Venäjäprobaganda

ei uppoa suomalaiseen yleisöön. Ei vaikka se muotoiltaisiin kuinka tahansa. Suomalaisen geeniperimässä on sellainen ominaisuus, että tuo probagnda paljastuu jo ensilauseissa suomalaisen tajuntaan. Ihan luonnostaan. Se ottaa venäläisiä pattiin ihan kybällä. Heistä ei oikein kukaan tykkää. Vähiten naapurimaissaan.
27107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Venäjä-propaganda on Venäjä-propagandaa, vaikka rasvassa paistais.

Äänestä

Venäläiset taitaa luulla että me tsuhnat uskottiin aikanaan jo aivopesunomainen karkea Neuvostoliitto-propaganda. Sitähän kuuli mm. ääliömäisessä radio-ohjelmassa "Näin naapurissa". Sen mukaan Neuvostoliitossa oli kaikki aina paremmin kuin muualla, ihmiset iloisia käyden rintamassa elopellolla liehuvin lipuin ja liinoin taistelulauluja laulaen sirpit kädessä elonkorjuuseen...

Aivopesu ei onnistunut meillä silloin kuin korkeintaan taistolaisnuoriin 1970-luvulla, ei muihin. Venäläisiin aivopesu on sensijaan aina onnistunut, koska hallinnon suodattamaa "tietoa" Venäjällä on ollut pakko uskoa oman etunsa takia. Jollet uskonut, niin sitten itkit ja uskoit. Ja viimeistään muutaman vuoden työleirikomennuksen jälkeen olit uskovinasi, jos olit siellä jäänyt henkiin.

Eikö ne venäläiset tajua lainkaan, että länsimaissa ei ole tapana levittää valheellista propagandaa uskottavaksi, vaan ainoastaan faktaa? Propaganda menettää tehonsa täysin, kun se osoittautuu valheeksi.

Venäläisten propagandajutuille nauraa länsimaissa naurismaan aidatkin. Eikö ne itse tajua, miten tyhmää on yrittää levittää valheita ihmisille muka uskottavana asiana?

Äänestä
  • "Eikö ne venäläiset tajua lainkaan, että länsimaissa ei ole tapana levittää valheellista propagandaa uskottavaksi, vaan ainoastaan faktaa?"
    "Eikö ne itse tajua, miten tyhmää on yrittää levittää valheita ihmisille muka uskottavana asiana?"

    Ei ne tajua, ja se tässä niin järkyttävää onkin.

    Kun valehtelua jatkaa oikein pitkään niin lopulta totuus alkaa hämärtyä ja valheesta tulee totta valehtelijalle. Venäjän ja neuvostoliiton aikana venäläiset ovat valehdelleet yksinkertaisesti itsensä tyhmiksi. He aivan oikeasti uskoivat ja osa yhä uskoo olevansa amerikkalaisten veroinen suurvalta. Siinä on venäläisten tragedian ja vaikeuksien perimmäinen syy, he eivät tiedä keitä he ovat. Venäläiset eivät vieläkään ymmärrä paikkaansa maailman kansojen joukossa.

    Sillä aina lopulta kuvitelmat törmäävät todellisuuteen, harhakuvat ja houreet haihtuvat olemattomiin. Ei niiden varaan voi rakentaa mitään pysyvää ja kunnollista.

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    "Eikö ne venäläiset tajua lainkaan, että länsimaissa ei ole tapana levittää valheellista propagandaa uskottavaksi, vaan ainoastaan faktaa?"
    "Eikö ne itse tajua, miten tyhmää on yrittää levittää valheita ihmisille muka uskottavana asiana?"

    Ei ne tajua, ja se tässä niin järkyttävää onkin.

    Kun valehtelua jatkaa oikein pitkään niin lopulta totuus alkaa hämärtyä ja valheesta tulee totta valehtelijalle. Venäjän ja neuvostoliiton aikana venäläiset ovat valehdelleet yksinkertaisesti itsensä tyhmiksi. He aivan oikeasti uskoivat ja osa yhä uskoo olevansa amerikkalaisten veroinen suurvalta. Siinä on venäläisten tragedian ja vaikeuksien perimmäinen syy, he eivät tiedä keitä he ovat. Venäläiset eivät vieläkään ymmärrä paikkaansa maailman kansojen joukossa.

    Sillä aina lopulta kuvitelmat törmäävät todellisuuteen, harhakuvat ja houreet haihtuvat olemattomiin. Ei niiden varaan voi rakentaa mitään pysyvää ja kunnollista.

    Kuuma totuus.Voiko kukaan esittää tuollaista tosissaan. Olen asunut kansalaisena 40 vuotta, ja saanut katsella ensikäden valheitä,petoksia, suuria kavalluksia ,tekaistuja syitä alkaa sotimaan jotakin syytöntä valtiota vastaan.Kaikkea mädännäisyyttä mitä voit kuvitella, ja sinä julistat täällä täyttä p-a-sk-aa.Jenkkikö julkaisee " Faktaa ".Vedä farkut jalkaasi ja purkkaa suu täyteen ,siinä on jenkin arvot .Maassa on ollut mahdollisuudet poistaa kaikki köyhyys ja nälkä syrjäseuduilla,sekä kaupungeissa, mutta siionistien johdolla mikään ei mene tasapuolisesti.Sama tapahtuu nyt suomessa.

    Äänestä

  • entinen finni kirjoitti:

    Kuuma totuus.Voiko kukaan esittää tuollaista tosissaan. Olen asunut kansalaisena 40 vuotta, ja saanut katsella ensikäden valheitä,petoksia, suuria kavalluksia ,tekaistuja syitä alkaa sotimaan jotakin syytöntä valtiota vastaan.Kaikkea mädännäisyyttä mitä voit kuvitella, ja sinä julistat täällä täyttä p-a-sk-aa.Jenkkikö julkaisee " Faktaa ".Vedä farkut jalkaasi ja purkkaa suu täyteen ,siinä on jenkin arvot .Maassa on ollut mahdollisuudet poistaa kaikki köyhyys ja nälkä syrjäseuduilla,sekä kaupungeissa, mutta siionistien johdolla mikään ei mene tasapuolisesti.Sama tapahtuu nyt suomessa.

    hallelujaa,ja aamen !

    Äänestä

  • ja lujaa kirjoitti:

    hallelujaa,ja aamen !

    poistin tuosta vasemmalta nätin tytön kuvan. Ei tisseissä mitään vikaa ole,mutta ne häiritsevät keskittymistä kirjoittaessa, jam jam .

    Äänestä

Venäjän kansainvälinen tiedotus onkin suunnattu aina maan omille kansalaisille.

Venäjän johtoa ei näytä yhtään kiusaavan se, että ulkomailla heidän tiedottamiselleen nauretaan.

Oma kansa uskoo, koska se ei muuta tietoa saa.

Äänestä
  • Uskon venäläistenkin nauravan lännen propakandalle. Jos kaikissa maissa vain naurettaisiin,niin mitään tappamista ei koskaan tarvittaisi .Varjopuolena olisi sota-aseiden myyntien tyrehtymisen ,ja se ei tule kuuloonkaan.Pankit kärsisivät eniten ,ja se olisi paha,kovin paha.Israelilta loppuisivat uusimmat Y-kärjet.Se olisi kaiken huippu .

    Äänestä

  • kärjen huippu kirjoitti:

    Uskon venäläistenkin nauravan lännen propakandalle. Jos kaikissa maissa vain naurettaisiin,niin mitään tappamista ei koskaan tarvittaisi .Varjopuolena olisi sota-aseiden myyntien tyrehtymisen ,ja se ei tule kuuloonkaan.Pankit kärsisivät eniten ,ja se olisi paha,kovin paha.Israelilta loppuisivat uusimmat Y-kärjet.Se olisi kaiken huippu .

    Saat sinä uskoa mihin vaan.
    Olet kuitenkin pihalla asioista joista täällä puhutaan , aivan kuin lumiukko lämpimällä kevät sateella!

    Äänestä

Venäjä luulee, että sillä on varaa elää valheessa.

Äänestä
  • Ne tietää, että muuta totuutta heillä ei ole kuin valheellinen "totuus" eli PRAVDA.....

    Äänestä

  • Ehkäpä venäjällä ei olekkaan varaa elää valheeissaan, mutta USAlla on .Jos jenkki tervehtii sinua aamulla ,sanoen " hyvää huomenta, niin siitäkin on jo puolet valhetta ".
    Todisteita on nääs ,50 vuoden maassa asumisen jälkeen,heh.

    Äänestä

  • Siis suomessakaan ei valehdella.Juuri kaikki propakanda jotakin ´maata vastaan on valhetta.Miten ihmeessä sitä ei huomata ?Tämä sivu on täynnä valheita, virheellisiä epäreiluja luuloja, sekä jonkun toisen harhauttajan kertomaa. Tietenkin vejäjältäkin valehdellaan,sehän on odotettua, mutta jos sieltä ei muka löydy yhtään totuudellista tietoa ,niin miksi uskoa kenenkään muunkaan uutisia ? Tällä sivulla loistavat typerykset ,toisiaan taputellen.

    Äänestä

  • valheellista kaikki kirjoitti:

    Siis suomessakaan ei valehdella.Juuri kaikki propakanda jotakin ´maata vastaan on valhetta.Miten ihmeessä sitä ei huomata ?Tämä sivu on täynnä valheita, virheellisiä epäreiluja luuloja, sekä jonkun toisen harhauttajan kertomaa. Tietenkin vejäjältäkin valehdellaan,sehän on odotettua, mutta jos sieltä ei muka löydy yhtään totuudellista tietoa ,niin miksi uskoa kenenkään muunkaan uutisia ? Tällä sivulla loistavat typerykset ,toisiaan taputellen.

    jahas, peilistäsi näkyy tuollaista?

    Äänestä

Nuo Venäjä-trollit ovat jo vetelät housuissa Venäjän talouden alamäen takia. Pelkäävät, että palkanmaksu tyrehtyy..

Äänestä
  • Nyt seuraava liike on vuorostaan idällä ja aasialla .Liität siihen valtaosan afrikkaa,ja etelä-ameriikkaa ,heidän uuden liittonsa mukaan ,niin katsotaan kuka antaa ja kuka ottaa sanktioita .Jenkeillä on jo tuskan hiki taloudessaan .Wall Streetin pörssinoteeraukset eivät merkitse mitään ,se on vain ylirikkaiden edestakaisin pelleilyä .Tositalous mitataan kansan työllisyys numeroilla,eikä työttömyys luvuilla .Ei ole venäjän talous romahtanut lännen käytöksen takia. EU johtajatkin ovat jo sanktioita vastaan,koska se huonontaa euroopan kauppaa .

    Äänestä

  • Palkanmaksut tyrehtyvät tuhansilta ,jos Venäjä lopettaa kaupankäynnin suomessa .Jos minun ansiotuloni riippuisivat venäjänkaupasta ,niin pitäisin turpani kiinni ,ja lopettaisin puraisemasta kättä joka syöttää minun perhettäni .
    Suomalaisen korpityhmyys tulee täällä hyvin esiin. Pitäisi ensiksi harkita,mitä päästää suustaan ulos,taikka sormistaan koneeseen.

    Äänestä

  • kauppa se kannattaa kirjoitti:

    Nyt seuraava liike on vuorostaan idällä ja aasialla .Liität siihen valtaosan afrikkaa,ja etelä-ameriikkaa ,heidän uuden liittonsa mukaan ,niin katsotaan kuka antaa ja kuka ottaa sanktioita .Jenkeillä on jo tuskan hiki taloudessaan .Wall Streetin pörssinoteeraukset eivät merkitse mitään ,se on vain ylirikkaiden edestakaisin pelleilyä .Tositalous mitataan kansan työllisyys numeroilla,eikä työttömyys luvuilla .Ei ole venäjän talous romahtanut lännen käytöksen takia. EU johtajatkin ovat jo sanktioita vastaan,koska se huonontaa euroopan kauppaa .

    Minä toivon kaikkea hyvää Afrikan, lat. Amerikan, Kiinan ja Intian taloudelle. Sieltä päin ei tule sotilaallista uhkaa Suomen suuntaan. Sotilaallinen uhka tulee Venäjältä, jos tulee.

    Äänestä

  • 10 sormijärjestelmä kirjoitti:

    Palkanmaksut tyrehtyvät tuhansilta ,jos Venäjä lopettaa kaupankäynnin suomessa .Jos minun ansiotuloni riippuisivat venäjänkaupasta ,niin pitäisin turpani kiinni ,ja lopettaisin puraisemasta kättä joka syöttää minun perhettäni .
    Suomalaisen korpityhmyys tulee täällä hyvin esiin. Pitäisi ensiksi harkita,mitä päästää suustaan ulos,taikka sormistaan koneeseen.

    Niin että pitäisi nöyränä kumartaa rikollisille ettei ne vaan lopeta kaupankäytiään?
    Niin köyhiä ei ole missään!

    Äänestä

Uppoaa isoon tyhmään kitaan jo liian monella Suomessa. Haluavat tuhota Suomen!

Äänestä

Eikä mikään ihme. Kyllä suomalaisiakin hatuttaisi,jos Venäjä olisi hyökännyt suomeen.En ole koskaan nuoruudessani nähnyt venäläisiä sotilaita kulkemassa kohti pohjanlahtea. Ei niitä piippohattuja näkynyt helsingissäkään .Suomen senaikainen johto oli kylläkin painattanut suomen karttoja ,joissa itäraja ylettyi URALILLE ASTI ? Mitäs salaperäisyyttä on meidän sodanaikaisissa arkistoissamme ,mitä ei voi kansalle esittää ? Viime sodan alkamisen syyt oikein löyhkäävät pahasti.Niin haisevat muutkin sodat,ja niiden alkamisvaiheet.Itä paha,länsi hyvä, voi pe-r-k-ele.

Äänestä

Ei tämä puupäinen ihmiskunta näköjään koskaan opi. Aina pitää olla riitaa haastamassa ja sotaan varustautumassa. Kun pitäis rauhoittaa ja liennyttää. Joku muka parempi kuin toinen. Ihmisiä kaikki, kaikissa maissa pahoja ja hyviä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oliko garkki kirjoitti:

ei uppoa suomalaiseen yleisöön. Ei vaikka se muotoiltaisiin kuinka tahansa. Suomalaisen geeniperimässä on sellainen ominaisuus, että tuo probagnda paljastuu jo ensilauseissa suomalaisen tajuntaan. Ihan luonnostaan. Se ottaa venäläisiä pattiin ihan kybällä. Heistä ei oikein kukaan tykkää. Vähiten naapurimaissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu