Hyvä että joku lakkoilee, ettei pätkätyöläisiä käytetä hyväksi. Kohtahan joka tyypillä saa olla sen seitsemän työpaikkaa, että voi ostaa sapuskaa ja maksaa laskut
Kohta ollaan kuin Ameriikassa
Vai mitä?
5477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletko pitkäänkin asunut ja työskennellyt siellä Ameriiikassa, kun näin hyvin niiden työsuhdeasiat tunnet? Vai oletko tämänkin tiedon hankkinut Tiedonantajaa lukemalla?
Sitä en myöskään voi käsittää, miten joidenkin täällä kirjoittavien mielestä työnantajat ovat pelkästään sielultaan mustia, ahneita, synnynnäisestipahoja saatananpalvojia, joiden suurin perverssi nautinto on nähdä työväen kärsivän. Ottakaas nyt vähän järjenrippeitä esiin ja huomatkaa, että ihmisiä sielläkin on ja he joutuvat tekemään vaikeita ja kipeitäkin ratkaisujaan milloin minkäkin pakon edessä. Toki äärimmäisiä öykkäreitäkin on, mutta niin niitä tuntuu olevan täällä kirjoittelevien lakosta ja sen aiheuttamasta kiusasta sairaalloisesti riemuitsevien duunareidenkin joukossa.
Haluat siis, että suomalisetkin tekevät yhä enenevässä määrin niitä kipeitä ratkaisuja elämässään.
Muuhun ei ole kohta mahdollisuuttakaan. Valtaosa amerikkalaisista tekee kohta töitä 5$/tunti ilman sosiaaliturvaa ja sairausvakuutusta. Täällä otaisiin samassa tilanteessa ilman ammattiliitoja.
800€/kk miinus verot eivät riitä elämiseen Suomessa. Ei riitä edes 1800€/kk miinus verot. Kuinka sitten pärjäisi osa-aikainen neljän tunnin töillä ja vain silloin, kun pomo soittaa ja sanoo, että nyt sopis tulla, tai sitten ei tarvii tulla ollenkaan, jos ei kelpaa.
Ansaitsen todistettavasti selvästi vähemmän kuin 1800/kk miinus verot. Kyllä minä silti toimeen tulen jotenkin, mutta en ryyppääkään joka viikonloppu tai polta askia tupakkaa päivässä tai muutenkaan elä tuhlaillen.
Olet kuin alhaisin Ameriiiiiikkalainen, joka väittelyssä alakynteen joutuessaan nimittelee vastapuolta kommariksi. (Oliko tarpeeksi monta i:tä).
Asia asiana. Ei tarvitse sotkea ideologioita tähänkin soppaan. Asiallisen liksan ja työehtojen haluaminen ei ole sidoksissa mihinkään väriin tai lehteen. Se on realismia.
Pyytämättä ei saa mitään. Ei aina vaatimallakaan. Joskus täytyy hieman alleviivata. Minä en ainakaan kykenisi yksin neuvottelemaan. On hyvä, että takana on iso organisaatio.
En ole koskaan kuullut, että kaupankäynnissä osapuolet nimittelisivät toisaan kommareiksi tai Tiedonantajan lukijoiksi. Palkkaneuvottelut ovat kaupankäyntiä. Sopimus syntyy, kun hinta kelpaa molemmille. Kukapa ei haluaisi ilmaista työvoimaa? Kukapa haluaisi tehdä töitä ilmaiseksi?
Ylilyöntejä ja epäasiallisuutta on yhden jos toisenkin kirjoittelussa. Näyttää siltä, että mielestäsi amerikkalainen, kommari ja Tiedonantajan lukija ovat mielestäsi haukkumasanoja. Myöskään ei tietääkseni ketään vaadita olemaan ilmaiseksi töissä.
Lakon syy on epäasiallinen, samoin sen mittasuhteet ja kohde.