Viestintäkonsultti Johanna Tukiainen

Nyt sitten tänä aamuna on monen näädän aamiaispöydässä menneet murot väärään kurkkuun, kun paljastui, että Johanamme on siellä missä kertoikin olevansa.

Tämä osoittaa kiistatta miten etevästi ja älykkäästi J käyttää nykyaikaista mediaa luodakseen maksimaaliset hitit. Tälläkin lankulla lienee kymmeniä säikeitä, jossa keskustellaan (ajoittain hyvinkin kriittiseen sävyyn) J:n matkakohteesta. Kömpelöt netistä imuroidut hotellikuvat ovat osa nerokasta viestintäsuunnitelmaa, jota kohderyhmä nyt sitten erinomaisesti toteuttaa.

Olen ihaillut tämän gurun osaamista jo aiemmin, mutta tältä pohjalta harkitsen vakavasti tilaavani J:n asiantuntijaluennolle sekä vetämään viestintätiimilleni päivän workshopin aiheesta. Meikkilaukkumaksu voi toki muodostaa pientä haastetta, kun laskut liikkuvat meillä sähköisinä, mutta tuokin lienee ratkaistavissa.
54891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

On joo menny varsinkin sen videon katsomisen jälkeen. Huisaa, omanmaan nainen on päässyt youtubeen.

Äänestä

Jep, Johanna vie tuulipukuisia näätiä ihan kuus- nolla.

eronneet muijat ja turvenuijat ilmoittelee tehden itsensä naurunalaisiksi, milloin mihinkin virastoon, mistäkin todeksi luulemistaan asioista. Ruotii päivät pitkät täällä laudalla Johannan asioita ja keksii teorioita, sinänsä mielenkiintoista, että heillä ei ole omaa elämää ollenkaan.

Johanna jos kuka osaa mediapelin todellakin.

Äänestä

No eiköhän todellisuus kuitenkin ole se, että Tunkki lähti lomalle ja sitä sitten spekuloitiin. Tunkero kun ei kykene kovinkaan loogisiin ja pidemmän tähtäimen ajatteluun.

Äänestä
  • Sairaus se on salaliittoteorioihinkin uskominen, kipikapi vaihtamaan lääkitys!

    Äänestä

Disinformaatiota on aina liikenteessä, ja siihen pitää vaan osata suhtautua sen vaatimalla tavalla.

Äänestä

Glamourin saralla on jatkuvasti yllättäviä käänteitä! :)

Äänestä

Vaikuttaa siltä kuin näillä palstoilla olisi tyylistä päätellen samat kirjoittajat.Pääosin ovat nuorehkoja elämää pelkääviä nais-ihmisiä tai sitten niitä vanhempia permanentti-ihmisiä.Vetoapua silloin tällöin antaa elämän ehtoopuolella olevat hieman vanhemmat setä-ihmiset kun ja jos into palstoilla alkaisi sammumaan.Olisiko niin että he haluavat lukea Tuksusta,pulleista purjeista,ym.muutenkin ovat kallellaan rubensmaisiin naisihmisiin.Niinhän se menee noissa bisneksissä yleensäkin että joku (mies) yllyttää,naiset häärii ja sekoilee juttujensa kanssa(totta tai ei)ja josta mies sitten käy keräämässä kunnian,muodossa tai toisessa,itselleen.Moni kuukaisia poissa ollut on taas herännyt antamaan kirjoituksille uutta vauhtia kun nuorilta on puhti loppunut.Mutta sedät muistaa,sedät muistaa.Tuuppaa vain ne omat tehdyt erehdykset ja töppäykset unohtumaan kun on niin kiire arvostelemaan muita.Kohtele toista niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan,niin helppoa mutta toisaalta niin vaikeaa.Jokainen ansaitsee uuden alun,ja jostakin sen pitää alkaa,virheetöntä se ei tietenkään ole eikä voikaan olla,se on inhimillistä.

Äänestä
  • Sulla on tainnu mennä tämä tänkertaisen aiheen hillitön tragikoominen ja farssimaiset mitat täyttävä pointti kokonaan ohi? Jos olisit nauranut nämä pyhät yhtä lailla posket valuen kuin me muut, et joutuisi tämmöistä nolla-analyysia pohtimaan.

    Kyllä täällä on nyt aktivoituneet suoraan muutkin kommentoijaryhmät kuin nuo iänikuiset. Ja tämän eeppisen matkan jälkeen taas tod näk vetäytyy.

    Nyt vaan sattui niin sopivasti kohdilleen lomat muillakin kuin rantabarbilla eli oli poikkeuksellisesti aikaa. Katsos jotkut pystyy puuhastelemaan muutakin kuin 'istumaan koneella' - suurin osa taisi pistäytyä palstalla aina muun touhun lomassa, oli tämä nyt sen verran koukuttavaa. Ja hilpeät käänteet & toisten kommentit saivat lumipalloefektinä seuraajien luovuuden kukkimaan.

    Tämä jää legendaksi, ei vähään aikaan tule vastaavaa. Varsinainen joulu. ;D

    Äänestä

Miten mieleltään epävakaan ja päihdeongelmaisen naisen käytös voisi koskaan olla suunniteltua, johdonmukaista ja tavoitteellista?

Äänestä

Vanha videopätkä jostain Tuksun historiasta, keksi itse, että laitetaas se nyt nettiin lukijoiden iloksi......konstikos tuo on tehdä itselleen valeprofiili.....tai sitten videokin on kuvamanipuloitu......

Äänestä

Tunkki on Havaijilla eliittiuskovaisten hoitolaitoksessa kuntoutettavana. Tätä hän ei ole kertonut.

Laitoksessa on täysi ylöspito, joten Tunkki katsoi mahdolliseksi törsätä rahansa jo tulomatkan alkuvaiheessa.

Öistä nettimekastusta ei ole ollut, joten Tunkki viettää yönsä laitoksen "kasarmissa". Sieltä ei yölomaa saa, joten juttu öisestö rantapanosta nukennäköisen Aatamin kanssa on soopaa.

Äänestä
  • 'Nukke Nieminen' - ei hemm....nyt mä putosin suoraan!!!! :DDDDDDD

    Näiden kommenttien vuoksi täällä ollaan notkuttu ja siinä ohessa sivutoimisesti ratkottu 'Matka-arvoituksen salaisuutta' noin ikäänkuin jouluisena seuraleikkinä.
    Ei ole orkideat kiristelly kenenkään päätä vaan lysti on pantu kiertämään (lähes ympärimaailmaa).

    Ja peeäs. Koska tässä on samalla oivasti koottu koko joulupähkinä nippuside -tyyppiseen pakettiin, lisään tähän yhteyteen vielä yhden korjauksen aiempiin pohdintoihin: p

    Paikanpäälle sovitut treffit: fakta.

    Deitin tuoma samppanja: fiktiota

    Ekana iltana näkymä hotellin melkein ylimmästä kerroksesta: mahdollista. Deitti - aka Prince Charming - on voinut viedä/kutsua barbiprinsessan wannabe jonnekin tämänkaltaisessa paikassa sijaitsevaan kahvilaan tms ensitapaamista ja parempaa tutustumista varten.

    Seuraavan päivän illallistreffit saman Honolulun miehen kanssa: never happened.

    (Ja taas siirrän pelivuoron seuraavalle ;D)

    Äänestä

  • joulun hauskin leikki ;D kirjoitti:

    'Nukke Nieminen' - ei hemm....nyt mä putosin suoraan!!!! :DDDDDDD

    Pari lisäpalaa peliin:

    Niitä deittejä todellakin ilm on järkättynä joka illaksi; 'Jesus and Charismatic Gentleman Pimping Agency' by mamma & Emelie on ollut ahkerana; face raikaa kun tapaamisia sovitaan. (lähde: suoraan ko profiileihin pääsevät tahot)

    Yksikään ihmissuhteen nuppu ei vaan ota puhjetakseen täyteen kukkaansa...kotiintuloajat, aloevera treffijuomana (vaikea olla inspiroitunut ja säkenöivä?) ja ehkäpä omanmaannaisen tyrmäävä glamourious ovat esteenä.

    Tai ehkäpä Honolulun omat pojat ovat niin epäitsekkäitä että haluavat jokaisen kaveripiirissään pääsevän kokemaan tämän once in a lifetime -tilaisuuden? Polynesialaisethan prefer pulskia.

    Äänestä

  • joulun hauskin leikki ;D kirjoitti:

    'Nukke Nieminen' - ei hemm....nyt mä putosin suoraan!!!! :DDDDDDD

    Näiden kommenttien vuoksi täällä ollaan notkuttu ja siinä ohessa sivutoimisesti ratkottu 'Matka-arvoituksen salaisuutta' noin ikäänkuin jouluisena seuraleikkinä.
    Ei ole orkideat kiristelly kenenkään päätä vaan lysti on pantu kiertämään (lähes ympärimaailmaa).

    Ja peeäs. Koska tässä on samalla oivasti koottu koko joulupähkinä nippuside -tyyppiseen pakettiin, lisään tähän yhteyteen vielä yhden korjauksen aiempiin pohdintoihin: p

    Paikanpäälle sovitut treffit: fakta.

    Deitin tuoma samppanja: fiktiota

    Ekana iltana näkymä hotellin melkein ylimmästä kerroksesta: mahdollista. Deitti - aka Prince Charming - on voinut viedä/kutsua barbiprinsessan wannabe jonnekin tämänkaltaisessa paikassa sijaitsevaan kahvilaan tms ensitapaamista ja parempaa tutustumista varten.

    Seuraavan päivän illallistreffit saman Honolulun miehen kanssa: never happened.

    (Ja taas siirrän pelivuoron seuraavalle ;D)

    No osallistutaan: niitä filmejä on katsottu siellä uskisleirillä eka päivät. Eivät päästäneet heti rantsuun/muualle. Piti selvitä ekaks.

    Hauska peli! :DDD

    Äänestä

Kateellinenko pitäisi olla.elähtäneelle alkoholistipilleristille.hehtaariperse ja kulahtanut pärstä.tissit pilalla.tosi klämööri maailmantähti.seiska järjesti tämän matkan ja sitten alkaa toinen matka .nimittäin linnaan taikka .mielisairaalaan.

Äänestä
  • Noonoo, viisaus ja hulluus. Kuten Ikean perustaja Ingvar Kamprad halusi antaa itsestään yksinkertaisen kuvan (nykyään taitaa olla jo aidosti sen verran vegetatiivisessa tilassa ettei tarvi yrittää). Tämä voi olla tietoista imagonrakennusta kenties Mensan jäsenenä vaikuttavalta naisnerolta. Komppaan ap:ta ja totean, että kannattaa olla tarkkana ettei JonannaMME yritykseen tilanneelle tyrkytyetä ketään korvaavaa asiantuntijaa Dolls Consulting Groupista. Jos vaikka Jossulla on toinen. Keikka siis. Sarasvuon firmalle kävi ohraset juuri tästä syystä. Tilattiin gurun oppeja, mutta paikalle tulikin "teeveestä tuttu" juniorikinsultti vetämään peruskalvoilla.

    Äänestä

  • Varrohan kirjoitti:

    Noonoo, viisaus ja hulluus. Kuten Ikean perustaja Ingvar Kamprad halusi antaa itsestään yksinkertaisen kuvan (nykyään taitaa olla jo aidosti sen verran vegetatiivisessa tilassa ettei tarvi yrittää). Tämä voi olla tietoista imagonrakennusta kenties Mensan jäsenenä vaikuttavalta naisnerolta. Komppaan ap:ta ja totean, että kannattaa olla tarkkana ettei JonannaMME yritykseen tilanneelle tyrkytyetä ketään korvaavaa asiantuntijaa Dolls Consulting Groupista. Jos vaikka Jossulla on toinen. Keikka siis. Sarasvuon firmalle kävi ohraset juuri tästä syystä. Tilattiin gurun oppeja, mutta paikalle tulikin "teeveestä tuttu" juniorikinsultti vetämään peruskalvoilla.

    Erinomainen pointti.

    Haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota Corporationin CEOn uhrautuvaiseen linjaan hoitaa kaikki tärkeät jutut omassa persoonassaan: edes Dollsiendancersien leviämiseen ei ole pakotettu ketään muuta vaan keulakuva on hoitanut sen täysin omin voimin, nk perskohtaisesti.

    Äänestä

  • Ei kateellinen, vaan umpihullu! :D

    Äänestä

Miten meitä näätiä on muka vedätetty? Tunkki sanoo lähtevänsä ulkomaille eikä näädät usko koska tunkki aina valehtelee. Kerrankos tunkki totta puhuu, mutta ei näätiä haittaa koska tunkki ei osaa olla ihmisiksi. Rahat loppu ennenkuin perille päästään.

Äänestä

Sumopainivideo ja "Virallinen totuus" ( = Madamen oma selostus Facessa):

”Nyt paadyin sitten YouTubeen jopa taalta Waikikin rannalta asti.....!!!!
Eli sivusto on sitten tallainen: SQUATTING CHICKS ON CHRISTMAS BY MICHAEL YE.

Kaksi nuorta kundia tulivat tonttulakit paassaan pyytamaan multa, voinko tulla heidan kanssaan videoon mukaan. He ottivat mut vuorotellen reppuselkaansa ja laittoivat mulle myos tonttulakin paahan...... hahahahahaaaaaa!!!!! Taalla on oikeasti tosi hauskaa!

Onneksi mulla oli paallani natti, kimalteleva pinkki uimapukuni jonka ostin jo vuosia sitten Jenkeista. Kundit kysyivat, olenko malli, sanoin etta olin joskus mutta nykyisin tyoskentelen laulajana ja kuuluisana bloggaajana. Kun he kuulivat sanan "Wikipedia", ilme oli kaikkein paras...... Taalla on niin IHANAA, tarvitsen enaa ihanan miehen elamaani joka rakastaa minua pyyteettomasti!!!!”

Waikiki Beachilla: https://scontent-b-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/t31.0-8/10847420_351564445031056_7120309441412505416_o.jpg?efg=eyJpIjoidCJ9

Äänestä
  • Kyllä tosiaan pitää ihmetellä, että eikö ihmisillä ole muuta tekemistä kuin keksiä kaiken maailman teorioita yhden ja saman ihmisen elämän ympärille. Näinpä he auttavat Jossua brändinsä rakentamisessa...ellei Jossu ITSE ole näätä, eli koko kuvio on yksi suuri kupla.

    Äänestä

  • hhahhaaa kirjoitti:

    Kyllä tosiaan pitää ihmetellä, että eikö ihmisillä ole muuta tekemistä kuin keksiä kaiken maailman teorioita yhden ja saman ihmisen elämän ympärille. Näinpä he auttavat Jossua brändinsä rakentamisessa...ellei Jossu ITSE ole näätä, eli koko kuvio on yksi suuri kupla.

    näillä johannan näädillä ei nimenomaan ole omaa elämää.
    Kaikki aika kulutetaan netissä roikkumalla ja keksimällä jutun juurta kadehtimastaan henkilöstä.

    näätien sivistyksestä kertoo myös mitä ihmeellisemmät haukkumanimet mitä vuosien varrella on Johannalle keksitty.

    Johanna edelleen vie näätiä ihan kypällä ja nämä näädät pyörittää sirkusta fiktiivisillä tarinoillaan ja huhuillaan.

    Johanna todellakin osaa mediapelin.

    Äänestä

  • kuka vedättää... kirjoitti:

    Eikös sitten olekkin kaikki ihan hyvin? Näädät kuljettaa, Johanna kuljettaa ja kaikilla on äärimmäsen hauskaa? Mikä sun ongelmas on!!1!

    Äänestä

  • kuka vedättää... kirjoitti:

    näillä johannan näädillä ei nimenomaan ole omaa elämää.
    Kaikki aika kulutetaan netissä roikkumalla ja keksimällä jutun juurta kadehtimastaan henkilöstä.

    näätien sivistyksestä kertoo myös mitä ihmeellisemmät haukkumanimet mitä vuosien varrella on Johannalle keksitty.

    Johanna edelleen vie näätiä ihan kypällä ja nämä näädät pyörittää sirkusta fiktiivisillä tarinoillaan ja huhuillaan.

    Johanna todellakin osaa mediapelin.

    AAAHHHAAAHHAHAHAAA! Vai osaa Tunkioinen muka mediapelin?
    EEEHHHEEHEHEHEEE! Kaikki menee järkiään vituix, mitä Punkero suoltaa nettiin!
    Vai ei meillä ole omaa elämää...........ÄÄÄHHHÄÄHHÄÄHÄHÄHÄÄÄÄ!
    *sniif* :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:P:D

    Äänestä

  • ^_^^_^^_^^_^^_^^_^ kirjoitti:

    tuossa viestissä näkyy näätien ÄÖ se on sama kuin järvisimpukoilla.

    Waikikin Eukonkanto – painavaa lastia! http://aijaa.com/78znA5

    Äänestä

  • mielen rauhaa kirjoitti:

    tuossa viestissä näkyy näätien ÄÖ se on sama kuin järvisimpukoilla.

    ÄÖ?

    Äänestä

  • ^_^^_^^_^^_^^_^^_^ kirjoitti:

    AAAHHHAAAHHAHAHAAA! Vai osaa Tunkioinen muka mediapelin?
    EEEHHHEEHEHEHEEE! Kaikki menee järkiään vituix, mitä Punkero suoltaa nettiin!
    Vai ei meillä ole omaa elämää...........ÄÄÄHHHÄÄHHÄÄHÄHÄHÄÄÄÄ!
    *sniif* :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:P:D

    Tuohon tilaan pääseminen on vaatinut jo monta liimanhaistelukertaa.

    Äänestä

  • psykiatrinneh kirjoitti:

    Tuohon tilaan pääseminen on vaatinut jo monta liimanhaistelukertaa.

    Ei välttämättä.

    Äänestä

Rantapossuvideon ja sen pysäytyskuvien leviäminen Suomeen oli valtava imagotappio Tunkerolle.

Arvoisat kollegat, heittäkää Tunkin omakehuihin mukaan aina nämä kuvat.

Äänestä
  • Idasi on hyvä, näin tehdään.

    Äänestä

  • Lisää materiaalia olisi tarjolla... Squatzilla Mike9 (Squatting-videon tekijä) lupaa laittaa pitkän version Tunkkia koskevasta rantakuvauksesta, jos häntä peukutetaan tarpeeksi. Näin hän viestitti:

    “Hey guys, If you want me to upload the FULL uncut clip of me squatting Johanna Tukiainen, let me know by hitting that like button above. If I get enough likes, I'll show you guys how much an scrawny Asian guy can squat :)?”

    Tänne isoa peukkua :) https://www.youtube.com/watch?v=axign71sk6M

    Äänestä

  • Unsencored clip kirjoitti:

    Lisää materiaalia olisi tarjolla... Squatzilla Mike9 (Squatting-videon tekijä) lupaa laittaa pitkän version Tunkkia koskevasta rantakuvauksesta, jos häntä peukutetaan tarpeeksi. Näin hän viestitti:

    Video on hauska ja hyvä esimerkki, mitä voi kuka tahansa tehdä ja toteuttaa.

    Äänestä

  • Unsencored clip kirjoitti:

    Lisää materiaalia olisi tarjolla... Squatzilla Mike9 (Squatting-videon tekijä) lupaa laittaa pitkän version Tunkkia koskevasta rantakuvauksesta, jos häntä peukutetaan tarpeeksi. Näin hän viestitti:

    “Hey guys, If you want me to upload the FULL uncut clip of me squatting Johanna Tukiainen, let me know by hitting that like button above. If I get enough likes, I'll show you guys how much an scrawny Asian guy can squat :)?”

    Tänne isoa peukkua :) https://www.youtube.com/watch?v=axign71sk6M

    Nimim. Nipa Nieminen hoksasi ja kirjoitti Youtubessa Squatting-videon kommenteissa: “Mike, we will see you next summer at Sonkajärvi with Johanna Tukiainen? :D http://www.eukonkanto.fi/en/ ”

    Äänestä

  • Unsencored clip kirjoitti:

    Lisää materiaalia olisi tarjolla... Squatzilla Mike9 (Squatting-videon tekijä) lupaa laittaa pitkän version Tunkkia koskevasta rantakuvauksesta, jos häntä peukutetaan tarpeeksi. Näin hän viestitti:

    “Hey guys, If you want me to upload the FULL uncut clip of me squatting Johanna Tukiainen, let me know by hitting that like button above. If I get enough likes, I'll show you guys how much an scrawny Asian guy can squat :)?”

    Tänne isoa peukkua :) https://www.youtube.com/watch?v=axign71sk6M

    Michael Ye Facessa 30.12. ip:
    “Who's excited for my new UNCUT video of me squatting Johanna?”

    Äänestä

  • Unsencored clip kirjoitti:

    Lisää materiaalia olisi tarjolla... Squatzilla Mike9 (Squatting-videon tekijä) lupaa laittaa pitkän version Tunkkia koskevasta rantakuvauksesta, jos häntä peukutetaan tarpeeksi. Näin hän viestitti:

    “Hey guys, If you want me to upload the FULL uncut clip of me squatting Johanna Tukiainen, let me know by hitting that like button above. If I get enough likes, I'll show you guys how much an scrawny Asian guy can squat :)?”

    Tänne isoa peukkua :) https://www.youtube.com/watch?v=axign71sk6M

    Michael Ye pitää sanansa, ja hänen leikkaamaton Pink Glitter Tunkki -videonsa julkaistaan varmasti pian. Viisaasti - markkinointihenkisenä tyyppinä - Michael julkaisi ensin tämän teaserin, jossa Tunkki läpsii perzettään ja sökeltää tunglishia Honolulun kadulla: https://www.youtube.com/watch?v=zEylJpBRYio

    Äänestä

  • Unsencored clip kirjoitti:

    Lisää materiaalia olisi tarjolla... Squatzilla Mike9 (Squatting-videon tekijä) lupaa laittaa pitkän version Tunkkia koskevasta rantakuvauksesta, jos häntä peukutetaan tarpeeksi. Näin hän viestitti:

    “Hey guys, If you want me to upload the FULL uncut clip of me squatting Johanna Tukiainen, let me know by hitting that like button above. If I get enough likes, I'll show you guys how much an scrawny Asian guy can squat :)?”

    Tänne isoa peukkua :) https://www.youtube.com/watch?v=axign71sk6M

    Michael Ye:n viesti kaikille suomalaisille ja muille Maan asukkaille:

    "Mike here, I just put together the uncut video and it's literally sitting here waiting to be released. If I get enough likes and positive feedback - I'll start the new year off by sharing it with you guys. In the meantime, check out the short preview."
    Peukkua nyt siis tuonne: https://www.facebook.com/michaelsquatzillaye

    Äänestä

  • Unsencored clip kirjoitti:

    Lisää materiaalia olisi tarjolla... Squatzilla Mike9 (Squatting-videon tekijä) lupaa laittaa pitkän version Tunkkia koskevasta rantakuvauksesta, jos häntä peukutetaan tarpeeksi. Näin hän viestitti:

    “Hey guys, If you want me to upload the FULL uncut clip of me squatting Johanna Tukiainen, let me know by hitting that like button above. If I get enough likes, I'll show you guys how much an scrawny Asian guy can squat :)?”

    Tänne isoa peukkua :) https://www.youtube.com/watch?v=axign71sk6M

    Michael Ye äimistelee Tunkin perzetouhuilua 1: http://aijaa.com/THBE5y

    Äänestä

  • Unsencored clip kirjoitti:

    Lisää materiaalia olisi tarjolla... Squatzilla Mike9 (Squatting-videon tekijä) lupaa laittaa pitkän version Tunkkia koskevasta rantakuvauksesta, jos häntä peukutetaan tarpeeksi. Näin hän viestitti:

    “Hey guys, If you want me to upload the FULL uncut clip of me squatting Johanna Tukiainen, let me know by hitting that like button above. If I get enough likes, I'll show you guys how much an scrawny Asian guy can squat :)?”

    Tänne isoa peukkua :) https://www.youtube.com/watch?v=axign71sk6M

    Michael äimistelee Tunkin perzetouhuilua 2: http://aijaa.com/mC529X

    Äänestä

  • Unsencored clip kirjoitti:

    Lisää materiaalia olisi tarjolla... Squatzilla Mike9 (Squatting-videon tekijä) lupaa laittaa pitkän version Tunkkia koskevasta rantakuvauksesta, jos häntä peukutetaan tarpeeksi. Näin hän viestitti:

    “Hey guys, If you want me to upload the FULL uncut clip of me squatting Johanna Tukiainen, let me know by hitting that like button above. If I get enough likes, I'll show you guys how much an scrawny Asian guy can squat :)?”

    Tänne isoa peukkua :) https://www.youtube.com/watch?v=axign71sk6M

    Michael äimistelee Tunkin perzetouhuilua 3: http://aijaa.com/sUuvJu

    Äänestä

  • Sessio kadulla kirjoitti:

    Tunkki kommentoi videota (7L-kommenttiosiossa):

    ”TAAS,........ huoh! hahahahha, en paase tuosta 17v. japanilaisesta kundista eroon, enka ole yhtaan edes ruskettunut koko videolla, kun oli yo kun menin ABC kauppaan shoppailemaan, enka laittanut edes meikkivoidetta.”

    Äänestä

  • Sessio kadulla kirjoitti:

    Michael äimistelee Tunkin perzetouhuilua 3: http://aijaa.com/sUuvJu

    Tunkin jatkokommentti:
    ”...No ainakin paasin taas YouTubeen toiselta puolelta maapalloa!”

    Äänestä

Tällaista tänään: Tunkki selittelee, miksei häntä jaksettu nostaa (FB 30.12.):

”Michael Ye video saa jatkomateriaalia minusta!!!! Hanen rantavideonsa oli kuulemma mun takia kaikkein katsoin hanen tekemansa youtube video ikina, niin kuvasimme eilen mun haastattelun, ja kaikkea muuta..... waikikin rannalla, paitsi illalla.

Han on 17v japanilaispoika, joten tiedoksi Iltasanomille, Hymylle ja muille medioille sinne Suomeen, oli ihan normaalia, etta hanella oli "vaikeuksia nostaa minut ylos", koska han bongasi lahinna "chichs on the beach" eli nuoria tyttoja ja sanoin hanelle haastattelussa, etten ole mikaan "chich", vaan olen "lady", come on, teimme painvastoin kokojutun, nostin pojan reppuselkaani, jne. jne. haastattelu oli loistava, koska katsoin sen kokonaan lapi.

Toivottavasti he laittavat sen kokonaisuudessaan, eivatka leikkaa miten sattuu. Poika yritti ensin vit-tuilla mulle, mutta vit-tuilin takaisin, ja ymparillamme oli 10 amerikkalaista naista ja miesta ja he alkoivat hurraamaan mulle (en tieda leikataanko se pois videolta.....)

ja Michael kysyi multa, onko mulla mitaan sanottavaa katsojille, ja latelin kovat tekstit, varsinkin suomalaisille, etta sellaista........ ja ALOHA taalta, lomia on viettamassa myos maailmantahtia samaanaikaan samassa paikassa kuin mina, esim. Pamela Anderson ja Sofia Vergara.”

Äänestä
  • Tunkin turina 30.12. (FB):

    ”Samaan aikaan lomia viettaa myos Pamela Anderson Maui saarella ja Sofia Vergara jossain. Olen itse Oahulla, eri paasaarella. Kyseessa on siis 17v. japanilainen pikkupoika, joka ei varmasti olisi pystynyt kunnolla nostamaan Andersoniakaan, vaikka Pamelan fyysinen kunto on parempi kuin mun (toistaiseksi...... ;)”

    Äänestä

  • Glamourtähtiä kaik kirjoitti:

    Tunkin turina 30.12. (FB):

    ”Samaan aikaan lomia viettaa myos Pamela Anderson Maui saarella ja Sofia Vergara jossain. Olen itse Oahulla, eri paasaarella. Kyseessa on siis 17v. japanilainen pikkupoika, joka ei varmasti olisi pystynyt kunnolla nostamaan Andersoniakaan, vaikka Pamelan fyysinen kunto on parempi kuin mun (toistaiseksi...... ;)”

    Kaksi maailmantähteä Havaijilla yhtä aikaa (Tunkin Face 30.12.):

    ”Pamela on siis samassa paikassa, siina mielessa etta han on Hawaijilla, mutta han on Mauilla ja ma olen Oahulla, joten olemme eri saarilla. Maui on romanttinen ja hyva paikka pariskunnille, tama mesta on loistava myos sinkuille!”

    Äänestä

  • Tunkki ja Pamela kirjoitti:

    Sofia Vergara (42), on siis (melkein :D :D :D) Tuksun lomakavereita: http://scooprocket.com/wp-content/uploads/2014/09/sofia-vergara-bikini.jpg

    Äänestä

  • bikinibaby kirjoitti:

    Tuollaiset bikinit omanmaannaisellakin olisi pitänyt olla?

    Kyllä, samaa mallia hyvällä maulla - tottakai - ja pinkit tietty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viestintäpäällikkö kirjoitti:

Nyt sitten tänä aamuna on monen näädän aamiaispöydässä menneet murot väärään kurkkuun, kun paljastui, että Johanamme on siellä missä kertoikin olevansa.

Tämä osoittaa kiistatta miten etevästi ja älykkäästi J käyttää nykyaikaista mediaa luodakseen maksimaaliset hitit. Tälläkin lankulla lienee kymmeniä säikeitä, jossa keskustellaan (ajoittain hyvinkin kriittiseen sävyyn) J:n matkakohteesta. Kömpelöt netistä imuroidut hotellikuvat ovat osa nerokasta viestintäsuunnitelmaa, jota kohderyhmä nyt sitten erinomaisesti toteuttaa.

Olen ihaillut tämän gurun osaamista jo aiemmin, mutta tältä pohjalta harkitsen vakavasti tilaavani J:n asiantuntijaluennolle sekä vetämään viestintätiimilleni päivän workshopin aiheesta. Meikkilaukkumaksu voi toki muodostaa pientä haastetta, kun laskut liikkuvat meillä sähköisinä, mutta tuokin lienee ratkaistavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu