1990-luvulla syntynyt uusisänmaallinen retoriikka...

...lauritörneineen ja internetin suoma väylä löytää muita kaltaisiaan "vihaisia miehiä" loi kuplan nimeltään perussuomalaiset. Mutta koska puolueen perusvire on epästabiilius, kaoottisuus sekä jonkinlainen sekopäisyys alkaa se pitemmän päälle vieroittamaan sitoutumista puolueeseen alkuhuuman haihduttua.

Nyt on se vaihe alkanut. Puolue haisee liiaksi viinalle ja huonolle hygienialle.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puolue on liian Venäjä-vastainen mikä näkyy mm. Uuden Suomen blogipersujen kannanotoissa

Äänestä

Jonkinlainen nostalginen kaipuu mustavalkoiseen maailmaan ja selkeisiin valintoihin loi persuille nousun mahdollisuuden. Persut eivät luottaneet SMP:n perintöön vaan halusivat kasvattaa puoluettaan helpoimmalla mahdollisella tavalla.

Vähemmistöjen jahtaaminen ja äärioikeiston hyysääminen toivat puolueeseen aktiivisia toimijoita, jotka pystyivät harhauttamaan ihmiset kuvittelemaan kyseessä olevan aidosti muutokseen pyrkivä kansanliike, jolla olisi keinot tehdä parempaa politiikkaa kuin muut puolueet.

Puolueen sekava tausta esti kuitenkin vaalivoiton hyödyntämisen muuhun kuin persueliitin elintason nostamiseen. Kahdet tai kolmet rattaat eivät pitkään käytettyinä vakiinnuta puoluetta vaan repivät sen palasiksi. Yritys pitää puoluetta kasassa puheenjohtajansa varassa kaatui Soinin narsismiin, arvokonservatismiin, epäloogisuuteen, tasapainottomuuteen ja uskonnolliseen fanaattisuuteen. Soinilta puuttuu päätöksentekoon vaadittava asiantuntemus, osaaminen ja kokemus.

Tällä hetkellä kukaan ei oikein tiedä, ketä varten persut on olemassa, joten puolueen gallupromahdus on ymmärrettävä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Törnin lapset kirjoitti:

...lauritörneineen ja internetin suoma väylä löytää muita kaltaisiaan "vihaisia miehiä" loi kuplan nimeltään perussuomalaiset. Mutta koska puolueen perusvire on epästabiilius, kaoottisuus sekä jonkinlainen sekopäisyys alkaa se pitemmän päälle vieroittamaan sitoutumista puolueeseen alkuhuuman haihduttua.

Nyt on se vaihe alkanut. Puolue haisee liiaksi viinalle ja huonolle hygienialle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu