on MOUKKA!
Muuhun johtopäätökseen ei voinut tulla seuratessa
TV1:n Maailmannäyttämöllä-keskustelua.
Jatkuva muitten puheenvuorojen (varsinkin Volasen) törkeä häirintä ja ääneen naureskelu kertoo vääjäämättömästi pikkupojan pääsystä liian isoihin kenkiin liian varhain.
Stubb on tenavatähtiosastoa.
Muuhun johtopäätökseen ei voinut tulla seuratessa
TV1:n Maailmannäyttämöllä-keskustelua.
Jatkuva muitten puheenvuorojen (varsinkin Volasen) törkeä häirintä ja ääneen naureskelu kertoo vääjäämättömästi pikkupojan pääsystä liian isoihin kenkiin liian varhain.
Stubb on tenavatähtiosastoa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet oikeassa. Huomasin itsekin stubbin moukkamaisuuden. Lisäksi mies on jokapaikan besser wisser, jonka toiminta on äärimmäisen häiritsevää.
Valtiosihteeri Volanen sanoi sen suoraan:"Taitavalla politiikalla TORJUTTIIN kovien ytimien muodostuminen EUiin ja EUa kehitetään edelleen laajasti."
Nyt "kovan ytimen" miehet ovat keksineet uuden tai oikeastaan löytäneet 1960-luvun ja 1970-luvun alun kulttuuriradikaaleilta lainanneet uuden termin:"Etujoukko".
Tämä ei liene suuri sattuma, kun muistamme Antti Blåfeldin ja Esko Antolan taustat. Kummallekin ovat etujoukot olleet tärkeitän identiteetin muodostamismenetelmiä.
Esillä olleista uskottavista kokoomusnimistä ehdottomasti paras presidenttiehdokkaaksi.
Jahkailija-Niinistö ei ole enää edes uskottava.
Älä nyt sentään rinnasta miestä ja poikasta samaan tehtävään.
Jopa mikki-hiiri Katainenkin kuuntelee muitten sanomisia ja perustelee oman sanomisensa eikä kohella kuin honkkeli-Stubb. Hänestä voi kehittyä hyväkin mies kokomukseen.
Zysselläkin on tapana keskeytellä ikävästi vastapuolta, mutta kommentoi huomattavasti Stubbia älykkäämmin. Ihmettelen ketä Stubbin kouhottava ylimielinen tyyli kiehtoo??
Harri "Minä juon kahvia nyt" Holkeri
Esko "Ylimieliasiamies" Aho
Alexander "Tumppi" Stubb
Ketä muita?
naamasta päätelleen ravitallista.
Antakaa vaan lisää kauroja pojalle.IHAAHAAAA!!MINÄ MINÄ MINÄÄHH!
..kokoomuksessakin. Stubin haukkuminen moukaksi on surkea veto. Toisaalta kokoomuksen saama kritiikki on vastaavanlaista, täydellistä paskanjauhantaa.
Kepulaiset vetävät miljardeja toisten ihmisten rahoja, demarit möhlivat jatkuvasti, kansa maksaa laskut. Kokoomus paikkaa hölmöjen hommia.
Taidatte itse olla mainitsemanne...