http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/183168-sanomalehdesta-turahtaa-osa-4-pohjolan-sanomat
Pohjolan Sanomissa taas järkyttävän ajattelematon ja puolueellinen pääkirjoitus pakkoruotsi-kyselystä.
Pohjolan Sanomissa taas järkyttävän ajattelematon ja puolueellinen pääkirjoitus pakkoruotsi-kyselystä.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Miksi sinun mielipiteesi on juuri oikea? Oletko tyhmä vai muuten vaan yksinkertainen?
Alkaa mennä Jaskakin jo saivartelun puolelle noissa kommenteissaan. Koululaitos on tehnyt Suomessa hyvää työtä ja hyvin on pärjätty ilman saivartelua niiden oppiaineitten varassa, joita olemme saaneet opiskella. Tuolla tyylillä kun saivarrellaan kaikki oppiaineet riekaleiksi niin mitään ei jää jäljelle mihin opiskelija voi enää luottavaisin mielin tarttua.
Suomen kansan luottamus on jo aikoja sitten hävinnyt pakkoruotsin suhteen kun 74% suomalaisista haluaa sen poistuvan
Luottamuksen ovat hävittäneet aikoja sitten koulunsa käyneet kuten Jaskakin. Luottamuksen hävitystä ei ole tehty koulua käyvien tahdosta. Itseasiassa koululaiset opiskelevat ihan mielellään Ruotsia. Poikkeuksia on niinkuin kaikkien kouluaineitten kohdalla.
"poikkeuksia ainoastaan"
Olkoon sitten 74% suomalaisista poikeustapauksia:-)
Ruotsia opetellaan ainoastaan kiristyksen edessä. Miettikää jos pakkoruotsi poistetaan, mutta ei vaatimusta virkamiesruotsista. Kieli olisi opeteltava kuitenkin jossain vaiheessa että saisi tutkinnon. Jos ruotsi olisi esim. Saamen asemassa ( paikallinen vähemmistö), kuinka monta koululaista ja opiskelijaa sitä opiskelisi?
Eduskunnan pitäisi demokratiassa olla kansaa varten, eikä kansa eduskuntaa varten
Ja suomalainen media pitäisi olla vallan vahtikoira, vaan onpa vallan sylikoira!
Eduskunta toimii kansan parhaaksi mutta ei kansan mielihalujen ja laiskuuden perässä.
Aivan. Nyt Ruotsin eduskunta säätämään Ruotsi kaksikieliseksi ja jokaiselle ruotsalaiselle pakkosuomi. Se on Ruotsin parhaaksi ja kritisoijan mielihaluja ja laiskuutta ei kannata kuunnella. Miten tyhmiä ihmiset ylipäätään voi olla???????
Onko Ruotsissa kaksi kieltä?
Ruotsissa on valtavasti kieliä, kuten Suomessa on 148 eri kieltä.
Mikä on siis kysymyksesi pointti?
"Eduskunta toimii kansan parhaaksi mutta ei kansan mielihalujen ja laiskuuden perässä."
Ehdottomasti niin!
EUssa ollut pitkään suositus, joka ei olisi laiskuutta ja joka olisi suomalaisten enemmistön mieleen!
"Europeans should Learn two Foreign Languages says Commissioner Vassiliou"
Muuttamalla opetuslait, niin että säädetään kaksi pakollista mutta valinnaista vierasta kieltä saadaan Suomenkin kielivaranto kasvamaan ja monipuolistamaan nopeammassa tahdissa.
Minä puolestani sanoisin laiskuudeksi sitä,että pieni 5%:n vähemmistö
ei opi suomea vaikka asuu maassa jossa sitä valtaosa puhuu.
Se ei ole mitään muuta kuin erityisaseman hakemista.
Suomeen pitää saada samanlainen laki kuin Ruotsissa.joka kieltää ei kielisten rekisteröinnin
ja kaikkien tulee opiskella maan pääkieli niin se on muuallakin.
Ruotsissa oli vuonna 2011, äidinkieleltään ruotsinkielisiä 78% väestöstä. Nyt tuo luku on tippunut varmaan 75% pintaan. Suomessa suomenkielisiä on lähes 90%.
Ruotsissa katsotaan että kaikki on kielipalveluiden kohdalta OK, kun henkilö on oppinut maan ( ainoan ) virallisen kielen , ruotsin.
Sama systeemi SUOMEEN, valtakieli ainoaksi ja yhdistäväksi kieleksi, eli suomenkieli.
Media on taas kerran valjastettu pakkoruotsi-propagandan tekoon, kun kansalaisten vastenmielisyys pakkoruotsitusta kohtaan vain lisääntyy.
Todella häpeällistä, kun media laiminlyö tehtävänsä neljäntenä valtiomahtina eli ei puolusta kansalaismielipidettä vallanpitäjien sanelua vastaan.
Aivan hirveää pas.kaa taas toimittajalta.
Äänestäjät pitää vaihtaa, äänestävät aina väärät kansanedustajat eduskuntaan.
Suru-mafia on käskenyt koiriaan haukkumaan kuorossa, koska säikähtivät tätä Hoopo Akatemian tutkielmaa.
"Pohjolan Sanomissa taas järkyttävän ajattelematon ja puolueellinen pääkirjoitus pakkoruotsi-kyselystä. "
Täysin samaa mieltä, kirjoitus on yksinkertaisesti niin yksisilmäinen, ettei ole ihme ettei toimittaja ole halunnut/kehdannut laittaa nimeään esille tuon kirjoituksen perään.
Ehkä se varsinainen huoli jonka takia näitä on samantapaisia kannanottoja on nähty useampi, on varsin hyvin kuvattu pääkirjoituksen loppuosassa:
"Nyt odotetaan onko kyselyllä vaikutusta kansanedustajien mielipiteisiin. Kyselyn tuloksia ainakin käytetään keskustelun argumentteina, niin puolesta kuin vastaan.
Kansalaisten kielellisten oikeuksien turvaaminen on kuitenkin mielipidekyselyjä mutkikkaampi asia.".
Eli ruotsitusmyönteisessä mediassa ollaan jollain tavoin huolestuneita siitä, miten suurta pakkoruotsin vastustus oli, vaikka kyse oli ruotsalaisten oman yliopiston tutkimuksesta, ja sen takia saatua tulosta pyöritellään ylösalaisin ja käännellään sekä väännellään eri selittelyin, kun pelätään että sen saama tulos saattaisi muuttaa kansanedustajien mielipiteitä, ja varsinkin vaaleissa kysymys saattaisi nousta ratkaisevaksi kannatuksen kannalta, joka olisi varsinkin tämän pakkoruotsimyönteisen median näkökulmasta puhdasta populismia, tai sellaisena he sen selittäisivät.
" Saattaa käydä niinkin, että Euroopan unionin hapertuessa tarvitaan Pohjoismaiden unioni. Silloin ruotsin osaaminen on suomalaisille välttämätön etu."
Tässä näkyy millaisia haaveita on tosiasiassa näiden pakkoruotsittajien todellisina motiiveina, eli mediassa on jotenkin yllättävän kritiikitöntä hyväksyntää kaikkea pohjoismaista yhteistyötä kohtaan, vaikka sen vaikuttaisi Suomen valtion suvereenisuuteen.
Sama näkyy vaikka siinä, kun jokin Ruotsin kruunupää tulee Suomeen, niin media täyttyy heti toimittajien kritiikittömistä pakinoista, kuinka mahtavaa olisi jos samat kuninkaalliset olisivat myös Suomenkin päämiehiä, ja kaikki nämä jorinat menevät hymistellen läpi ilman vastareaktioita.
Nefenössöt itkevät jokaista Ruotsia koskevaa uutista, heikko itsetunto on nefen tunnusmerkki.
Anteeksi, mutta heikko itsetunto on kyllä Suomen kielipolitiikkaa puolustavan ihmisen tunnusmerkki. Se, että huomaa vinouman kahden naapurimaan medioiden välillä, ei liity itsetuntoon mitenkään. Tunnen myötähäpeää Ruotsille kumartavien puolesta.
Kuinka säälittäviä ovatkaan ne jotka itkevät nefenössöjä?
Mutta mitä itse Ruotsin uutisointiin tulee, niin Ruotsi on yksi ulkomaa muiden joukossa, ja sellaisena siitä pitää uutisoida, ilman mitään eriasemaa.
Ruotsi on Ruotsi ja Suomi on Suomi, ja ne eivät tule enää koskaan yhdistymään samaksi valtioksi, tämän soisi toimittajienkin ymmärtävän.
"Sama näkyy vaikka siinä, kun jokin Ruotsin kruunupää tulee Suomeen, niin......"
Sepäs se, muistuipas mieleen hullunkurinen meediatempaus suomen lukioista viikolla kun ruotsin kuninkaalliset viimeksi saapui Suomeen.
Kehiteltiin tilastollinen temppu suomen kaikista parhaista lukioista.
Yllätys top tree, kaikki ruotsinkielisiä lukioita:-)
1) Kotka svenska samskola
2) Hangö gymnasium
3) Katedralskolan i Åbo
Näihin suomen kolmeen parhaaseen lukioon pääsi keskiarvoilla 6,92; 6,8; 6,58.
Mainitsemisen arvoista että listalla yhdeksäntenä oli Etelä-Tapiolan Lukio joka neljän kirjoitetun aineen perusteella oli toisella listalla suomen paras, ja vastaavasti kaikki mainitut kolme ruotsalaista oli samaisessa listassa keskitasoa, jopa alle.
Ketään täysjärkistä ei kiinnosta lehdistön tai muun median MIELIPITEET, normaalilla aivotoiminnalla varustettu osaa itse muodostaa asioista oman mielipiteensä. Nefenössöt ovat lapsen asteella.
Muualla sivistyneessä maailmassa sanomalehtiä ja joukkotiedotusvälineitä sanotaan neljänneksi valtiomahdiksi.
Muualla maailmassa puhutaan journalismin ihanteista, joka tarkoittaa että jokaisen tiedotusvälineen pitäisi ainakin pyrkiä objektiivisuuteen ja puolueettomuuteen uutisoinnissa, ja pyrittävä välttämään piilevää mielipiteiden ohjailua edes pääkirjoituksissa ja kolumneissa.
Ja muualla sivistyneessä maailmassa voidaan myös luottaa tiedotusvälineisiin.
Sinun suhtautumisesi on tyypillistä Pohjois-Korean ja nyky-Venäjän median käyttäjille, joten ilmeisesti se kertoo hyvin mikä on vialla nykyajan mediassa maasssamme.
Näkojään edes svekot eivät luota omien toimittajiensa osaamiseen ja ymmärrykseen että pitäisivät niiden kolumneja luotettavina tai edes lukemisen arvoisina, eli jotain ruotsitusmielisten mediataktiikka on pahasti epäonnistunut.
Nefenössö lukee oman mielipiteensä sopivan lehden palstoilta. Mukava kuulla.
Ja sinua itkettää?
Kansainvälisesti vertaillen Suomessa on maailman vapain lehdistö. Häkkiset vaativat kaikilta lehdiltä pakkoruotsin vastaista mielipidettä. Olisiko Pohjois-Korea ihannevaltio näille häkkisille?
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/suomessa-on-maailman-vapain-lehdisto-usa-putosi-vertailussa/2801060
Kansainvälisesti mitaten Suomessa on myös virallisesti vähän korruptiota, tosin ilmeisesti siksi, että maamme korruptiossa ei käytetä rahaa, vaan se on tyypiltään hyvä-veli -korruptiota jota mitata.
Näyttää että lehdistö on vapaa vain tukemaan pakkoruotsitusta, mutta pakkoruotsin vastustaminen onkin sitten ties mitä populismia ja pimeiden polittisten voimien paijaamista, joka pannaan heti ruotuun.
Eli Suomalaisen lehdistön vapaus on vähän kuin demokratia Venäjällä, eli ohjatun demokratian sijaan Suomen lehdistössä on ohjattua vapautta. Ja jos kirjoitat pakkoruotsin puolesta, oletkin todella vapaa sanomaan mitä tahansa.
Siis yleensäkin kannanottosi on outo, jos jokin lehti ottaa julkisesti kantaa johonkin, niin sitä on myös oikeus ja peruste kritisoida.
Lähes kaikki maakuntalehdet saavat rahoitusta suru-säätiöiltä. Itselläni on kokemus siitä kuinka yritin saada asiallista yleisönosastokirjoitusta läpi sanomalehti Karjalaisessa. Kirjoitus arvosteli maltillisesti Suomen kielipolitiikkaa.
Koska kirjoitustani ei hyväksytty lukuisista yhteydenotoista huolimatta, soitin vastaavalle toimittajalle ja kysyin syytä kirjoituksen epäämiselle. Vastaus oli että kirjoitus ei sovi lehden linjaan, joka on kaksikielisen Suomen kannatus!?
Näin Joensuussa, jossa ruotsinkielisiä on 0,1% väestöstä.
Edustaako lehti enää paikkallisia ihmisiä, vai jotain aivan muuta tahoa?
Johan oli törkeää toimintaa lehdeltä.
Pakkoruotsi yksinkertaisesti on sanana täsmällinen.
Ainostaan ruotsin kieli on pakollinen aine suomenkielisessä koulujärjestelmässä peruskoulusta yliopistoon.
Matematiikka ei sitä ole,ei edes suomenkielisten oma äidinkieli.
Miksi täällä kirjoitellaa suomeksi vaikka Suomen kielen asema on niin heikko? Kannattais varmasti kirjoittaa ruotsiksi, koska ruotsin kielen asema on niin hyvä Suomessa.