kaikki leffaan

painimovie

7

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä leffa

      Ihan hyvä leffa oli, ja paini näytti oikealta painilta.

      Iso miinus päälleliimatusta dupontin ja markin suhteesta. Varmaan lisätty, että "tietty" porukka tulee elokuviin. Tai sitten ohjaajalla ei ollut kykyjä käsitellä dupontin mielisairautta.

      Leffa on sitten todella vähäsanainen ja -puheinen. Lähes taide-elokuva.

      Ruffalo oli ihan loistava. Loppu on aika järkky.

    • kuukauden leffa
    • kysyjä_

      katsoin elokuvan ja tuli mieleen kysyä painijoilta:

      nämä mark ja dave schultz voittivat olympiakultansa los angelesin kisoissa 1984. tietääkseni neuvostoliitto oli tuohon aikaan ylivoimaisesti maailman kovin painipitäjä. neuvostoliitto kuitenkin boikotoi noita kyseisiä kisoja. arvostetaanko siis näitä boikottiolympia1984 voittajia lainkaan paini piireissä vai pidetäänkö heitä lähinnä yhtä arvostettuina kuin vaikkapa olympia pronssimitalisteja (joka on aivan eri asia kuin olympiavoittaja)? ymmärtääksenihän moni kultamitalin voittaja olisi varmasti sijoittunut eri kohtaa palkintopallia mikäli neukut olisivat tulleet kisoihin.

      • Niiiiewfefw

        Molemmat Schultzit olivat myös maailmanmestareita, eli ihan turhista veljesksistä ei ollut kyse.


    • kysyjä_

      lisäksi tuli mieleen kysyä että onkohan nuo elokuvan näyttelijät oikeasti painineet, oliko paini teidän mielestä sen näköistä että heillä olisi kova painiosaaminen? vai oliko vain muodon vuoksi meikatut kukkakaalikorvat?

      • Näinh

        Ruffalo on paininut, ja suurin osa statisteista. Kyllä molemmat näyttivät ihan painijoilta, ja osasivat muutakin kuin lenkin, mitä useimmissa painileffoissa ei todellakaan voi sanoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3055
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1270
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1243
    Aihe