Onko teillä muilla ahdistuneilla sillä tavalla yliherkkä hermosto, että ette kestä mitään häiritsevää millään muotoa? Annan esimerkkejä koska sitä on vaikea yleisesti kuvailla.
-jos esimerkiksi hius kutittaa kasvoillani niin se tuntuu kestämättömältä. Hirveintä on se, jos koko kuontalo on sähköinen ja liimautuu pitkin kasvoja. Joskus tekisi mieli ajaa koko pää klaniksi jotta pääsisi tuosta tunteesta
-epämukavia vaatteita ja koruja on vaikea kestää. Sormuksia en ole pystynyt käyttämään viiteentoista vuoteen, koska tuntuu kuin ne olisivat koko ajan tiellä ja häiritsisivät. Kynnet haluan pitää lyhyinä, vähänkin yli sormenpään tulevat tuntuvat todella epämiellyttäviltä
-bussissa en kestä sitä jos vaikkapa verho rajaa näkökenttääni; myttään verhoa kauhealla kiukulla pois edestä, tunne lähentelee paniikkia
Vanhemmillani on tällaista jossain määrin, he ovat todella tarkkoja siitä millaisia esim. vaatteiden pitää olla jotta ne eivät häiritse. Olenko sitten itse perinyt sellaisen kasauman, että tämän kanssa alkaa olla jo mahdotonta elää? Joskus tuntuu kuin olisin lähempänä eläintä kuin ihmistä. En sopeudu koviin ääniin, kirkkaisiin valoihin, tungokseen tai ylimääräisiin tilpehööreihin kuten koruihin. Henkilökohtainen reviirinikin on niin voimakas, että mieli tekee tirvaista, jos joku tönäisee tai pyyhkäisee minua ohimennessään. Toki ymmärrän käyttäytyä sivistyneesti, mutta tämä ahdistus ja mylläkkä pääni sisällä on sitäkin kamalampi.
-jos esimerkiksi hius kutittaa kasvoillani niin se tuntuu kestämättömältä. Hirveintä on se, jos koko kuontalo on sähköinen ja liimautuu pitkin kasvoja. Joskus tekisi mieli ajaa koko pää klaniksi jotta pääsisi tuosta tunteesta
-epämukavia vaatteita ja koruja on vaikea kestää. Sormuksia en ole pystynyt käyttämään viiteentoista vuoteen, koska tuntuu kuin ne olisivat koko ajan tiellä ja häiritsisivät. Kynnet haluan pitää lyhyinä, vähänkin yli sormenpään tulevat tuntuvat todella epämiellyttäviltä
-bussissa en kestä sitä jos vaikkapa verho rajaa näkökenttääni; myttään verhoa kauhealla kiukulla pois edestä, tunne lähentelee paniikkia
Vanhemmillani on tällaista jossain määrin, he ovat todella tarkkoja siitä millaisia esim. vaatteiden pitää olla jotta ne eivät häiritse. Olenko sitten itse perinyt sellaisen kasauman, että tämän kanssa alkaa olla jo mahdotonta elää? Joskus tuntuu kuin olisin lähempänä eläintä kuin ihmistä. En sopeudu koviin ääniin, kirkkaisiin valoihin, tungokseen tai ylimääräisiin tilpehööreihin kuten koruihin. Henkilökohtainen reviirinikin on niin voimakas, että mieli tekee tirvaista, jos joku tönäisee tai pyyhkäisee minua ohimennessään. Toki ymmärrän käyttäytyä sivistyneesti, mutta tämä ahdistus ja mylläkkä pääni sisällä on sitäkin kamalampi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Enpä ole tuollaista kokenut. Olen tosin aika tarkka ulkonäöstäni, eli koen ahdistusta jos epäilen vaatteeni olevan jotenkin huonosti tai rumia.
Juu, ihan tuttua. Sitä vaan tuntee ja kokee kaiken niin yliherkästi.
HSP, liity Facebook ryhmään :)
Kuulostaa tutulta. Olen vähän nuorempi kuin sinä (aloittaja). Talvella usein ärsyttää juuri tuo sähköisyys, hiuksissa tai vaatteissa. Kovat äänet, kirkkaat valot ja tungos ahdistavat. Aivan kuten minulla. Ja myöskin tuo henkilökohtainen reviiri. En itse myöskään pidä siitä että joku tuntematon (tai tuttukaan) tulee kovin lähelle.
Olen miettinyt voisiko osa noista ahdistuksista johtua jotenkin lapsuudesta? Esim. lapsena säikähtänyt kovia ääniä ja valot kirkkaat sairaalassa tai koulussa. Omalla kohdallani luulen että kyse on osittain siitä. En vain ole aivan varma mikä tai mitkä asiat lapsuudessani on tämän aiheuttanut. Minulla on traumoja esim. vanhempien stressiherkkyydestä ja aggressiivisuudesta ja myös siitä että perusasioista (ruoka ja siisteys) ei ole aina huolehdittu.
Eli olisiko kaiken kaikkiaan tämän takana jonkinlainen perusturvallisuuden puute? Olet kokoajan vähän kuin takaa-ajettu saalis kun turvallisuuden tunne puuttuu? Ja ehkä siksi hermosto varoittaa jo etukäteen mahdollisista "vaaroista"
Kuvasit todella osuvasti tunnetta että olisit lähempänä eläintä kuin ihmistä. Minusta tuntuu usein samalta.
ei nyt unohdeta että me ihmisetkin kuulutaan eläinkuntaan. mikä meiät erottaa muista eläimistä ja tekee paremmaksi on meidän kyky tunnistaa vaaroja ja selviytyä. meidän hermosto on ehkä yks eläinkunnan kehittyneimmistä sitä varten. yks teoria on se että nyky ympäristössä ihmisellä ei enää ole luonnollisia vaaroja kovinkaan paljoa niin meidän hermosto tekee niitä olemattomista asioista. näitä jotkut kutsuvat nimellä neuroosi. meidän hermostot ovat myös biologisesti vähän erilaisia ja toiset ovat herkempiä kuin toiset. tällästä pikku pohdintaa vaikka iltakävelylle kauniisiin talvimaisemiin.
Samoja fiiliksiä. Välillä tuntuu että on raivon partaalla ihan mitättömien asioiden kanssa ja se juuri pelottaa, kun tavallaan ei ulkonaiset asiat ole varmaan muiden mielestä mitenkään ärsyttäviä.
Pelottaa siis ettei pysty hallitsemaan itseään, kun joku vinossa oleva tikku saattaa laukaista sellaisen ärtymyksen ja raivon että joku lähellä oleva pääsee vielä hengestään.
Mä olen miettinyt olisiko kyse jostain kemiallisesta ja/tai sähköisestä epätasapainosta, kuten aloittaja kirjoititkin?
kyllä vaan, yliherkkä reagointi löytyy kaikkiin koviin ääniin, hajuihin ja valoon.
Ahdistukseni on jo helpottanut, onneksi.