miksi

Pääkaupunkiseudulla on yksi oma piirteensä jota harvasta paikasta muualta löytyy. Liekkö mistään muualta. Täällä nimittäin on kaksikaistaisia risteyksiä joilta käännytään oikealle tai vasemmalle nuolivalon avulla, mutta molemmilta kaistoilta voi myös ajaa suoraan. Tässä ei sinäänsä ole mitään ihmeellistä. Mutta ihmeellistä on se että valot on ohjelmoitu niin että vihreä suoraan eteenpäin pyrkiville ei välttämättä pala samaan aikaan kuin vihreä kääntyville (nuolivalo). Tämä aiheuttaa sen että etummaisena jonossa voi olla autoilija joka haluaisi ajaa suoraan ja hänen perässään tulevat vaikkapa 50 autoilijaa kääntyä. Tällöin kun syttyy kääntyville vihreä nuoli, mutta etumaiselle palaa punainen, niin kyllä 50:ä perässä olijaa V***ttaa isolla v:llä. Vastaavaan en ole muualla suomessa törmännyt.

Pk-seudulta vastaava risteys löytyy mm. vilkaasti liikennöidyn kauppak. Sellon sisäänajon yhteydestä.

Olen sivullisena huomannut että tässä risteyksessä kuljettajat ajavat tahallaan tukkimaan kaistan jos ovat menossa suoraan. Vaikka kaukaa jo näkyy että edessä palaa nuolivihreä ja itselle eteenpäin pyrkivänä palaa punainen ja perässä on kymmeniä autoja, niin ajetaan silti kääntyjien esteeksi, vaikka toinen kaista jolla myös on tilaa olisi täysin vapaa.

Itse vaihdan aina kaistaa tällaisessa tilanteessa, ja päästän kääntyjät menemään. Voi olla että tieliikennelaista löytyy jokin pykälä joka kieltää tällaisen turhan kaistanvaihdon. En tiedä, mutta kyllä se siellä jonoissa seisoskelukin aika typerää on. Jos on viisi autoa jonossa ja ne seisovat pari kierrosta vihreitä valoja tyhjäkäynnillä, se tekee jo 5x2 min turhaa tyhjäkäyntiä eli n. 10 min yhteen autoon suhteutettuna. Tätä tyhjäkäyttöä sitten harrastettaan muutama tunti joka päivä.

Turhaa touhua.
1238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yksi tämmöinen paikka on Mannerheimintieltä vanhan jäähallin suuntaan käännyttäessä. Ai miksi se on sellainen. 1)Ei ole tilaa uusille kaistoille. 2) Helsingin kaupungin liikennesuunnittelu osasto on laskenut, että nykyisellä tavalla risteyksen välityskyky on suurin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiusata valoissa kirjoitti:

Pääkaupunkiseudulla on yksi oma piirteensä jota harvasta paikasta muualta löytyy. Liekkö mistään muualta. Täällä nimittäin on kaksikaistaisia risteyksiä joilta käännytään oikealle tai vasemmalle nuolivalon avulla, mutta molemmilta kaistoilta voi myös ajaa suoraan. Tässä ei sinäänsä ole mitään ihmeellistä. Mutta ihmeellistä on se että valot on ohjelmoitu niin että vihreä suoraan eteenpäin pyrkiville ei välttämättä pala samaan aikaan kuin vihreä kääntyville (nuolivalo). Tämä aiheuttaa sen että etummaisena jonossa voi olla autoilija joka haluaisi ajaa suoraan ja hänen perässään tulevat vaikkapa 50 autoilijaa kääntyä. Tällöin kun syttyy kääntyville vihreä nuoli, mutta etumaiselle palaa punainen, niin kyllä 50:ä perässä olijaa V***ttaa isolla v:llä. Vastaavaan en ole muualla suomessa törmännyt.

Pk-seudulta vastaava risteys löytyy mm. vilkaasti liikennöidyn kauppak. Sellon sisäänajon yhteydestä.

Olen sivullisena huomannut että tässä risteyksessä kuljettajat ajavat tahallaan tukkimaan kaistan jos ovat menossa suoraan. Vaikka kaukaa jo näkyy että edessä palaa nuolivihreä ja itselle eteenpäin pyrkivänä palaa punainen ja perässä on kymmeniä autoja, niin ajetaan silti kääntyjien esteeksi, vaikka toinen kaista jolla myös on tilaa olisi täysin vapaa.

Itse vaihdan aina kaistaa tällaisessa tilanteessa, ja päästän kääntyjät menemään. Voi olla että tieliikennelaista löytyy jokin pykälä joka kieltää tällaisen turhan kaistanvaihdon. En tiedä, mutta kyllä se siellä jonoissa seisoskelukin aika typerää on. Jos on viisi autoa jonossa ja ne seisovat pari kierrosta vihreitä valoja tyhjäkäynnillä, se tekee jo 5x2 min turhaa tyhjäkäyntiä eli n. 10 min yhteen autoon suhteutettuna. Tätä tyhjäkäyttöä sitten harrastettaan muutama tunti joka päivä.

Turhaa touhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu