Lieksalaisia syytetään suvaitsemattomuudesta

ja rasismista mamuja kohtaan, lähinnä on kai somaleista kyse.

MUTTA olen ymmärtänyt että Lieksan ympäristökunnissa ei ole somaleita lainkaan, paitsi Joensuussa. Mitäs sitten tapahtuisi jos näihin ympäristökuntiinkin tulisi reilunlaisesti somaleita asusteleen?

Veikkaan jotta aikamoinen kirjoittelu alkaisi äkkiä niissäkin, ja kadullakin saattaisi tapahtua. Eli homma olisi ihan samanlaista kuin Lieksassakin, tai missä päin Suomea vaan pienehköllä paikkakunnalla johon tulisi suhteessa paljon somaleita.

Lieksan päättäjät ovat syypäitä tähän tilanteeseen, se on minun mielipiteeni. Mutta olen kyllä niiden lieksalaisten puolella, jotka vastustivat tätä somalien ottamista kuntaan, ei se mikään hyvä idea ollut. En siis ole lieksalainen, enkä edes koskaan siellä käynyt, kunhan sanon mielipiteeni.
7138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kontiolahdella asui somaleita vuosikausia enemmän kuin Lieksassa.

Äänestä
  • Olivat pakoloiskeskuksessa ja kävivät lähinnä terrorisoimassa Joensuun Prismassa.

    Äänestä

  • Kyydit pelasi kirjoitti:

    Olivat pakoloiskeskuksessa ja kävivät lähinnä terrorisoimassa Joensuun Prismassa.

    Juu pakolaiskeskus on ihan eri juttu, sillä niissä asutaan väliaikaisesti.

    Äänestä

  • Ihan pieni vinkki, lieksassa asuu somaleita väkilukuun suhteutettuna enemmän kun missään muualla suomea.

    Äänestä

  • Saisiko jonkinlaista linkin, missä näkyy kontiolahdella asuneen yli 600 somalia?

    Äänestä

  • Höpö höpö. Kontiolahden vastaanottokeskuksen ei mahtunut kun 250 mamua. Se on puolet lieksan somaleista!

    Äänestä

  • åååååååååååååååååååå kirjoitti:

    Juu pakolaiskeskus on ihan eri juttu, sillä niissä asutaan väliaikaisesti.

    Mainitsemillasi kriteereillä Lieksa kuntana täyttää pakolaiskekuksen tunnusmerkit. Väliaikaista kaikki on vain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mamulähiössä asunut kirjoitti:

ja rasismista mamuja kohtaan, lähinnä on kai somaleista kyse.

MUTTA olen ymmärtänyt että Lieksan ympäristökunnissa ei ole somaleita lainkaan, paitsi Joensuussa. Mitäs sitten tapahtuisi jos näihin ympäristökuntiinkin tulisi reilunlaisesti somaleita asusteleen?

Veikkaan jotta aikamoinen kirjoittelu alkaisi äkkiä niissäkin, ja kadullakin saattaisi tapahtua. Eli homma olisi ihan samanlaista kuin Lieksassakin, tai missä päin Suomea vaan pienehköllä paikkakunnalla johon tulisi suhteessa paljon somaleita.

Lieksan päättäjät ovat syypäitä tähän tilanteeseen, se on minun mielipiteeni. Mutta olen kyllä niiden lieksalaisten puolella, jotka vastustivat tätä somalien ottamista kuntaan, ei se mikään hyvä idea ollut. En siis ole lieksalainen, enkä edes koskaan siellä käynyt, kunhan sanon mielipiteeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu