En ole aikasemmin moisin uskonu, mut tuntuu uskomattomalta nyt. Oma puoliso keräs kamansa juuri 50 alla ja nyt on kaksi ystävää muutaman kuukauden sisällä ilmottanut, että mies tuli ja ilmotti tyynesti muuttavansa pois. kolmatta ei kuulema ole, mutta molemmilta löytynyt se " takapiru" ja vaihdettu uuteen. Toinen lapsettomaan ja toinen ns.uusperheeseen. Joku vimmako se iskee 50-kympin korvilla. Huomaako ihmiset, että alkaa vanheta ja ovat tyytymättömiä elämäänsä. ja nyt pitää repästä ja elää kun viimestä päivää, ilman sitä "vanhaa" perhettä. Jos näin on, niin miksi ei ole munaa keskustella asioista/muutoksista kotona, jos joku hiertää, vaan otetaan kassillinen vaatteita ja häippästään. Yleensähän nämä lähtijät ovat kai tyytymättömiä omaan elämäänsä ja ovat niitä, joita pitää vetää perässä, kun eivät osaa yksin elää ja vaikka selvitellä mitä elämältään haluavat. Luulleeko ne että vaihtamalla toiseen, kaikki muuttuu paremmaksi ja mitää vastuuta mistään ei tarvitse ottaa. Kai ne sitten vielä ottavat muutaman irtioton, ettei elämä olisi tylsää ja arkista. Kaikki p.... kuitenkin jätetään vielä toisen hoidettavaks. Tottahan tausta tutkitaan, että onko se uusi hyvä vai ei ja pidetään porttia auki, kunnes pommi pudotetaan kotona. Onhan näitä naisisissakin, mutta kaikki tietämäni tapaukset sattuvat olemaan miehiä, jotka näin ovat toimineet. Sellasta sitoutumista.
50-kympin villitys,totta vai tarua?
sitoutunut ja yksin
31666
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kun se on loppu niin se on loppu. Hienoa että ihmiset uskaltavat tehdä rohkeita ratkaisuja.
Kyllä asias perä on.Naiset vaihtaa kankeempaan ja miehet notkeempaan.
Sitten kohta vanhainkodissa nauraa väkätetään iloisena,muuta kuin yksi hammas keskellä suuta vilkkuu,sekä muistellaan vanhoja,miten nuorena oltiin nättejä,nyt enää vaan nättejä ja päälle pannahan.Vanhusväestö on nykyisin nuortunut ja nuoret pehmenneet?
"Rohkeita ratkaisuja"...miksi rikkoa kaikki se jo rakennettu yhden ihastuksen tähden? Se mitä elämäksi luullaan, ei sitä ole. On vain hetken kestävä villitys, arki alkaa samalla tavalla uudessa suhteessa ja voi alkaa ongelmaisempanakin.
Lasten ja lastenlasten mummola on arvokas paikka omille lapsille ja pienille lapsenlaspille. Onko tärkeämpää olla uuden ventovieraan ihmisen kanssa yhdessä, jossa lapset ja lapsenlapset ei tunne olevansa kuin vieraassa kodissa käymässä. Jos he ovat enää tervetulleitakaan "uuteen suhteeseen". Ei mitään tuttua ja turvallista, ei vapautta, ei rakkautta ja turvan tunnetta uuteen ihmiseen, joka on ukin tai mummon viereen tupannut. Elämän rikkaus tutussa turvallisessa piirissä on leppoisaa ja rakkaus sukujen keskellä aitoa välittämistä, useimmiten. Miksi rikkoa kaikki tämä uuden villityksen tähden??
Niin,sanoppa paremmin?Onko kyse vaan jostain muot ilmiöstä,joka sekoittaa suhteita vielä varttuneellakin ja elämänkokemusta omaavalla tiellä?Viisainta olisi panostaa entiseen suhteeseen ja heittää haavet paremmasta,sillä sanotaanhan,että,jos lähtee sutta pakoon,voi tulla karhu vastaan.Tottakai on tilanteita,että ero on paras vaihtoehto ja syy on usein alkoholi ja toisen piittamattomuus ja uskottomuus.Syy voi olla mikä tahansa.Pitkä yhteinen suhde on usei merkki,luottamuksesta,järkevistä ihmisistä ja toisen huomioon ottamisesta.Tämän olen huomannut pitkän onnellisen ja rakastavan suhteemme aikana.
Olen samaa mieltä siitä, että pitkä suhde on aina kasvattava kokemus ja osoittaa, että ihminen pystyy parisuhteeseen.
Olen nyt tavannut mukavan miehen, mutta miksi hän pelkää niin sitoutumista, miten saisin hänet rauhoittumaan tästä pelostaan ?
Mitä rohkeeta siinä, on että jättää perheensä ja lähtee hetken ihastuksen mukaan valmiiseen perheeseen tai perustaa uuden. Onko kyse vaan uutuden viehätyksestä.
Rohkeampaa minusta olisi, jos mieltä painavat asiat, tyytymättömyys nykyiseen tm. otettaisi puheeksi sen puolison kanssa ja vasta sitten kun on yritetty korjata asioita, niin jatkaa matkaa jos ei mistään tule mitään. Kyllä jokaisella olisi oikeus tietää, mitä on ns.tehnyt väärin ja mitä voisi koittaa muuttaa. Raukkamaista se ennemminkin on, kun oven raossa ilmoitetaan lähdöstä ja äkkiä kassi kainaloon ja menoks, eikä todella osoita rohkeutta.
Monellakohan siitäkään on hyötyä, että vitkutellaan ja puidaan asioita. Korjataan asioita väkipakolla ja ollaan taas samassa tilanteessa? Ei siinä kuule ne nalkutukset, riidan halu, tyytymättömyys miksikään muutu, jos ei sukelleta syvälle, mutta moni ei sinne asti uskalla, muutakuin ehkä yksin ja se jonka sitä ei niin ehkä tarttiskaan tehdä.
Mutta AP sinussa ei liene mitään vikaa. Ne miehet, ne miehet tai ne naiset, ne naiset.
Jokaisessa meissä on taatusti vikaa. Kyse onkin siitä, onko rohkeutta nostaa se kissa pöydälle ja puhua/kertoa asioista, mitkä omasta mielestä mättää. Siihen ei monilla tunnu olevan rahkeita. Nämä liitot mitkä ovat ajautuneet erilleen, ovat juurikin sellaisia joissa ei ole niitä näkyviä riitoja ollut, vaan ilmeisesti toista osapuolta on vaan joku nyppinyt omassa pienessä mielessään, josta ei ole ollut kuitenkaan uskallusta puhua. Valittu helpoin tie. Pää pensaaseen uudessa paikassa toivoen, että aika hoitaa ja korjaa. Samalla toinen saa hoitaa kaikki eroon liittyvät asiat yksin ja toinen elää sitä uutta arkea. Ovi auki ja suljettu perässä, jättäen toinen ihmettelemään, mistä on oikein ollut kyse. Jotenkin käsittäisin, jos olisi elämä ainaista riitelemistä, mutta silloinkin pitäisi voida asioista puhua, varsinkin jos olet ollut toisen kanssa vuosikymmeniä. Itse olen ollut jo kymmenkunta vuotta yksin, mutta samalla lailla kävi itselleni. Vielkään en tiedä missä oli vika, vaikka ei sillä enää niin suurta merkitystä ole. No en tiedä onko sitten vaikuttanut siihen, etten koe voivani luottaa vastakkaiseen sukupuoleen enään.
Älä yleistä, ei pidä paikkaansa. Ihmismielikin toimii monesti sillen jännästi, että se pyrkii torjumaan ikävät asiat. Torjunnan sijaan pitäisi pyrkiä kohtaamaan asiat, ts.pikaeroja on oikeesti aika vähän. Mutta olet oikeassa puhuminen kannattaa aina, mutta hyväksytkö sinä sen että se ei silti johda yhdessäpysymiseen?
Hyväksyn sen ,että yhdessäpysyminen päättyy, mutta sitä en hyväksy, että asioita ei selvitetä. Varmaan moni jätetty haluaisi tietää jt syytä, miksi eroon päädyttiin jos ei ole tosiaan riitoja ym.ollut. Tämä voisi ehkä auttaa asian käsittelyssä. Tätä ei lähtijä aina huomio,vaikka toki luultavasti jt tuntee itsekkin lähtiessään. Useinhan se taitaa olla tyytymättömyyttää omaan itseensä ja kykyyn ratkoa asioita. Väkisin ei kenenkään kannata toki yhdessä jatkaa, mutta häipyminen ilman mitään sanottavaa, on todella raukkamaista. Johan sekin kertoo jt, ettei lähtijä yleensä aloita elämää yksin, "päätään" selvittäen, vaan on ensin pedannut paikan "auringon" alle ja vasta sitten uskaltaa oven raosta ilmottaa lähtevänsä. Toinen osapuoli jää arjen sotkujen ja järjestelyjen keskelle, jossa omat ajatukset kiertävät kehää, miksi miksi miksi ja mikä tähän johti. Varmaan löytyy niitäkin, joilla ei lähteminen tai jätetyksi tuleminen tunnu missään, vaan ovat heti valmiina uutta kohden. Sinulla on toki oikeus omaan mielipiteeseesi, niin kin minullakin. Nämä nyt ovat sattuneet vaan omaan ystäväpiiriini, joka on tosiaan pisara meressä, joten yleistyksestä ei voi olla kyse, varmaankaan kenenkään meidän sanomisissa. Jokaisella meillä on omat kokemukset ja tuttujen kokemukset ja jokainen tapaus on omanlaisensa.
Ei siihen muuta tarvii,jostain vierii häikäilemätön lipevä ja liukas kolmaspyörä,joka ei häikäile eikä kaihda sotkea toisten,jopa hyvääkin suhdetta.Me ihmiset olemme vaan niin hölmöjä,että lähdemme liian kevyin perustein humputteleen ja kohta kadutaan,kun ei paratiisiin päässytkään sen uuden löydön kanssa.Moni palaisi entiseen,jos kehtais ja huolittais.
Niinhän se on, ettei tarvita mitään muutakuin se lipevä kolmas pyörä ja aivan tahdoton lähtijä? Oikeesti, onhan se kauheeta jos mies(tai nainen)parka saa tuntea vaikka rakkautta ja hänestä tuntuu, että saa vaikka hengittää väliin. Koska se jätetty ihminen on aina täysin syytön. Jos muuten palstajuttujen mukaan antaisi elämänsä mennä niin kyllä tuntuisi pettäminen olevan helpoin konsti. Siinä voi pitää perheensä tyytyväisenä ja samalla itsensäkin tyytyväisenä. Eiks niin?
Selittäkää itsellenne asiat ihan miten haluatte, mutta katsokaa peiliin välillä.
Älä nyt hyvänen aika hikeenny. Miksi se lähtijä ei tunne sitä rakkautta? Vaihtaako se taas kenties sen uuden, kun alkaa tuntua ettei tunne rakkautta? Tätä juuri tarkoitin, että MIKSI ei puhuta ja kerrota tunteista tai niiden puutteesta. Peiiliin voisi tällön katsoa molemmat osapuolet. " Olisinko voinut tehdä jotain toisin, enkä lähteä valehtelun pohjalta pää pyörällä kohti uutta. Olisinko voinut kertoa puolisolleni, ettei minulla ole kaikki hyvin ja jotain on suhteestamme hävinnyt. olisimmeko voineet tehdä asialle jotain, ennen kun rikomme perheen. Minusta ei ollut kertomaan ja sinä et voinut aavistaakkaan. Valitsin lähtemisen, kun se oli helpointa itselleni"
Sinä sitoutunut ja yksin, minä en hikeenny lainkaan itse asiassa minä olen surullinen, ja myös sinun puolestasi. Ensinnäkin ei se rakkaus monellakaan sormia napsauttamalla katoa kyllä siihen tarvitaan enemmän aikaa ja useampia pettymyksiä ( ei niistä tähän enempää). Minäkään en nyt puhu mistään nuorten alle kolmekymppisten suhteista. Ja ei siinä mitään petosta jonkun ulkopuolisen suhteen tarvitse olla, huono suhde altistaa ihastuksille ja kyllä näistäkin jotkut saattaa puoliskon kanssa keskustella ja saada asiaa kuntoon.
Otit esiin puhumisen ja kommunikointi on suhteessa äärettömän tärkeää ja myös se miten kommunikoidaan. Tästä nostin pointin sinulle. Oletko osannut kuunnella, reagoida? En tiedä suhteestasi, niinkuin sinäkään et minun, mutta tällaisia asioita tuli mieleen.
Lisäksi suhteessa on monenlaisia muitakin ongelmia ja värejä monesti. Mitä tuli tuohon uuden rakkauden kestämiseen, niin sehän riippuu ihan ihmisistä itsestään. Kyllä ihmiset tuppaavat oppimaan virheistään, ehkä jopa pyrkivät välttämään niitä( mikä voi tuoda lisähaasteita).
Sitä minäkään en ymmärrä ettei yritä korjata asioita ja anna toiselle mahdollisuutta edes muutokseen, varsinkin jos lapsia on. Mutta elämä ei aina mene piirustusten mukaan.
Rakkautta ei voi pakottaa, ei edes puhumalla.
Muistutus: meilä jokaisella on vain tämä elämä, ja eikö ole oikeus elää se siten, kuin jokainen parhaaksi katsoo ja tuntee?
Tuossa elämänvaiheessa, kun omat lapset on jo kasvaneet isoiksi, ei heillekkään jää traumoja eroavasta isistä ja äidistä. Ja lapsetkin on onnellisia, kun vanhemmat ovat tahoillaan onnellisia.
Ei pidä tuomita toista, vaan elää oma elämä siten että on itse siihen tyytyväinen. Voihan tämä päivä olla elämäsi viimeinen!
Näin olen myös asian ajatellut. Kunhan itse on tyytyväinen oloonsa luo Se tyytyväisyyttä ympärillä oleviin läheisiinkin. Ja tosiaan meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä.
Eihän me toisistamme tiedetä ja yhteispitävää sääntöä ei varmasti löydy jokaisen tarinaan. Elämä jatkuu ja haavat arpeutuvat tai sitten ei. Jokainen on omanlaisensa ja käsittelee asiat erilailla. Tämä oli vain oma näkemykseni asiasta, mitä olen kokenut ja mitä ystäväpiiri on kokenut. Hyvin samankaltaise loput on ollut. Elämä ei mene piirrustusten mukaan, se on varmaa. Omasta puolestani sanon, että olen aina koittanut kuunnella ja teen sitä edelleen. Tai olen siis nykyään monen muun olkapäänä. Ajatustenlukua en kuitenkaan hallitse, jos toinen ei puhu, vaikka kysyy. No tämä on hyvä päättää tähän. Toin vain yhden näkemyksen asiaan ja sen, miten itse koen, että asioita pitäisi koittaa hoitaa. Kaikille ei samat tavat ole hyviä. Hyvää tulevaa uutta vuotta 2015 kaikille ja muistetaan keskustella niistä ikävistäkin asioista. En saanut vieläkään lahjaksi sitä kristallipalloa, joka kertoisi, onko ehkä minullekkin vielä joku jossain, joku joka osaa pussaamisen lisäksi puhua :D
Olin kerran parisuhteessa, jossa tunsin olevani yksin. Sellainen tunne syntyy, jos toinen ei ota riittävästi vastuuta, eikä ts. osaa hoitaa suhdetta: ei kuuntele toista on ts. aina itsekäs. Nyt varsin kypsällä iällä olen tavannut samanlaisen miehen, ja olen häneen hyvin ihastunut. Järkeni sanoo kyllä, että lopeta, mutta tunteet ovat vahvat. Mies ei halua sitoutua ts. hän pelkää parisuhdetta, kun on kerran eronnut. Mitä teen lähdenkö vai jäänkö ? Välillä itken sitä, että kun ihastun siinä aina käy näin.
Kyllä yksinäisyys suhteessa on kova paikka.
Tämä mies on meikäläistä nuorempi, mutta ei ole päässyt voimakastahtoisesta äitisuhteestaan eroon. Olen nähnyt ko. äidin ja hän jotenkin muistuttaa meikäläistä. Olenkin kuullut, että mies ihastuu usein äitinsä kaltaiseen naiseen. Onhan äiti miehen ensimmäinen nainen. Miten voisin hienovaraisesti hänelle kertoa, että olisi aika irrota kokonaan napanuorastaan. Pelkään pahoin, että mies on liian kauan ollut ilman parisuhdetta, eikä osaa enää sellaista luoda.
Välillä ko. mies on jotenkin välttelevä ts. hänen lähelleen on vaikea päästä. Mitä tehdä onko joku joka osaisi neuvoa. Tämä erikoinen suhde on jatkunut nyt n. parin vuoden ajan.
Yleensä voimakkaasti äitisuhteessa olevat miehet ovat narsisteja, he eivät osaa rakastaa valitettavasti ketään. He ovat etäisiä, vältteleviä, vaipuvat omaan sisäiseen maailmaansa, elävät omaa elämäänsä jossa tärkein henkilö on äiti, jonka huomiota he jatkuvasti janoavat. Tälläisellä miehellä yleensä on narsisti isä, joka on ollut etäinen, vaativa ja alistava jne.. ja äiti on läheisriippuva, joka on yrittänyt kompensoida ja täyttää isän tehtävää, tehnyt holhoamisellaan lapsesta itsestään riippuvaisen.
Ehkä kannattaisi tutustua narsismiin ennen kuin sidot itseäsi mieheen enempään.
Kiitän kirjoittamastasi vastauksesta. En ole vielä sitoutunut tähän mieheen, koska olen ollut varovainen ja hänestä on minua varoitettu. Tietysti ihastuin häneen, mutta uskon, että se aika on nyt ohi.
Tällä miehellä on alkoholisti isä ja ilmeisesti vaativa näin ainakin hänen puheistaan olen saanut selville. Kiitos vielä kerran Sinulle tämä kirjoittaminen selkeyttää kummasti ajatuksia.
Olen nyt tavannut toisenlaisen miehen, joka ei ole narsisti, vaan oikea suomalainen mies.
Kuvailit läheiseni lapsuuden perhemallin sillä erotuksella, että äiti on riippunut pojassaan. Aiemmin ketjussa kirjoitettiin, ettei napanuoraa äitiin oltu katkaistu. Muistan, kuinka ensimmäisen lapsen kohdalla äiti sairastui, kun ei kestänyt, että pojalleen tuli uusi tärkeä ihminen, Vaimo oli liian kiltti ja kaikki tehtiin, kuten äiti halusi, mutta nyt uudessa tilanteessa vauva vaati kaiken sen huomion, jonka äiti oli aiemmin saanut. Syvällä taustoissa ovat vaikeudet, jotka sitten myöhemmin parisuhteissa riistäytyvät käsistä, ei ihme, ettei tavalliset ihmiset selviydy.
toisilla tarua.
Tämä edellä kuvaamani mies pakenee tunteitaan työhön, jota hän tekee todella ahkerasti. Olen joskus aivan ihmeissäni miten hän jaksaa tehdä raskasta työtä niin paljon, jopa ilman lomia.
Olen saanut hänestä myös sen käsityksen, että hän pelkää sitoutumista ja sitä, että nainen kiintyy häneen liikaa.
Epäilen, että hänellä on ollut paljon lyhytaikaisia suhteita Nämä suhteet ovat luultavasti päättyneet, kun nainen on alkanut esittää omia ehtojaan.
Olen ajatellut asian niin, että pysyttelen vain taka-alalla ja katson mitä tapahtuu ?
En itse ole viisikymppinen, mutta pahaa oloa pakenen kyllä työntekoon. Siitä saa muuta ajateltavaa, ei tarvitse kohdata niin rankasti ikäviä ajatuksia.
Höh... no tottakai sitä pitää lähteä ennen kuin pää hajoaa. Jos parisuhde on tullut tiensä päähän ja etäisyys on lopullista, niin parempi on lähteä ja jättää tosiaankin se paska exän luon niin kuin ap asian ilmaisi. Jos "jätetty" kumppani jää ihmettelemään, että mikähän sille tuli tai miksi ihmeessä se lähti, niin parempi on katsoa peiliin.... sieltä se syy aika usein löytyy vastaus kysymykseen. AIkansa sitä itsekin yritin ongelmista huolimtta jatkaa ja uskotella, että kyllä se ajan kanssa paranee.... mutta totuus on että jompikumpoi ottaa ja lähtee kysymys on vain kumpi ehtii ekaksi...valitettavasti usein siihen on jo tullut uusi kuvioihin mukaan. "Näin se vaan on Eskoseni"
Mä uskon että 50:n villityksestä puhutaan vain, koska se muka on niin absurdia lähteä silloinkin. Mielestäni siinä ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin 40:sen lähtö.
Elämän puolivälissä ehkä tulee miettineeksi aikaisempia ratkaisuja.
Moni 50:n on varmaankin pysynyt liitossa lasten vuoksi.
Tehköön jokainen niinkuin oikeaksi näkee, tiedän yli 50:siä, jotka ovat löytäneet vihdoinkin onnen elämäänsä. Kuinka paljon onkaan rikkinäisiä perheitä, on tyhmää kunnioittaa liittoa vain sen papin aamenen vuoksi.
Loppujen lopuksi rakkaus on se joka ohjaa jokaista omissa valinnoissa, sen voi tukahduttaa myös.
Eroon on niin monia eri syitä, mutta on vain yksi elämä elettävänä.