Katsottuani elokuvaa, tunnistin päähenkilöstä samoja piirteitä kuin mitä narsistisella miehellä on. Voiko olla että ennen aikanaan, kun tätä sairautta ei tunnistettu, nämä tyypit tulivat mm. tällaisena esiin.
Elokuvan päähenkilö on veljeksistä toinen, joka kuolee lopussa seipään iskuun. Isänsä sanoo tälle miehelle, jotain viisasta elokuvan vaiheessa, hän sanoo, "ennen kuin sinusta tuli tuollainen ..hillitsemätön:" Ja ihmettelee poikansa käytöstä. Lopulta poika hukuttaa isänsä. Mielestäni narsisti ihminen on hiltsemätön hallitsemaan omaa käytöstään suuttuessaan ja vihassaan, mm. empatian kyvyn puutteen vuoksi. Hän voi olla agressiivinen ja väkivaltainen. Tämä uhka on ainakin olemassa. Miksi muuten kavahtaisimme narsistia? Hänen henkisisen kiusaamisensa lisäksi tietysti.
mitä mielt'ä muut?

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Katsottuani elokuvaa, tunnistin päähenkilöstä samoja piirteitä kuin mitä narsistisella miehellä on."
Niin minäkin katselin ko. elokuvaa vähän "sillä silmällä", koska juonihan oli perin ikiaikainen hyvän ja pahan taistelu.Samoin teemaksi oli otettu se jo raamatun ajoistakin tuttu veljeskateus ja perintöriitoineen.
Periaatteessahan tila olisi sen ajan tavan mukaan kyllä kuulunut sille Eskolle, koska hän oli vanhempi, mutta isä päätti ohittaa hänet perimysjärjestyksessä hänen hillisemättömyytensä takia...
Noh, sitä tarina ei kertonut miksi toisesta veljeksestä oli tullut hillitsemätön ja toisesta lähestulkoon pyhyyden perikuva. Perheen äiti ainakin tuntui olevan kivikasvoinen tunteensa täysin piilottava vahva nainen, liekö perheen isä sitten heikko.
Toisaalta taas kummastutti muiden ihmisten saamattomuus asioiden suhteen ja sekin, että paljon sillä Eskolla näytti olevan sitä "hoviväkeä", jotka tekivät likaisen työn hänen puolestaan...
Noh, puukkojunkkareiden ajat ovat ohitse ja perinnötkin nykyään jaetaan tasapuolisemmin, esikoisoikeudestakin ollaan luovuttu, mutta siltkin sisarkauteutta ja vihanpitoa esiintyy...
Tuosta konkreettisesta väkivallasta minulla ei ole kokemusta tuntemaani narsistiin liittyen, etten osaa ottaa kantaa/arvioida väkivallan uhkaa, kun käsittääkseni väkivaltaisuutta oireena sinällään ei liitetä nph:n kriitreihin etteivät kaikki narsistit ole varmaankaan fyysisesti väkivaltaisia...
Elokuvaan liittyen voisin ajatella, että tuolla Eskon tapaisella voisi olla diagnoosina ehkä APD, jonka oireluettelossa narsimikin mainitaan...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Epäsosiaalinen_persoonallisuus