SunClub Paraiso del Sol, Playa de las Americas

Onko jollakin kokemuksia kyseisestä hotellista ja hotellin all inclusivesta. Puolessa välissä tammikuuta ollaan lähdössä reissuun ja vähän jäänyt mietityttämään, että pitäiskö vielä viime tingassa varata all inclusive....
6166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sehän on iso kokonaisuus,3 hotellia kuuluu samaan ryppääseen,sijainti ihan ok ja sen muistan että uimaltaan vesi oli todella hyvin lämmitetty ja kiva allasbaari ja baarin isäntä.Hyvä aamiainen,lounaalla paljon erilaisia laatikoita

Äänestä

Ei kannata missään nimessä varata, ei ole hintansa väärti. Ainoastaan aamupala jos tarve vaatii. Kyseinen hotelli erkaantui 16.12.2014 päähotellista, joten syömässä piti käydä noin puolen kilometrin päässä olevassa hotelli Bonanzassa. Tulimme (6 henkilöä) juuri sunnuntaina 28.12.2014 pois, käytössämme oli vain yksi allas, joka oli lasten allas. Myös altaalle pitää mennä Bonanzaan eli aivan toiseen paikkaan mitä oli myynnin yhteydessä esitelty. All inclusivessa piti olla tarjoilua kello 23.00 saakka, mutta allasbaari ja sen yhteyteen tehty uusi respa meni kiinni jo klo 15.00 - 15.30, joten all inclusivessa luvattu palvelu ei pitänyt missään tapauksessa paikkaansa. Jos ollaan rehellisiä niin mikään ei enää toiminut, kannattaa tiedustella asiasta matkatoimistolta. Meidän jälkeen tulleet eivät olleet saaneet mitään informaatiota hotellin myynnistä ja sen aiheuttamista muutoksista.

Äänestä
  • Vai sellasta, kyllä jää ruuat varaamatta. Kiitos oikein paljon infosta!

    Äänestä

  • 15012015 kirjoitti:

    Vai sellasta, kyllä jää ruuat varaamatta. Kiitos oikein paljon infosta!

    Mukavaa matkaa Teille kuitenkin. Itse en enää lähtisi ikinä kyseiseen paikkaan. Olemme kaikki 6 henkilöä samaa mieltä ja niin oli moni muukin samaan aikaan tullut sekä jotka tulivat meidän jälkeen. Kannattaa seurata, mitä siitä ja kyseisestä matkatoimistosta vielä kirjoitellaan.

    Äänestä

Aikaisemmin tämä oli hyvä hotelli mutta nyt on siis pilattu,ehkä myös Paradero joka kuului ryppääseen on saanut uuden omistajan,todennäköisesti.Siinähän on saman kadun varrella lähellä rantaa Palm Beach joka voisi olla meikäläisen valinta

Äänestä

Itse menen tammikuun loppupuolella los Cristianosiin, eikä ole edes tullut mieleenkään Ai: a ruveta hommaamaan ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


15012015 kirjoitti:

Onko jollakin kokemuksia kyseisestä hotellista ja hotellin all inclusivesta. Puolessa välissä tammikuuta ollaan lähdössä reissuun ja vähän jäänyt mietityttämään, että pitäiskö vielä viime tingassa varata all inclusive....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu