Nettipiratismi ohitti piraattien maahantuonnin

Nettipiratismi ohitti piraattien maahantuonnin

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen TTVK:n haastattelututkimuksen mukaan nettipiratismi on ohittanut piraattitallenteiden maahantuonnin Suomessa. 15 prosenttia suomalaisista on imuroinut netistä laittomia musiikki-, elokuva- tai ohjelmistokopioita, kertoo tutkimus. 13 prosenttia on tuonut niitä itse maahan. Enemmistö suomalaisista ei hyväksy kumpaakaan piratismin muotoa.

Toi viiminen lause on kyl Bullshittiä kun seuraa kuinka paljon P2P juttuja kysellään!!!

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076154603202


P2P Info
4354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuo piratismi johtaa vielä siihen, että kaikki
ohjelmat joutuu aktivoimaan.

Tietenkin imuttajat sanoo, että ne maksaa liikaa
ja netistä saa ilmasi.
Mutta kuinka kauan.

Ensin ohjelmat tulee maksullisiksi ja
sitten ne täytyy aktivoida lisäksi.
Siihen se johtaa lopulta. Halusi tai ei.

Nuin mie veikkaan.

Äänestä
  • Kyllähän niistä nykyisistäkin aktivoitavista ohjelmista on piraattiversioita. Aktivointi, kyllä vaikeuttaa piratismia, mutta ei estä sitä.

    Äänestä

  • G'Kar kirjoitti:

    Kyllähän niistä nykyisistäkin aktivoitavista ohjelmista on piraattiversioita. Aktivointi, kyllä vaikeuttaa piratismia, mutta ei estä sitä.

    Aktivoinnit eivät estä/hidasta/... piratismia/piraatteja vaan lisenssinhaltijoita.

    En ole kuullut että esim. piraatti winxp olisi vaikeuksia aktivointien kanssa (kas eipä sitä tartte aktivoida)

    Äänestä

  •     kirjoitti:

    Aktivoinnit eivät estä/hidasta/... piratismia/piraatteja vaan lisenssinhaltijoita.

    En ole kuullut että esim. piraatti winxp olisi vaikeuksia aktivointien kanssa (kas eipä sitä tartte aktivoida)

    Jos ohjelma pitää aktivoida, niin laittomat versiot vähenevät kyllä. Ohjelmaa on sen jälkeen muutettava, ennen kuin sen voi laittaa levitykseen. Nykyään P2P verkoissa on ohjelmia, joita ei ole muutettu mitenkään, vaan ohjelma on sarjanumeroineen laitettu sellaisenaan jakeluun. Jos kaikki ohjelmat olisivat aktivoitavia, niin tällaiset jäisivät pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


P2P INFO kirjoitti:

Nettipiratismi ohitti piraattien maahantuonnin

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen TTVK:n haastattelututkimuksen mukaan nettipiratismi on ohittanut piraattitallenteiden maahantuonnin Suomessa. 15 prosenttia suomalaisista on imuroinut netistä laittomia musiikki-, elokuva- tai ohjelmistokopioita, kertoo tutkimus. 13 prosenttia on tuonut niitä itse maahan. Enemmistö suomalaisista ei hyväksy kumpaakaan piratismin muotoa.

Toi viiminen lause on kyl Bullshittiä kun seuraa kuinka paljon P2P juttuja kysellään!!!

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076154603202


P2P Info

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu