Minusta on tullut aggressiivinen kun vanhempani aina tappelivat likaisesti minun ja sisarusteni edessä. Isäni satutti äitiäni monilla eri tavoilla (joista en haluaisi puhua) ja en täysin ymmärrä miksi minusta tuli niin väkivaltainen... saan kuulla todella useasti siitä mutten pysty lopettamaan. Oikeastaan, en haluaisi lopettaa. Satutan muita niin kuin isänikin teki (en usko että se on muuttunut yhtään - aivan yhtä arvaamaton se on kuin aikaisemminkin) mikä on oikeastaan todella vastenmielistä.
Jotten satuttaisi muita satutin itseäni mutta lopetin jottei kukaan saisi tietää. Sitten hajotin tavaroita. Ei sekään mitenkään erityisen viisasta...
Eniten pelkään että tapan jonkun vielä (tarve tietää kuinka voimakas olen, haluan juoda toisten verta ja satuttaa) enkä halua vankilaan. Kuinka estän itseäni satuttamasta tai tappamasta ketään? Kenelle minun pitäisi puhua tästä? En tiedä ottaisiko tuttuni minua tosissaan kun olen aina sanomassa: "Tapan sinut" mitä minä kyllä tarkoitan. Ja koska olen vielä näin nuori muut saattavat ajatella että yritän vain leikkiä kovaa muttei se ole niin! Minulla on kammottava tarve ja pelkään tekeväni vielä jotakin, voisiko joku neuvoa mitä pitäisi tehdä ennen kuin menetän itseni kokonaan?
Jotten satuttaisi muita satutin itseäni mutta lopetin jottei kukaan saisi tietää. Sitten hajotin tavaroita. Ei sekään mitenkään erityisen viisasta...
Eniten pelkään että tapan jonkun vielä (tarve tietää kuinka voimakas olen, haluan juoda toisten verta ja satuttaa) enkä halua vankilaan. Kuinka estän itseäni satuttamasta tai tappamasta ketään? Kenelle minun pitäisi puhua tästä? En tiedä ottaisiko tuttuni minua tosissaan kun olen aina sanomassa: "Tapan sinut" mitä minä kyllä tarkoitan. Ja koska olen vielä näin nuori muut saattavat ajatella että yritän vain leikkiä kovaa muttei se ole niin! Minulla on kammottava tarve ja pelkään tekeväni vielä jotakin, voisiko joku neuvoa mitä pitäisi tehdä ennen kuin menetän itseni kokonaan?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet joutunut lapsuudessasi kauheiden tapahtumien todistajaksi. Sinä et kuitenkaan ole niihin syyllinen, joten älä rankaise itseäsi. Sinä olet sinä etkä isäsi, vaikka sinulla samoja piirteitä olisikin. Puhu tuntemuksistasi ystävillesi. Ehkä puhuminen ei kuitenkaan riitä, vaan haluat myös asiantuntevampaa ymmärrystä. Soita psykiatrian poliklinikalle (numero löytyy puhelinluettelosta) ja kerro, kuinka karmea olo sinulla on. Psykiatrin tai psykologin vastaanotolla saat huomata, ettet ole ongelminesi ainoa ja saat apua. En tiedä oletko käynyt käsiksi keneenkään, mutta jos vaara on todella lähellä, lääkityksestä on apua. Eihän lääkkeitä koko ikäänsä tarvitse syödä. Mutta muista, sinä et ole syyllinen tilanteeseesi. Isäsikään ei ehkä voi itselleen mitään, hänkin olisi kipeästi avun tarpeessa. Äitisikin varmasti kaipaisi parannusta tilanteeseen, puhumattakaan siskoksistasi, jos sinulla niitä on. Heidänkin vuokseen sinun kannattaa hakea apua. Onnea!