäviään jne. on aivan selvä merkki - asiasta ei ole pienintäkään epäilystä.
Itse olen hänen vaikutusvaltansa ulottumattomissa, vaikka hän minusta kaikennäköisiä tarinoita kertoileekin. Ne eivät kuitenkaan satuta minua, koska hän on minulle nykyään täysin merkityksetön ihminen. Ymmärrän, että hänellä on itsellään todella paha olla. On pakko olla, ei muuten kukaan voi toimia niinkuin hän toimii.
Ja vaikka itselläni onkin vain (ainakin uskoakseni) VAIN tämä yksi kokemus pahoin narsistisesta henkilöstä, niin netistä löytyy aika paljon tukea asialle. "Onneksi" narsistit käyttäytyvät aina hyvin kaavamaisesti, toistensa kaltaisesti. Niitä tunnusmerkkejä ei ole ollenkaan vaikea tulkita.
Hyvää pohdintaa ja asian ytimeen, minun mielestäni.
Narsistin kyllä tunnistaa ihan omaksi lajikseen, sitten sen syvällisen itseanalyysin jälkeen, siitä että hän on niin täysin erilainen henkiseltä rakenteeltaan.
Vastuuntunnoton, tunteeton ja ajaa aina omaa etuaan. Kykenemätön kompromisseihin tai ottamaan huomioon toisen tunteita.
Katumaton, eikä hyväksy omien tekojensa tai tekemättä jättämistensä seurauksia.
Yksittäistapauksen perusteella ei voi tietenkään johtopäätöksiä vetää, mutta jos koko suhteen ajan toistuu sama kaava, niin siinä se ainoa mahdollinen logiikka sitten on.
On vaan hyvin vaikea ymmärtää ja hyväksyä se, että kaikki kumppanin positiiviset ja rakastavat tunteet ovat olleet vain omaa kuvitelmaa.
Narsistin kanssa menee hyvin juuri niin kauan, kun on kaikesta samaa mieltä, eikä ole mitään omia tarpeita, vaatimuksia tai mielipiteitä.
Niinhän ei tietenkään voi ikuisesti jatkua, koska kaikki olemme yksilöitä.
Narsisti ei ole koskaan onnellinen tai tyytyväinen ja se kyllä näkyy ja kuuluu.
Syy katkeruuteen ja huonoon tuuleen on aina kumppanissa. Ei koskaan narsistissa.
Hakeudu jostakin kautta terapiahoitoon, se on sinun osavastuusi omasta paranemisestasi. Narsisti ei kanna vastuuta siitä mitä hänen tekonsa aiheuttavat toiselle, eikä häntä saa vastuuseen ja mitä se vaikka saisikin, hyödyttäisi? Ei hän pysty korjaamaan sinussa enää mitään, ainoastaan sinä itse voit sen ammattilaisten avulla tehdä.
Itse olin Narsistin kanssa yhdessä kuusitoista vuotta.
Kun sitten terapiassa lähdin purkamaan näitä asioita ja lopulta uskaltauduin kertomaan terapeutille kaikista suurimman häpeäni, asian jonka olin tehnyt narsistille suhteemme aikana. Asia josta kannoin sanoinkuvailematonta häpeää ja syyllisyyttä, jota olin yrittänyt korvata suhteemme aikana ties millä tavoin...
Lopulta itkua tuhertaen sain kerrottua sen terapeutille, joka oli silminnähden häkeltynyt... Odotin saarnaa, tiesin menettäneeni kasvoni, olevani paha ihminen...
Terapeutti oli oikeasti häkeltynyt kertomuksestani, ja lopulta ei voinut olla kysymättä: "miten sinä voit olla noin kiltti".
...oli aika pysäyttävä kysymys.
Yleensä Narsistien uhrit ovat ihmisiä, jotka on jo lapsuudenkodissaan oppineet, että kaikki syy ja vika on heissä. Asioiden kääntäminen heidän syykseen ei ole mitenkään vaikeaa, he uskovat sen todella helposti.
Musta muuttuu valkoiseksi, syytön ottaa kantaakseen syyllisyyden taakan syylliseltä...
>>Yleensä Narsistien uhrit ovat ihmisiä, jotka on jo lapsuudenkodissaan oppineet, että kaikki syy ja vika on heissä. Asioiden kääntäminen heidän syykseen ei ole mitenkään vaikeaa, he uskovat sen todella helposti.
Musta muuttuu valkoiseksi, syytön ottaa kantaakseen syyllisyyden taakan syylliseltä...
Ihan itku pääsi miten olet voinut kestää noin kauan!Jos jaksat laitatko arjen selviytymiseen käytännön vinkkejä meille jotka ei olla parisuhteessa mutta tekemisissä sukulaisuuden perusteella selvästi narsistisen ihmisen kanssa.Lyttyyn lyöminen tai eristäminen,ei tule kuulluksi ym.on tullut koettua.Määräily ja hallitseminen,sanomisien oikominen,omat mielipiteet hänellä ainoat oikeat.Kylmää ja tunteetonta kohtelua.Hyviä ihmisiä elämääsi jatkossa!
Tarkoitin viestin kuusitoista vuotta suhteessa olleelle,mutta selviytymis vihjeitä miten elämää eteenpäin jaksetaan toivon.