Köyhyydestä kärsivä pariskunta:
Emme osta mitään uutena
Kuopiolaiset "köyhyysasiantuntijat" eivät edes unelmoi ravintolaruuasta tai ulkomaanmatkasta.
Kari ja Ritva ovat olleet 18 vuotta naimisissa. Myötäjäisinään molemmilla oli vain hääpuku. Nyt pari asustelee kierrätyskalustein varustetussa 50 neliön kaupungin kaksiossa, jonka kulut ovat runsaat 800 euroa kuussa.
Pariskunta on lähellä eläkeikää, mutta töitä pitäisi tehdä. Ritvalle niitä riittää puutarhurina puoleksi vuodeksi, rakennustöitä tehnyt Kari on työmarkkinatuella. Heidän yhteenlasketut kuukausitulonsa nettona ovat keskimäärin runsaat 1 600 euroa.
Pariskunnalta ei heru ymmärrystä ministeri Rädyn puheille.
- Emme edes yhdessä saa sitä, mitä ministeri Laura Räty pitää jonain köyhyysrajana henkeä kohti. Ottaisi asioista ensin selvää, Ritva puuskahtaa. Moscu-snautseri hänen sylissään säestää haukkuen.
Auto on Ritvalle työn vuoksi välttämätön. Se vie parisataa. Muiden kuukausittaisten pakollisten menojen jälkeen ruokaan jää korkeintaan 500 euroa kuussa. Siitä Moscu haukkaa muutaman kympin.
Voisiko köyhä säästää koirassa?
- Kyllä se on tärkeä henkisellä puolella, ja fyysiselläkin. Kun se keväällä hankittiin, olen sitä juoksuttaessa laihtunut 15 kiloa, Kari vastaa.
Kaikki käytettynä
Pariskunta ei ole ostanut uutena koskaan mitään, ei vaatteita eikä kodin varusteita. Mihinkään uuteen ja yllättävään ei ole varaa.
Uusi tietokone pitäisi ostaa, ilman sitä ei voi hoitaa asioita nykypäivänä, Kari tokaisee linnunpönttöä muistuttavan museonäytön äärellä.
Ulkomaista tai ravintolassa syömisestä he eivät edes uskalla unelmoida. Hyvän ruoan ystävinä he eivät ole kuitenkaan kokeneet tinkineensä.
Kari osaa laittaa alkuperäisistä raaka-aineista kunnon ruokaa, aamupuurostani alkaen, Ritva kehuu.
(Pariskunta ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.)
Köyhyydestä kärsivä pariskunta: Emme osta mitään uutena Kuopi
Köyhyydestä kärsivä
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407791Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.303027Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3441977Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422761624Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1361425- 1001209
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371112Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com191046Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j211002Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.82961