Pieni rakkaus, suuri rakkaus (jatkoa)

Ukko ja vaimo saivat tietää miehen nimen olevan Roger. Roger sai tietää vaimon nimen olevan Silja. Rogeria ei kiinnostanut ukon nimi, joten ei sitä kysynyt, eikä sitä edes kerrottu.

Silja-vaimo kyykisteli kasvimaalla kitkemässä rikkaruohoja. Ukko taasen luki lehteä köökissä piippua poltellen. Rogeria ei haluttanut ukon seura, joten hän katseli ulkoportailta salaa Silja-vaimoa. Tällä oli hoikka vartalo, mutta kuitenkin mukavan pyöreät muodot. Kutrinsa hän oli kiinnittänyt huolellisesti soljella päälaelleen. Hänellä oli yllään vaaleansininen, kukikas kesämekko ja sievissä pikku jaloissaan sandaalit. Kun tirkistelyä ja kitkemistä oli jatkunut jonkin aikaa, huomasi Silja-vaimo sivusilmällä Rogerin katselevan häntä. Se oli hänestä miellyttävää ja hän rupesi kitkemään entistä sievimmin liikkein. Hän ei näyttänyt huomanneenkaan Rogeria. Sen sijaan hän halusi Rogerin katselevan häntä niin pitkään kuin mahdollista ja sen tähden rikkaruohojen loputtua joutui kitkemään herneen taimia. Tätä jatkuin iltaan saakka, kunnes Roger vihdoin nousi portailta ja hipsi hiljaa sisälle.

Sisällä ukko istui yhä köökissä lehteä lukien ja pidellen sammunutta piippua hampaissaan. Ja näin oli yksi päivä mennyt.

He söivät iltapalaa ja kävivät levolle.

Yöllä ukko nukkui kuin karhu talviunta. Vain Roger ja silja-vaimo eivät saaneet unta. Roger nukkui olohuoneen kovalla sohvalla ja seinän takana oli pariskunnan makuukammari. Roger aivasti kaksi kertaa peräkkäin ja sanoi sitten: "Aijai jaijai". Näin Silja-vaimo sai tietää, että hän on hereillä, mutta Roger ei tiennyt Silja-vaimonkin olevan hereillä. Tunnin verran Silja-vaimo halusi mennä Rogerin luo, muttei tohtinut. Hän vain kuunteli ja luuli jo miehen nukahtaneen, kunnes kuuli tämän nousevan istualleen. Roger ei saanut unta, sillä ajatteli Silja-vaimoa. Siksi hän nyt lähtikin ulos yöhön kävelemään.

Ulkona yössä Roger lähti kävelemään pellolle. Vilja ulottui jo polviin asti. Hän suuntasi heinälatoon, mutta hän ei vain tiennyt Silja-vaimon tulevan perässä. Roger meni sisälle vanhaan heinälatoon ja ajatustensa riivaamana lysähti heinäpetiin. Sitten hiipi Silja-vaimokin sisälle. He katselivat toisiaan hetken mitään sanomatta.

Silja-vaimo aloitti: "Minä heti sinusta huolehtimaan, kun keskellä yötä hiippailet ulos. Ettet vain unissasi kävelemään..." Hän oli vähän vaivautunut ja keksi niin hyvän selityksen kuin taisi. "Minä vaan en saa unta, sillä mielessäni pyörii eräs nainen." Nyt Silja-vaimo näytti pettyneeltä. "Jaa, kukas sitten...?" "Sellainen nainen, jolla on kaunis naama ja pienet jalkaterät ja ikivanha ukko." Silja-vaimon ilme kirkastui. He mitään enää sanomatta kietoutuivat toisiinsa tunteakseen ilon.

"Tulisitko mukaani, jos tänä yönä lähtisin?", kysyi Roger pidellen Silja-vaimon alastonta ruumista ilon jälkeen lähellään. "Mutta minulla on tuo rakas ukko..." "Kuinka suuri on rakkautesi häneen?" "Aika pieni." "Entä minuun?" "Melko suuri." "No, kumpiko on parempi, pieni rakkaus, vaiko suuri rakkaus?"

Niin he hiipivät hiljaa takaisin taloon ja pakkasivat tavaransa ja lähtivät.

* * *

Jatkuu vielä myöhemmin.
5296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

päätin tässä, etten ehkä jatka. turhuutta olis, sillä ei näitä kukaan lue.

:)

Äänestä
  • Kyllä luetaan. Itselläni ei ole juuri hirveästi paukkuja kirjoitella mitään syväluotaavia analyyseja, mutta kyllä sinunkin tekstisi on luettu.

    Tyylisi on naivistisen riemastuttava, siinä on jotain oikein raikasta. Jatka toki!

    Äänestä

  • theokratie kirjoitti:

    Kyllä luetaan. Itselläni ei ole juuri hirveästi paukkuja kirjoitella mitään syväluotaavia analyyseja, mutta kyllä sinunkin tekstisi on luettu.

    Tyylisi on naivistisen riemastuttava, siinä on jotain oikein raikasta. Jatka toki!

    OOTTEKO TOSISSANNE!?!??! HYI VITTU SENTÄÄN!!!!

    Äänestä

  • ?!?!?!?!! kirjoitti:

    OOTTEKO TOSISSANNE!?!??! HYI VITTU SENTÄÄN!!!!

    OOTKO ITE TOSISSAS!?!??! HYI VITTU SENTÄÄN!!!!

    Äänestä

Tyylisi on mukavan omaperäinen. Käytät sadunomaista ja naivistista kerrontaa ja käsittelet silti 'aikuisten asioita'. Haluaisin mielelläni nähdä, minne tämä on menossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isbell kirjoitti:

Ukko ja vaimo saivat tietää miehen nimen olevan Roger. Roger sai tietää vaimon nimen olevan Silja. Rogeria ei kiinnostanut ukon nimi, joten ei sitä kysynyt, eikä sitä edes kerrottu.

Silja-vaimo kyykisteli kasvimaalla kitkemässä rikkaruohoja. Ukko taasen luki lehteä köökissä piippua poltellen. Rogeria ei haluttanut ukon seura, joten hän katseli ulkoportailta salaa Silja-vaimoa. Tällä oli hoikka vartalo, mutta kuitenkin mukavan pyöreät muodot. Kutrinsa hän oli kiinnittänyt huolellisesti soljella päälaelleen. Hänellä oli yllään vaaleansininen, kukikas kesämekko ja sievissä pikku jaloissaan sandaalit. Kun tirkistelyä ja kitkemistä oli jatkunut jonkin aikaa, huomasi Silja-vaimo sivusilmällä Rogerin katselevan häntä. Se oli hänestä miellyttävää ja hän rupesi kitkemään entistä sievimmin liikkein. Hän ei näyttänyt huomanneenkaan Rogeria. Sen sijaan hän halusi Rogerin katselevan häntä niin pitkään kuin mahdollista ja sen tähden rikkaruohojen loputtua joutui kitkemään herneen taimia. Tätä jatkuin iltaan saakka, kunnes Roger vihdoin nousi portailta ja hipsi hiljaa sisälle.

Sisällä ukko istui yhä köökissä lehteä lukien ja pidellen sammunutta piippua hampaissaan. Ja näin oli yksi päivä mennyt.

He söivät iltapalaa ja kävivät levolle.

Yöllä ukko nukkui kuin karhu talviunta. Vain Roger ja silja-vaimo eivät saaneet unta. Roger nukkui olohuoneen kovalla sohvalla ja seinän takana oli pariskunnan makuukammari. Roger aivasti kaksi kertaa peräkkäin ja sanoi sitten: "Aijai jaijai". Näin Silja-vaimo sai tietää, että hän on hereillä, mutta Roger ei tiennyt Silja-vaimonkin olevan hereillä. Tunnin verran Silja-vaimo halusi mennä Rogerin luo, muttei tohtinut. Hän vain kuunteli ja luuli jo miehen nukahtaneen, kunnes kuuli tämän nousevan istualleen. Roger ei saanut unta, sillä ajatteli Silja-vaimoa. Siksi hän nyt lähtikin ulos yöhön kävelemään.

Ulkona yössä Roger lähti kävelemään pellolle. Vilja ulottui jo polviin asti. Hän suuntasi heinälatoon, mutta hän ei vain tiennyt Silja-vaimon tulevan perässä. Roger meni sisälle vanhaan heinälatoon ja ajatustensa riivaamana lysähti heinäpetiin. Sitten hiipi Silja-vaimokin sisälle. He katselivat toisiaan hetken mitään sanomatta.

Silja-vaimo aloitti: "Minä heti sinusta huolehtimaan, kun keskellä yötä hiippailet ulos. Ettet vain unissasi kävelemään..." Hän oli vähän vaivautunut ja keksi niin hyvän selityksen kuin taisi. "Minä vaan en saa unta, sillä mielessäni pyörii eräs nainen." Nyt Silja-vaimo näytti pettyneeltä. "Jaa, kukas sitten...?" "Sellainen nainen, jolla on kaunis naama ja pienet jalkaterät ja ikivanha ukko." Silja-vaimon ilme kirkastui. He mitään enää sanomatta kietoutuivat toisiinsa tunteakseen ilon.

"Tulisitko mukaani, jos tänä yönä lähtisin?", kysyi Roger pidellen Silja-vaimon alastonta ruumista ilon jälkeen lähellään. "Mutta minulla on tuo rakas ukko..." "Kuinka suuri on rakkautesi häneen?" "Aika pieni." "Entä minuun?" "Melko suuri." "No, kumpiko on parempi, pieni rakkaus, vaiko suuri rakkaus?"

Niin he hiipivät hiljaa takaisin taloon ja pakkasivat tavaransa ja lähtivät.

* * *

Jatkuu vielä myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu