Klamydian tarttuvuus

mikäköhän

Olin parin kk ajan suojaamattomassa yhdynnässä yhden miehen kanssa. Itselläni ei oireita ole ollut, joten en osannut ajatella, että minulla olisi mitään tautia. Noin kolme viikkoa sitten olin suojaamattomassa yhdynnässä miehen kanssa jonka olen tuntenut parin vuoden ajan. Olimme yhdynnässä saman illan aikana ainakin kolme kertaa ja mies antoi minulle suuseksiä kaksi kertaa. Muutaman päivän kuluttua itse aloin miettimään, että mistä hitosta voin olla varma, onko minulla tauteja. Kävin testeissä, ja minulla todettiin klamydia. Kysyin terkkarissa, kuinka herkästi klamydia tarttuu ja vastaus oli vain "100 % varmuudella se ei aina tartu, mutta voi tarttua". Kerroin molemmille miehille tartunnasta ja kehotin menemään testeihin. Mietin vain, että kuinka herkästi klamydia olisi tähän toiseen mieheen minulta tarttunut tämän yhden illan aikana, kun olimme yhdynnässä kuitenkin useammin kuin kerran.

3

783

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hep45456

      Minusta on turhaa miettiä Mies käy testeissä ja sitten se selviää, että kuinka suurella todennäköisyydellä tarttuu. Mutta voin sanoa, että jos olette olleet useamman kerran yhdynnässä, niin suurella todennäköisyydellä mies on tartunnan saanut.
      Muista käyttää kondomia vastaisuudessa!

    • mikäköhän

      Juu eihän se muulla selviäkään kuin sillä, että mies käy itse testeissä.
      Lähinnä ehkä kyselin muiden kokemuksia, että miten herkästi on tarttunut.

    • Vain testi kertoo

      Klamydia tarttuu muuten aika herkästi, ainoa tapa saada varmuus on käydä testissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1582
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      710
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe