Kuinka kaukaa voi erottaa lentokoneen?

Katselin tänään kahta yli lentänyttä KLM:n lentokonetta. Flightradarista seurasin missä koneet ovat, ja paljain silmin erotti vielä ne valkoiset vanat taivaalta ja kiikareilla lentokoneen vaikka se oli yli 125 kilometrin päässä. Katselin niitä Turun lähellä ja koneet olivat Ahvenanmaan eteläpuolella lähellä Lågskärin saarta, kunnes katosivat lähellä horisonttia olleen pilviverhon taakse. Muuten olisi varmaan näkynyt vielä kaukoputkella 200 kilometrin etäisyydelläkin eli koneet silloin jo Ruotsissa.

Kuinka kaukaa esimerkiksi merellä voi lentokoneen nähdä, jos on vain merta eli ei saaria peittämässä horisonttia. Lentokone lentäisi esimerkiksi 11500 metrissä ja itse olisin 30 metriä meren pinnan yläpuolella katsomassa. 200km, 300km, 400km? Suomalainen ilmailuharrastaja voi siis helposti seurata kiikareilla tai kaukoputkella Suomesta esimerkiksi Tallinnan, Tukholman tai Pietarin yläpuolella lentäviä lentokoneita. Etelä-Suomen rannikolta pitäisi helposti nähdä esimerkiksi venäläiset sotilaskoneet vaikka eivät niin korkealla lennäkkään kun etäisyyttä esimerkiksi Helsingistä vain vähän yli 30 kilometriä lentokäytävään.
8640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ja nyt näkyy Japan Airlinesin kone 200 kilometrin päässä Ruotsissa Norrtäljen pohjoispuolella ja Finnairin kone Uppsalan ja Gävlen välissä 250 kilometrin päässä. Katsottu normaaleilla kiikareilla 7x38 ja horisontissa tosiaankin pilviä. Aika huimaa että näin kaukaa näkee koneet ja ne pystyy tunnistamaan tuon radarin avulla!

Äänestä

D=3,57*( \sqrt {30} \sqrt {11500} eli likimain 402 km. Horisontti olisi vajaan 20 km päässä ja kone olisi yli 380 km horisontin takana ilman refraktiota. Refraktion kanssa kerroin olisi 3,86, joten kokonaismatkaksi tulee likimain 435 km.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Horisontti

Äänestä

Tuollaiset noin 300km on suuruusluokka, mistä maalla olen koneiden juovan erottanut, koneen erottaminen on jo siinä ja siinä hyvälläkin kiikarilla. Tosiaan tuossa on metsänreuna tullut eteen myös, joten yli tuon pystyy näkemään. Että ei se 350...400km merellä varmaan ole mahdotonta hyvissä olosuhteissa.

Äänestä

Tähtinen kun pukkaa mittarissa pilvestä ulos niin et ehdi kissaa sanomaan kun jo kolisee.

Äänestä

Hei, kysyppä Tähtiseltä asiaa, kuulin juttua että hän näki paljailla silmin Tikkakoskelta Malmille kun AN-2 lensi alle minimikorkeudessa ja vieläpä maksullinen porukka kyydissä ;)

Äänestä
  • Oliko Anna kameran kanssa perähenkilönä ?

    Äänestä

Kiitokset vastaajille "Maantieteilijä" ja "kokemusta ja muistia". Hangosta voi siis helposti nähdä Latvian Riikan yläpuolella lentävän koneen. Koneesta koneeseen näkyvyys onkin sitten jo varmaan jotain lähemmäs 1000 kilometriä? Kummatkin koneet lentävät 11500 metrin korkeudessa.


Sen sijaan nimimerkit "pilvien huimapää" ja "Nytriittää?" imevät ja kovaa, sekä ovat ilmeisen autisteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aloittelija kirjoitti:

Katselin tänään kahta yli lentänyttä KLM:n lentokonetta. Flightradarista seurasin missä koneet ovat, ja paljain silmin erotti vielä ne valkoiset vanat taivaalta ja kiikareilla lentokoneen vaikka se oli yli 125 kilometrin päässä. Katselin niitä Turun lähellä ja koneet olivat Ahvenanmaan eteläpuolella lähellä Lågskärin saarta, kunnes katosivat lähellä horisonttia olleen pilviverhon taakse. Muuten olisi varmaan näkynyt vielä kaukoputkella 200 kilometrin etäisyydelläkin eli koneet silloin jo Ruotsissa.

Kuinka kaukaa esimerkiksi merellä voi lentokoneen nähdä, jos on vain merta eli ei saaria peittämässä horisonttia. Lentokone lentäisi esimerkiksi 11500 metrissä ja itse olisin 30 metriä meren pinnan yläpuolella katsomassa. 200km, 300km, 400km? Suomalainen ilmailuharrastaja voi siis helposti seurata kiikareilla tai kaukoputkella Suomesta esimerkiksi Tallinnan, Tukholman tai Pietarin yläpuolella lentäviä lentokoneita. Etelä-Suomen rannikolta pitäisi helposti nähdä esimerkiksi venäläiset sotilaskoneet vaikka eivät niin korkealla lennäkkään kun etäisyyttä esimerkiksi Helsingistä vain vähän yli 30 kilometriä lentokäytävään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu