Tätä keskustelua käyn itseni kanssa. Olenko masentunut vai olenko vaan huijari? Toista päivää tässä olen kovan ahdistuksen alaisena ja välttelen ihmisiä. On sellanen olo että olen aivan täyspaska eikä vaan jaksais elää. Älä ymmärrä väärin,en halua kuolla. Olen vain lopen väsynyt yrittämään. Koiran kanssa ulkoilen päivittäin, mutta se onkin ainoa jota sitten jaksan kunnolla. Kaikkea pitäisi tehdä, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Yritän pitää kulisseja pystyssä kun en jaksais taas huolestuttaa kaikkia ja kuunnella kuinka pitäs ottaa itseään niskasta kiinni. Pohdin myös koko ajan, että olenko huijari. Ehkä en olekaan masentunut vaan ainoastaan laiska. Sitten toinen puoli minusta sanoo, että olen masentunut koska en jaksa vaikka yritän. Mua niin vituttaa tää olotila. Helmikuussa alkaisi koulu. Ammatinvaihto tässä menossa, koska lastensuojelua en enää jaksa enkä pysty. Olin hetki sitten super innostunut koulusta. Nyt vaan pelkään etten jaksa sitäkään ja taas täytyy alottaa alusta ja järjestellä asioita. Hitto ku vois vaan tuntea itsensä normaaliks. Ennen touhusin ihan hulluna kaikkee ja nautin piirtämisestä, maalaamisesta, lukemisesta, askartelusta, liikunnasta.. Nyt en nauti mistään. Välillä toivoisin et osaisin edes juopotella niin olis jotain.
Masennusta vai pelkkää huijausta
elämistä kaipaava
2229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei! Mahtavaa, että sinulla alkaa uusi koulu, onnea ja menestystä siihen, toivottavasti on myös mukavia opiskelukavereita. Mitkä asiat opiskelujärjestelyissä huolettaa? Onko elämässäsi tapahtunut jotain käänteentekevää, että et enää jaksa innostua kuten ennen? Miksi tunnet, että olisit täyspaska?
Tiedätkö, minäkin "pidin kulisseja" vuosikausia juuri tuon takia, kun kukaan (silloin lähinnä vanhemmat) ei ymmärtänyt, eikä halunnut ymmärtää tilannettani. Ei heidän maailmassa ollut "masennusta", koska kaikki vaikeat asiat suljettiin pois mielestä, sitten oltiin vain ahdistuneita, pelokkaita ja siirrettiin samat ongelmat lapsille...
Minut nuorena diagnosoitiin masentuneeksi, tunnistin kyllä oireita, mutta uskoin aina, että elämääni ja itseäni muuttamalla myös mielialani kohenee. Näin on myös käynyt. Tavallaan masennus on ollut minulle yhtä kuin kasvamista (lukuisten virheiden kautta) ja oman persoonallisuuden kehittämistä hiljalleen...
Onko sillä siis lopulta väliä, oletko masentunut vai et...? Kunhan saat vain jostain voimia innostua taas elämästäsi.
Moi,
Koulussa pelottaa se et jos tuleekin taas täysuupumus kun yritän liikaa. Sairastuin työssäni työuupumukseen ja ylikuormituksesta johtuvaan masennukseen. Oon aina ollu itsenäinen, vahva ja muista huolehtiva puurtaja. Sit yhtäkkiä en ollutkaan ja psykiatri sanoi että olen oppinut itselleni haitallisia käyttäytymismalleja alkoholisti vanhemman kanssa kasvaessa. Kaikki on aina sanonut mun olevan erilainen ajattelutavaltani ja reagoinniltani. Ennen se oli kohteliaisuus mutta nyt koen sen todisteena siitä että olen lapsuuteni vanki. Koko ajan mietin et olenko valhetta. Epäaito. Se on mulle iso juttu koska oon aina pyrkiny rehellisyyteen, suorasukasuuteen ja aitouteen. Oon eläny omilla moraali säännöilläni ja vaatinut itseltäni paljon. Nyt yhtäkkiä mulle sanotaan et se miten mä ajattelen, tunnen ja toimin on lapsuuden aiheuttamaa mulle itselle haitallista käyttäytymismallia. Kuka mä sitten olen? Keneen mun mies on rakastunut? Illuusioonko? Oon ihan sekasin tän jutun kans. Tunnen myös jatkuvaa turvattomuutta ja pelkoja milloin mitäkin kohtaan. Mä mietin liikaa enkä saa sitä loppumaan. Mua vaan väsyttää niin kovasti